Hyppää sisältöön

Babe Didrikson Zaharias – maailman paras urheilija

Babe Zaharias oli suuri persoona

Babe Didrikson Zaharias oli urheilija läpi koko elämänsä, mitään varasuunnitelmaa ei ollut. Hän oli ristiriitainen ihmisenä ja monipuolinen urheilijana. Suuri persoona aikana, jolloin naisurheilu taisteli asenteita vastaan. 

HANNAH DIDRIKSON seisoo epäuskoisena Port Arthurin satamassa Meksikonlahden rannalla. On elokuu 1908. Kuumankosteassa ilmassa tuoksuu petroli, korvissa kaikuu jalostamoiden pauke ja aurinko häikäisee silmiä. Jos jotain näkee niin öljynporauslauttoja lahdella. Näin rumaa on vaikea kuvitella. Tätäkö varten hän on pakannut omaisuutensa ja kolme lastaan ja jättänyt Norjan? 


KUUNTELE JUTTU jutun kirjoittaja Antti Vaalaksen lukemana:


Tulee itku, ja menee ohi. Hannahista löytyy tarmoa ja sitkeyttä ison perheen pyörittämiseen vieraalla maaperällä, jopa Teksasissa. Babe perii äidiltään näiden piirteiden lisäksi liikunnallisia geenejä, sillä Hannah kulki askareesta toiseen tanssijan sulavuudella.

Milfred Ella ’’Babe’’ syntyi 1911. Nopeasti pienokaisen erilaisuus aiheutti päänvaivaa ja sai Ole-isän ihmettelemään, kuinka hän saisi koskaan rakennettua pinnasängyn, joka pidättelisi poikkeuksellisen liikkuvaista lasta. 

Ole on merimies, ja hän on merillä, kun vuonna 1915 hurrikaani iskee Port Arthuriin. Hannah oli synnyttänyt perheen kuopuksen samana aamuna. Tulvavedet valtasivat kotitalon ensimmäisen kerroksen. Hannah sekä vastasyntynyt ja muut lapset suojautuivat yläkerran vaatekaappiin. Myrsky tuhosi valtaosan perheen omaisuudesta ja talosta. Liki 300 portarthurilaista menehtyi. 

Seuraavana päivänä neljävuotias Babe hyppää toisen kerroksen ikkunasta öljyiseen irtotavaraa vilisevään tulvaveteen. Uudestaan ja uudestaan.

Ole-isä on myös tarinankertoja, joka venyttää totuutta kuin purukumia. Babe kuuntelee mielissään, kun isä, joka ei ollut edes paikalla, kertoo tulevina vuosina hurrikaanista. Kuinka Babe seisoi uhmakkaasti tuulta vasten muiden piiloutuessa, ja kuinka myrsky lopulta puhalsi perheen 20 kilometriä sisämaahan uuteen kotiin Beaumontin kaupunkiin. 

Babe oppii, että tylsät totuudet eivät kiinnosta ketään. Babea kiinnostaa olla paras, aina. 

Kun ala-asteen pihalla pelataan kuulilla, Babe viettää viikkoja harjoitellen muut päihittääkseen. Hän on innokkaasti mukana joka lajissa, ja nopeasti hänestä tulee kummajainen, joka änkeää aina mukaan. Kummajaisesta tulee kuitenkin nopeasti haluttu pelikaveri, sillä hän pärjää. Rehtorikin antaa periksi ja Babe saa virallisen luvan osallistua poikien peleihin. 

Eletään aikaa, jolloin naisten urheilu on kasvanut maailmalla, mutta moni näkee kilpailemisen olevan haitallista tyttöjen kehitykselle. 

Babe myös tappelee ja tekee kolttosia. Ja tunnustaa tekonsa, esimerkiksi silloin, kun aikuiset ensin syyttävät poikia raitiovaunun suistamisesta raiteiltaan.

ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ Hannah lähettää 12-vuotiaan Baben ostamaan lihaa. Tiedossa on juhlat, sillä Baben isosisko ja -veli päättävät ala-asteen. 

Kotimatkalla Babe törmää baseball-otteluun, johon hän ei voi olla liittymättä mukaan, ja lihakimpale jää aurinkoon lojumaan. Äidin tullessa etsimään tytärtään kulkukoira on lihan kimpussa. Äidin jahdatessa tytärtään pitkin katuja, Baben nopeat jalat pitävät hänet ärsyttävästi askeleen pari rangaistuksen ulottumattomissa. Juhlat ovat pilalla, sillä rahat eivät riitä uuteen lihapalaan.

Babe ottaa tapahtuneen raskaasti. Hän tajuaa, että ainoa vaihtoehto selvitä on hankkia työ ja tienata. Ensimmäisestä työstään luumupakkaamollla hän saa 30 senttiä tunnilta, se ei riitä. Perunasäkkien ompelijana korvaus on sentti säkiltä. Nopeus ratkaisee ansiot ja parhaimmillaan hän tekee yli 60 säkkiä tunnissa. Pian Babe tallettaa keittiön kulhoon 5 dollaria viikoittain, sillä maksaa lähes kolmanneksen perheen ruokamenoista. 

Elannon tienaaminen – lahjakkuuden ja tunnettuuden muuttaminen naisurheilijana rahaksi – tulee olemaan Baben elämän keskeisiä teemoja.

Yleisurheilun ja golfin lisäksi Babe Didriksen Zaharias hallitsi myös koripallon ja baseballin.

Yleisurheilun ja golfin lisäksi Babe Didriksen Zaharias hallitsi myös koripallon ja baseballin.

Getty Images

Rahan ja huvien vähyys saa Olen rakentamaan lapsille esteradan takapihalle. Kekseliäästi hän lisää luudanvarren kumpaakin päähän vanhat silitysraudat, jolloin lapsilta onnistuu myös voimaharjoittelu. 

Naapurin sirkustaiteilija on nähnyt Baben ja isosisko Lilin leikkivän esteradalla. Hän ylipuhuu Olen ja Hannahin, ja sisarukset saavat luvan liittyä kiertävään sirkukseen muutamaksi viikoksi. 

Tytöt oppivat nuorallakävelyä ja trapetsitaiteilua. Ensin elefantti pelottaa, mutta myöhemmin Babe seisoo päällään sen selässä. Yleisön aplodit tuntuvat hyvältä, esiintymien on hauskaa ja viikot vierähtävät kuukausiksi. Lopulta Olen on pakko lähteä perään ja hakea tytöt kotiin Kaliforniasta.

Sirkuksessa koulutyöt ovat unohtuneet, joten opettajat jättävät Baben luokalle. Siirtyessään lukioon hän on muita vuoden vanhempi ja fyysisesti kehittyneempi. Hän liittyy koulun jokaiseen urheilujoukkueeseen, myös golftiimiin. 

Koripallo on kuitenkin isoin laji, ja Baben johdolla koulun tyttöjoukkue menestyy ja sen otteluihin virtaa enemmän katselijoita kuin poikien peleihin.

PAIKALLINEN URHEILUTOIMITTAJA Tiny Spurlock kirjoittaa kolmannen osavaltion mestaruuden jälkeen, kuinka Babe pelaa tanssijan sulavuudella ja nakuttaa pisteitä sitä tahtia, että tulostaulun pitäjällä riittää haasteita. 

Julkisuus kantaa 500 kilometrin päähän Dallasiin. Sieltä saapuu mies, jota kutsutaan Everstiksi. Hän toimii vakuutusyhtiö Employers Casualtyn urheilumanagerina. Heidän joukkueensa on matkalla Industrial Leaguen mestaruuskisoihin, ja Babe saa vanhemmiltaan luvan lähteä mukaan, kunhan palaa suorittamaan lukion loppuun. Maan ja ajan tapojen mukaisesti amatöörisääntöjä kierretään ja Babe saa palkkaa ’’konekirjoittajana’’ 75 taalaa kuussa.

Firmajoukkueet ovat suosittuja: menestys tuo julkisuutta, jota mainoksilla ei saa.

Babesta tulee paras pisteidentekijä, ottelut vetävät tuhansia katsojia. Loppuottelussa tulee kuitenkin tappio Baben heittäessä ohi ratkaisevassa paikassa, mutta hänen lahjakkuutensa on niin ilmeistä, että palkkatarjouksia tulee jo kilpailijoiltakin.

Baben ja Employers Casualtyn suhteesta tulee pitkäikäinen: tulevina vuosina Babe palaa sinne monesti. Työsuhteen lisäksi yhtiö kustantaa Babelle golftunteja. Eversti päättää myös herättää henkiin yleisurheilujoukkueen, jotta saa pidettyä tähtipelaajastaan kiinni. 

Treenit alkavat, Eversti valmentaa naisia kovaa pari tuntia iltapäivisin, mutta Babe jatkaa harjoittelua auringonlaskuun. 

Hän kehittyy nopeasti eri lajeissa. Yksilölajit sopivat Babelle paremmin kuin joukkuepelit, onhan menestyminen niissä pelkästään itsestä kiinni. Hän kirjoittaa Tinylle säännöllisesti lehdistötiedoitteita tuloksista. Tähän kun lisätään vielä radiossa selostettavat koripallo-ottelut, kasvaa Baben tunnettuus ja maine vauhdilla.

”Los Angelesin olympialaisissa Babe voittaa 21-vuotiaana kultaa 80 metrin aidoissa ja keihäänheitossa.”

KUN AMSTREDAMIN olympialaisissa vuonna 1928 naiset kilpailivat ensimmäistä kertaa yleisurheilussa, aloitti Babe kisojen innoittama 80 metrin aitajuoksun harjoittelun. 

Kotikadun pihoja jakoi seitsemän pensasaitaa. Kun yksi naapureista suostui trimmaamaan rehottavan pensasaitansa muiden tasolle, oli rata valmis. Lähes 60 senttimetriä leveiden aitojen takia Babe kehitti omalaatuisen ylitystekniikan isosisko Lilin kirittäessä häntä vieressä sileällä. 

Vuoden 1932 olympialaiset Los Angelesissa lähestyvät ja naisurheilun vastustajat käyvät tiukkaa kamppailua. Lopulta kisoissa olisi kuusi yleisurheilulajia ja yksi nainen saisi osallistua enintään kolmeen. Mutta sitä ennen pidetään USA:n mestaruuskisat, jotka toimivat myös karsintoina. 

Eversti hakee huomiota ja protestoi rajoituksia lähettämällä Chicagoon yhden hengen joukkueen. Päivän tapahtumassa kamppaillaan kymmenessä lajissa, joista kuudessa käydään olympiakarsinnat. 

Baben on määrä osallistua kahdeksaan. Huomioiden karsinnat ja loppukilpailut, Baben ohjelmassa on 24 kilpailutapahtumaa, yksi joka kuudes minuutti.

Lämpötila lähestyy 40:ää astetta, ja järjestäjät venyttävät aikatauluja, jotta Babe ehtii suoritusten välissä tasoittamaan hengitystään. Babe voittaa viisi lajia ja jakaa ykkössijan kuudennessa. Joukkuekisassa hän vie mestaruuden 30 pisteellä, kun toiseksi tullut Illinois Women’s Athletic Club jää 22 pisteeseen 22 urheilijan voimin. 

Seuraavana aamuna amerikkalaiset läpi maan saavat lukea etusivun tarinan uskomattomasta saavutuksesta.

Aitajuoksu oli yksi lajeista, joissa Babe Didriksen Zaharias oli eliittiä.

Aitajuoksu oli yksi lajeista, joissa Babe Didriksen Zaharias oli eliittiä.

Getty Images

Los Angelesin olympialaisissa Babe voittaa 21-vuotiaana kultaa 80 metrin aidoissa ja keihäänheitossa. Korkeushypyssä ratkaiseva suoritus hylätään tekniikkavirheen takia, tuloksena hopeaa. Dallasissa pidetään suuri paraati, ja Beaumont juhlii sankariaan näyttävästi. Rehtori yliviivaa merkinnän koulun keskeyttämisestä ja lisää todistukseen “lähti koulusta tullakseen maailman parhaaksi urheilijaksi”.

Ennen kotimatkaa toimittajat ovat kyselleet Babelta, löytyykö lajia, jota hän ei osaa. Babe päätyy heidän kanssa golfkentälle. Hän näyttelee osaamatonta ottaen vastaan neuvoja perusasioista. 

Ensimmäisellä tiillä hän pamauttaa jokaista miestä pitemmän draivin. Yksi toimittajista on tunnettu sankareiden luoja Grantland Rice. Babe saa hänestä tärkeän tukijan uralleen. Mutta toinen samassa ryhmässä pelaava ei pidä Baben tempuista, hän kirjoittaa lukuisia pilkkaavia juttuja tulevina vuosina.

Lehtimiehet pilkkaavat Baben poikamaisen lihaksikasta kehoa ja pohtivat avoimesti hänen seksuaalisuuttaan. 

OLYMPIALAISTEN JÄLKEEN mikään urheilulaji ei tarjoa mahdollisuutta tienata kunnon elantoa. Babe esiintyy vaudeville-lavalla ja kiertää juutalaisen House of David -baseballjoukkueen mukana. Joukkue on kuin Harlem Globetrotters koripallossa: ottelut ovat taitavaa temppuilua ja teatteria. 

Parrakkaat pelaajat ratsastavat kentälle aaseilla, katsomosta nainen huutaa Babelle: “Missä viiksesi?” Babe vastaa huutoon: “Istun niillä kuten sinäkin.”

Babe päättää panostaa golfiin. Los Angelesissa tunnettu pro Stan Kertes ottaa hänet valmennukseensa veloituksetta. Babe lyö päivittäin jopa 1 500 palloa. 

Naisten ammattilaiskiertuetta ei ole, joten Babe osallistuu isoon amatöörikilpailuun. Karsinnan hyvä 77 ja pitkät draivit herättävät huomiota, mutta Babe häviää ensimmäisen reikäpeliottelunsa. 

Pelaajat ovat varakkaista perheistä ja klubirouvat vierastavat Baben rahvasta olemusta ja työläistaustaa. Lisäksi he valittavat, että Baben kehon on liian lihaksikas, joten hänellä on epäreilu etu. Golfliiton avustuksella he estävät häntä pelaamasta isoimmissa kisoissa vuosikausia.

Babe julistetaan ammattilaiseksi. Lehdissä kirjoitetaan, kuinka Babe kisailee, koska ei pärjää naisten tärkeimmässä lajissa – miesten nappaamisessa.

Amatööristatuksen takaisin saaminen tulee kestämään ainakin kolme vuotta. Babe elättää itsensä osallistumalla lukuisiin baseball-, koripallo-, keilailu- ja jopa nyrkkeilyotteluihin. Golfissa hän tekee menystyksekkään kolmen kuukauden näytöskiertueen ajan tunnetuimman pelaajan Gene Sarazenin kanssa. Babe hoitaa piikkittelyn ja yleisön hauskuuttamisen, Sarazen pelaa tyylikästä golfia. 

Mutta monesti Baben draivit ovat pidempiä kuin Sarazenin. Byron Nelson toteaa myöhemmin, että alle kymmenen miestä löi pidemmälle kuin Babe. Helppo uskoa, kun miettii, mitä kaikkea fyysistä Babe on treenannut yltiöpäisesti sirkuksesta aitajuoksuun ja baseballiin. 

Babe tajuaa, miten tärkeää kehittymisen kannalta on pelata itseään parempien kanssa. Näytösten ulkopuolella hän käyttää jokaisen mahdollisuuden oppiakseen uutta Sarazenilta. Gene kertoo, että ehkä vain Ben Hoganin harjoitelleen golfia Babea enemmän.

VUONNA 1938 Babe osallistuu PGA Tourin kilpailuun, ja hän tajuaa nopeasti, että pelitaidot eivät vielä riitä. Samaan ryhmään on laitettu toinen kutsulla pelaava, painijana tunnettu George Zaharias. Showpaini oli jo iso laji ja Zaharias näytteli ’’pahiksen’’ roolin paremmin kuin kukaan. Hän saattoi tienata vuodessa 200 000 dollaria, valtava raha lama-ajan Amerikassa. 

Myös Babe oli tienannut isoja summia verrattuna tavalliseen kansaan, mutta vain murto-osia Zahariaksen ansioista. Ja säästöjä on huvennut isän vakava sairastelun vuoksi.

Baben ja Georgen hyväntahtoinen läpänheitto sytyttää kummassakin jotakin. Pian he ovat naimisissa. Heidän välillä on alussa intohimoa, vaikka Baben todellinen elämän rakkaus ja ilmeisesti myös rakastaja, kilpagolfari Betty Dodd, odottaa vasta tulevaisuudessa. 

George on kärsinyt vakavista loukkaantumisista ja aloittaa siirtymisen managerin hommiin järjestämällä Babelle toistakymmentä näytösottelua Australiassa heidän kuherruskuukaudellaan. Yhdessä niistä Babe kohtaa Australian parhaan miespelaajan. Viimeisen reiän eaglen avulla Babe pelaa 72 ja häviää vain lyönnillä tuhansien ihmisten seuratessa väylien varrelta. Se on merkki kehittymisestä.

Vuonna 1943 Babe saa amatöörioikeudet takaisin. Sotien jälkeen hänestä tulee ylivoimainen naisten kilpailuissa. Tammikuussa 1945 hän läpäisee ensimmäisenä – ja yhä ainoana – naisena cutin PGA Tour -kisassa. Myöhemmin Phoenix Openissa Babe sijoittuu 33. sijalle pelaten kierrokset 77–72–75–80. Pelaten tietenkin samalta tiiltä kuin miehet.

Vuodet kohtelevat Georgea kaltoin. Hän alkoholisoituu ja välit Baben kanssa viilenevät. Babea 20 vuotta nuorempi Betty Dodd muuttaa asumaan heidän kanssaan. 

1949 Babe on mukana perustamassa LPGA Touria yhdessä promoottori Fred Corcoranin kanssa. Kiertue rakennetaan Baben kuuluisuuden ympärille. Palkintopotit ovat pieniä, mutta Babelle maksetaan starttirahaa tuhat taalaa kisalta. 1950-luvulla hän on ylivoimaisesti parhaiten ansaitseva naisurheilija – ensimmäinen, jonka vuosiansiot lasketaan sadoissa tuhansissa.

George Zaharias antaa vaimolleen jalkahierontaa. Babe on vähän aiemmin toipunut syöpäleikkauksesta ja kaikkien odotusten vastaisesti palannut kisakentille.

George Zaharias antaa vaimolleen jalkahierontaa. Babe on vähän aiemmin toipunut syöpäleikkauksesta ja kaikkien odotusten vastaisesti palannut kisakentille.

Getty Images

BABE SAIRASTUU paksusuolensyöpään 1953. Edessä on vaikea leikkaus, hänelle tehdään pysyvä avanne. Lääkärien mukaan kilpaura on ohi.

Seuraavana vuonna Babe kuitenkin palaa kentille avannepussin kanssa voittaen muun muassa naisten US Openin 12 lyönnillä kestäen sunnuntain rankan 36 reiän päivän. 

Hän esiintyy kuuluisassa Ed Sullivan Show’ssa, kiertää tilaisuuksia puhuen syövästä keräten rahaa tutkimukseen ja lisäten ihmisten tietoutta. Tämä on merkittävää työtä aikana, jolloin sairaudesta ei ollut tapana puhua arkikeskusteluissa.

Babe joutuu takaisin sairaalaan syövän uusiutuessa. Hänelle järjestetään 45-vuotisyllätysjuhlat. Samaan aikaan Ben Hogan ja Sam Snead keskeyttävät pelit Wentworthissä ja järjestävät hiljaisen rukoushetken, johon osallistuu pelaajia yli 30 maasta. 

Babe kuolee syyskuisena aamuna 1956. Valkoisesta talosta presidentti Eisenhower kertoo suru-uutisen amerikkalaisille.

Etsi luettavaa