Hyppää sisältöön

Arvostettu ruotsalainen European Tourin voittaja menehtyi syöpään 49-vuotiaana: ”Jätit meidät aivan liian varhain Fredrik”

Fredrik Andersson Hed kilpaili amatöörinä ja ammattilaisena lukuisia kertoja myös Suomessa

Fredrik Andersson Hedin kuolema järkytti suuresti ruotsalaista golfyhteisöä sekä European Tourin pelaajia ja henkilökuntaa.

Ruotsin huippugolfissa pelaajana ja TV-kommentaattorina yli 30 vuoden ajan vahvasti vaikuttanut Fredrik Andersson Hed menehtyi syöpään sunnuntaina 49 vuoden ikäisenä. 

Halmstadissa syntynyt ja kasvanut Fredrik Andersson oli Ruotsin lupaavimpia junioreita ja amatöörejä 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa, jolloin hän voitti sekä maansa juniorimestaruuden, kuin myös European Young Mastersin.

Ammattilaisena urakehitys oli verkkkaisempaa Challenge Tourin kisan voitosta 1993 huolimatta.  Hän oli vuosikausia ”hissimies” CT:n ja ET:n välissä, kunnes 2000-luvun puolivälissä löysi peliinsä uuden nosteen pian avioiduttuaan Anna Hedin kanssa. 
Tässä yhteydessä hän otti myös vaimonsa sukunimen omansa jatkoksi. Pariskunnalla on kaksi lasta.

Uran kruunuksi nousi Italian avointen voitto Torinossa 2010. Tuolla kaudella hän sijoittui ET:n pistelistalla 22:ksi ansaiten 1,1 miljoonaa euroa.
Aivan terävimmälle huipulle Andersson Hed ei kuitenkaan noussut. Toisia tiloja kertyi ansiolistalle peräti kuusi, ratkaisun hetkillä Andersson Hedin käteen jäi Italian kisaa lukuunottamatta poikkeuksetta lyhyempi tikku. 

Ammattilaisuran aikana hän pelasi 348 kisaa European Tourilla ja 163 kertaa Challenge Tourilla. Ansioita kertyi noin viisi miljoonaa euroa. Kansainvälinen ura päättyi ET:n karsintoihin 2015, jolloin hän jäi ilman korttia – yhden lyönnin marginaalilla.

Fredrik Andersson Hed toimi myös Ruotsin TV:n pidettynä kommentaattorina.

24-vuoden mittaisen ammattilaisuransa aikana Fredrik Andersson Hed  nousi ET:lla pelisaavutuksiaan arvostetummaksi ja rakastetuksi henkilöksi, jonka suurelle osalle yllättävä kuolema järkytti suuresti hänen pelikavereitaan.

Suomessa Fredrik Andersson Hed kilpaili lukuisia kertoja Challenge Tourilla sekä jo amatööriaikoinaan.

We remember the good times together……Today we lost a friend and travel companion during many years on @EuropeanTour. Your friendship, smile and laughter …… you left us way to early Fredrik and our thoughts are with Anna, Viggo and Molly and the rest of the family.❤️ pic.twitter.com/YvDGPYOdAd

Fredrik Anderson Hed

Etsi luettavaa