Hyppää sisältöön

Adam Scott loistaa Gold Coastilla – Uran 30:s voitto tilauksessa

Adam Scott saa sunnuntaina peliseurakseen Riviera Contry Clubilla  Rory McIlroyn sekä Mattt Kucharin

Austalialaisyleisön supersuosikki lähtee European Tourin kisan päätöspäivään lyönnin johdossa. Janne Kasken (+1) sijoitus on 45:s, Sami Välimäen (+2) 51:s.

RACV Pines Resortin kentällä pelattavassa ET:n osakilpailussa Adam Scott on ottanut oman paikkansa kärjessä. Scott on pelannut kolme päivää tasaisen varmasti, tehnyt vain kolme bogia ja yhden tuplan. Lauantaina hän siirtyi yksinään kisan johtoon tekemällä 18:lla näyttävän birdien. 

Kesällä 40 vuotta täyttävä Scott voitti ensimmäisen kerran pääkiertueella 20-vuotiaana. Voittoja on kertynyt ympäri maailman yhteensä 29, näistä arvokkain on Mastersin ykköstila 2013. Tähdellä on parhaillaan menossa uransa pisin kuiva jakso, edellisestä ykköstilasta on aikaa lähes neljä vuotta.

Sunnuntain kierrokselle lähdettäessä hänellä on kaikki omissa käsissä, mutta myös paineet ovat melkoiset. Pelikaverit Wade Ormsby ja Nick Flanagan ovat Scottiin verrattuna meriiteiltään toisesta sarjasta. Yllätyksen hakijoita, voiton metsästäjiä löytyy edellä kulkevista ryhmistäkin, sillä yhdeksän pelaajaa on 1-4 lyönnin päässä Scotista.

Janne Kaske laski mahdollisuuden käsistään

Janne Kaske (72) teki kolmannella kierroksellaan kaksi birdietä ja kaksi bogia, sijoitus parani 13:lla ja on nyt 45:s.

”Tänään oli otolliset olosuhteet scooraamiseen aamulla; liput helpoissa paikoissa ja ei tuulta juuri ollenkaan. Peli oli pitkään ihan stediä, kaksi birkkua alle metristä eikä virheitä mutta ei mitään hirveää tulitustakaan.” 

”Missattu metrinen par- putti,  ja heti perään puun juureen kiinni jäänyt huono lyönti lässäytti sitten muuten hyvän rundin. Olisi ollut hyvä paikka tehdä nousua, tuuli  yltyi iltapäivällä joten vähän jäi kaivelemaan. Koitetaan huomenna tehdä nousua ja lopettaa 2019 tyylillä”, Janne Kaske purki tuntemuksiaan uransa ensimmäisestä viikonlopun kierroksesta European Tourilla.

Sami Välimäki tuskaili kahtena ensimmäisenä päivänä tehottomuuden kanssa, birkkuja kertyi yhteensä vain kolme. Lauantaina hän rakensi niitä neljä, viisi bogia nostivat tuloksen lukuun 73, sijoitus on 51:s.

Tulosseuranta

Viasat ja Viaplay näyttävät Australian PGA Championshipin päätöspäivän suorana lähetyksenä kello 04.30-08.30.

Etsi luettavaa