Hyppää sisältöön

Ahvenananmaan Slottsbanan 2,4 miljoonan remontti valmis – tavoitteena nousu Euroopan huippukenttien joukkoon

Ålands Golfklubbin maamerkki

Meri ja upeat rantamaisemat pääsevät aiempaa huomatttavasti paremmin esiin. Kenttä otetaan käyttöön viikonloppuna.

Golfin ystävien kannattaa suunnata nyt katseet Ahvenanmaalle, sillä Kastelholmassa otetaan lauantaina käyttöön Ålands Golfklubbin Slottsbanan 2,4 miljoonan euron, vajaat kaksi kautta kestäneen peruskorjausprojektin jälkeen. Kentällä jo vierailleiden golfjournalistien ja -ammattilaisten mukaan merellisellä Slottsbanalla on potentiaalia nousta Euroopan TOP 25-kenttien joukkoon. Varsinaisia kentän avajaisia vietetään kuitenkin vasta vuonna 2021.

Merellisistä maisemistaan ja puistomaisuudestaan tunnettu Ålands Golfklubbin Slottsbanan on alun perin arkkitehti Jan Sederholmin suunnittelema kenttä, joka on ollut jo vuosien ajan yksi suomalaisten suosikeista. Golflehden vuoden 2017 kenttärankingissa Slottsbanan sijoittui komeasti kakkoseksi ja GolfDigest valitsi sen Suomen parhaaksi 36-reiän kentäksi.  

Kenttä avautuu nyt täysin remontoituna ja uudistustöistä vastasi tanskalais-hollantilainen arkkitehtitoimisto Spogárd & VanderVaart. Pääsuunnittelijana toimi tanskalainen kenttäarkkitehti Philip Spogard, joka tunnetaan muun muassa Belekin Carya Golf Clubista, Tanskan Himmerlandista ja Irlannin parhaisiin kenttiin lukeutuvasta County Louthista. Urakoijana uudistushankkeessa oli Greenmakers by Nelson & Vecchio.

– Rantaviiva on kentällä otettu entistä vahvemmin osaksi reititystä ja useimmilta rei’iltä avautuvat upeat merinäkymät Slottssundetin lahdelle. Salmen toisella rannalla kohoaa Kastelholman keskiaikainen linna. Osa griineistä ja väylistä on viety aivan meren syliin, toimitusjohtaja Åsa Nordström sanoo.

Kenttä sopii kaikentasoisille pelaajille

Kaikki kentän viheriöt on laitettu täysin uusiksi USGA-standardien mukaisesti. Kokokin on merkittävästi kasvanut. Mahdollisia lipun paikkoja saatiin uudistuksessa lisää, mikä heijastuu myös kulutuksen tasaisempaan jakautumiseen. Viheriöalueet ovat saaneet uutta näyttävyyttä. Vaikka uusia reikiä on useita, uutta väyläpinta-alaa ei juurikaan ole tarvittu. Osalla väylistä pelataan esimerkiksi eri suuntaan kuin ennen.

– Uskon, että kenttä nousee Euroopan Top 25-kenttien joukkoon. En keksi ainuttakaan toista eurooppalaiskenttää, jolla on niin monta seikkaa puolellaan, Philip Spogárd sanoo ja viittaa merimaisemiin ja historialliseen linnamiljööseen.

– Kenttää etukäteen testanneet ammattilaiset ja toimittajat ovat kiitelleet sitä, että kullakin reiällä on oma luonteensa. Tarjolla on lisäksi runsaasti erilaisia strategioita viheriöiden tavoittamiseksi. Jokaisella griinillä on myös runsaasti lipun paikkoja, minkä ansiosta pelattavuus voi olla kaikkea helpon ja vaikean välillä, Björn Wennström Visit Ålandilta kertoo.

Uuden Slottsbanan kartat löydät täältä.

Slottsbanalla tehdään vielä joitakin maisemointiin liittyviä viimeistelytöitä. Varsinaisia avajaisia vietetään vasta vuonna 2021, jotta myös kansainväliset vieraat voivat saapua tilaisuuteen.

Ålands Golfklubbilla on lisäksi pieni kuuden reiän par 3-kenttä, jonka nimi on Prinsessan.

Kausi jatkuu Ahvenanmaalla pitkään

Ahvenanmaan golfkausi on pitkä ja ulottuu toukokuun alusta aina lokakuun loppuun. Leudon talven ansiosta kentät ovat hyvässä pelikunnossa jo heti alkukeväällä. 

Ahvenanmaalla on yhteensä 54 reikää pelattavana. ÅGK:n Kungsbananilta puuttuvat merimaisemat, mutta se tarjoaa tasokkaan pelikokemuksen. Eckerö Golfin luonnonkaunis 18 reiän kenttä  on myös  kokemisen arvoinen luontoseikkailu.

ÅGK

ÅGK, facebook

.

Etsi luettavaa