Hyppää sisältöön

Brooke M. Henderson paras LPGA Tourin Los Angelesin kisassa

Brooke M. Henderson katkaisi kahden vuooden voitottoman jakson Los Angelesissa

Kolme kertaa Kanadan parhaaksi naisurheilijaksi valtulle Hendersonille voitto oli pääkiertueella kymmenes

LPGA Tourilla pelataan varsin paljon kisoja, joissa erot kärjen ja keskikastin välillä jäävät pieneksi. Perustilastojen valossa ( väylosumat, viheriöosumat) karsiutuneetkin lyövät väyliä ja viheriöitä hurjalla prosentilla.
Matilda Castrén osui lauantaina päättyneessa Los Angeles Openissa kahden kierroksen aikana 25/28 kertaa avauksillaan väyliin. Viheriöosumia kertyi 15+15=30, jotka ovat voittotaistossa olevien lukuja.

Castren karsiutui kahdella lyönnillä, kuten myös edellisen viikon ykkönen Lydia Ko ja kauden ensimmäisen majorin voittaja Patty Tavatanakit.

Iloinen asia on ainakin se, että kuluvalla kaudella nimet ja kansalaisuudet voittajien osalta ovat vaihtuneet tiuhaan kisojen tasaisuuden johdosta.
Pistelistan seitsemän ensimmäisen joukossa on kolme USA:n pelaajaa,  sekä yksi korealainen, uusi-seelantilainen, kanadalainen ja thaimaalainen.
Eurooppalaiset ovat jääneet taustakuoroon, supertähtiä ei ole vanhalta mantereelta tullut aiempaan entiseen tahtiin

Kanadan 23-vuotias Brooke M. Henderson on kuulunut LPGA Tourin ykkösketjuun heti ammattilaiseksi siirtymisensä jälkeen. Hän voitti 18-vuotiaana kahdesti, jälkimmäinen oli majoreihin lukeutuva LPGA Championship.
Los Angeles Openissa hän pelasi vakuuttavan sarjan 69-65-67-67,-16 ja hilautui päätöspäivänä ohi kolme ensimmäistä kierrosta johtaneen Jessica Kordan, jolle lipsahti lauantaina tauluun 72 lyöntiä.
Hendersonin tilastot väyläosumiaen osalta olivat yhtäläiset Castrénin kanssa, viheriöosumissa hän oli jopa rahtusen jäljessä

Henderson on valittu urheilutoimittajien äänestyksissä maan parhaaksi naisurheilijaksi vuosina 2015,2017 ja 2018.

LPGA Tourin kaksi seuraavaa kisaa järjestetään Singaporessa ja Thaimaassa. Castrén ei mahdu mukaan, vaan pelaa seuraavan kerran 20.-23.5 Virginian osakilpailussa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa