Hyppää sisältöön

Ahvenanmaan kisan nimessä historian havinaa – LET:n superkuukauden palkintopotissa yhteensä 13,9 miljoonaa euroa

Ålands Golfklubb saa reilut kaksi vuotta Slottsbanan uudistuksen valmistumisen jälkeen järjestettäväksen LET:n kisan

Ladies European Tour julkaisi kilpailuohjelmansa, jossa on peräti 31 kisaa ja palkintorahaa 24 miljoonaa euroa.

Euroopan pääkiertueella kaudella 2022 pelaaville naisille on luvassa varsin runsas kilpailuohjelma.

LET:n kisoja pelataan kauden aikana yhteensä 21:ssa eri maassa

LET:n kisoja pelataan kauden aikana yhteensä 21:ssa eri maassa

LADIES EUROPEAN TOUR

LET:n kausi käynnistyy maaliskuussa Keniassa, jonka jälkeen kiertuen pelaajia lennätetään Aasiaan, sekä Etelä-Afrikkaan ja Australiaan, joissa molemmissa pelataan kaksi kisaa.

Tiiviiseen tahtiin kilpailleva Sanna Nuutinen tullee kuluvalla kaudella lukeutumaan eniten matkustavien naispelaajien joukkoon maailmassa

Tiiviiseen tahtiin kilpailleva Sanna Nuutinen tullee kuluvalla kaudella lukeutumaan eniten matkustavien naispelaajien joukkoon maailmassa

LADIES EUROPEAN TOUR

31:sta kilpailusta 20 järjestetään Euroopan maaperällä. Toukokuun alkupuolelta syyskuun loppuun kisoja järjestetään vanhalla mantereella putkeen 19.
Syksyllä kisoja on Euroopan ulkopuolella New Yorkin lisäksi Intiassa, Dubaissa sekä Saudi-Arabiassa (2x).
Aiempien vuosien mallliin Tourin finaalikisa pelataan Espanjassa marraskuun lopulla.  

Suomen golfhistorian yhdeksäs LET-kisa järjestetään Ålands Golfklubbilla.

Seitsemän ensimmäistä pelattiin HGK:n kentällä Talissa (2005-2011), päättyvällä kaudella ikimuistoinen Gant Ladies Open Turun Ruissalossa päättyi Matilda Castrénin voittoon.

Matilda Castrén sai toiseksi eniten ääniä vuoden parhaaksi, kokonaispisteissä sijaluku oli kolmas.

Matilda Castrén sai toiseksi eniten ääniä vuoden parhaaksi, kokonaispisteissä sijaluku oli kolmas.

TOMI NATRI

Ahvenanmaalla kisan järjestäminen on nimeä myöten yhteinen asia reilun 30 000 ihmisen asuttamassa maakunnassa.

Itsehallinnon käynnistymisestä Ahvenanmaalla tuli jo kesäkuun aikana kuluneeksi 100 vuotta, josta johdettiin myös tapahtuman nimi, Aland 100 Ladies Open.
Kisa pelataan 1.-3. syyskuuta Slottsbanalla, jonka upea kenttä ja maisemat on aiheestakin nostettu Ahvenanmaan matkailumarkkinoinnin yhdeksi keihäänkärjeksi.

Teemu Tyry

Ahvenanmaan historia ja itsehallinto

Majorit ja Aramco Team Series tuovat leivän pöytään

Päättyvällä kaudella kiertueella jaettiin palkintorahaa reilut 19 miljoonaa euroa. Kasvua tulee vuodelle 2022 noin 5,5 miljoonaa euroa, eli lähes 29 %.

24,5 miljoonan kokonaispotista reilusti yli puolet (13,9 milj.€) jaetaan 30 päivän sisään pelattavissa viidessä perättäisessä kisassa (21.7-20.8)

Näistä Evian Championship, Scottish Open , Women´s Open ja Handa World Invitational kuuluvat myös LPGA:n kisaohjelmaan. 
Viidentenä tässä piukassa 30 päivän ja 19 kisakierroksen putkessa on Aramco Team Seriesin kisa Espanjan Aurinkorannikolla.

Saudi-Arabialainen Aramco lisää panostustaan LET:lle. Päättyvän kauden neljän joukkuekisan ja yhden joukkuekisan lisäksi 2022 järjestetään Aasiassa, vielä määrittelemättömässä paikassa, viides joukkuekisa.

Edellä listatut kymmenen suurinta kisaa (joista viisi joukkuekisaa) muodostavat palkintopotista 75 prosenttia (18,3 miljoonaa €).
Loput 21 ovat yhteispotiltaan (6,2 milj €) pieniä, niissä maksetaan pelaajille keskimäärin hieman alle 300 000 €.

Päättyneellä kaudella suomalaispelaajat ansaitsivat yhteenlaskien enemmän euroja kuin kertaakaan aiemmin.

Krista Bakker (toinen oikealta) juhli joukkuekavereidensa kanssa Aramco Team Seriesin kisan voittoa, joka tuotti hänelle yli 46 000 €.

Krista Bakker (toinen oikealta) juhli joukkuekavereidensa kanssa Aramco Team Seriesin kisan voittoa, joka tuotti hänelle yli 46 000 €.

LADIES EUROPEAN TOUR

Kolme suomalaispelaajaa ylsi yli 100 000 euron ansiohin LET:lla

Emily Penttilä palaa Eurooppaan saatuaan yhdeksan USA:ssa vietetyn vuoden jälkeen kortin LET:lle karsintojen kautta.

Emily Penttilä palaa Eurooppaan saatuaan yhdeksan USA:ssa vietetyn vuoden jälkeen kortin LET:lle karsintojen kautta.

LADIES EUROPEAN TOUR, Tristan Jones

Suomalaisista LET:lle on pelioikeus kaudella 2022 seuraavilla:

  • Matilda Castrén
  • Sanna Nuutinen
  • Ursula Wikström
  • Tiia Koivisto
  • Krista Bakker
  • Noora Komulainen
  • Emilia Tukiainen
  • Emily Penttilä
  • Linda Henriksson
  • Elina Nummenpää

LET:n kilpailuohjelma 2022

Ålands Golfklubb

Etsi luettavaa