Hyppää pääsisältöön
Brooks Koepkan tavoite on pysyä alkaneella kaudella 2021-2022 aiempaa terveempänä ja nousta taistelemaan voitoista isoissa kisoissa
GETTY IMAGES

Brooks Koepka suitsutti Bryson DeChambeaun saavutuksia ja vaikutuksia pitkälle lyömisen pioneerinä: "Erittäin vaikuttavaa"

Las Vegasissa viikonloppuna kilpaileva Koepka jakoi tunnustusta "inhokilleen" Bryson DeChambeaulle, jonka hän kohtaa televisioitavassa haasteottelussa samassa kaupungissa marraskuun lopulla.

Vammakierteensä kanssa pitkään taistellut Brooks Koepka vakuutti tiistaina Shriners Hospitals for Children -kilpailun tiedotustilaisuudessa, että hänen ja Bryson DeChambeaun välisen haasteottelun ylle syntyy tarvittavaa sähköä, vaikka puheet miesten välisistä "vihollisuuksista" jäivät täysin taka-alalle Ryder Cupin aikoihin.

"Uskon, että siitä tulee jännittävää ja hyvä tapahtuma. Tulette näkemään", Koepka kertoi. 

Piikittelyn asemesta hän uhrasi viimeisen kahden vuoden ajan usein varsin arrogantisti mollaamansa DeChambeun saavutusten kehumiseen melkoisesti aikaa.

"On erittäin vaikuttavaa, että hän on käytännössä uudistanut koko kroppansa (hankkimalla voimaa), samalla muuttanut svinginsä ja kyennyt tuomaan tämän yhtälön toimivana kisoihin. On niitä, jotka pullistelevat ominaisuudet kehitettyään kotioloissa, mutta eivät tule kisoihin tai onnistu menestymään muutosten jälkeen",  Koepka suitsutti.

DeChambeau voitti Ryder Cupissa kolmesta pelistä kaksi ja tasasi kolmannen. Kun kolmipäiväisen tapahtuman parhaista mieleenpainuneimmistä lyönneistä on jo tehty koosteita, DeChambeaun useat pitkät avaukset ja etenkin niiden pohjalta tekemänsä kaksi upeaa eaglea ovat olleet koosteiden kuummia hittejä. DeChambeaun kanssa molemmmat nelipallot pelannut Scottie Scheffler kehui parinsa pelaajana ja Ryder Cup -joukkueen jäsenenä, hengennostattajana lähes taivaisiin.

Oma lukunsa on DeChambeaun sijoittuminen jaetulle viidennelle sijalle pituuslyönnin MM-kisoissa, joka ylitti tämän omat ja asiantuntijoiden ennakkoarvailut.

"Pitkälle lyöminen on noussut melkoiseksi trendiksi PGA Tourilla, koronavirus antoi sille lisäboostia. Tämä suuntaus tulee jatkumaan, ja Bryson on toiminut siinä merkittävänä innoittajana", Koepka määritteli.

Koepka on voittanut PGA Tourilla USA:ssa tavallisen kilpailun vain yhdellä kentällä

Merkillepantavaa Koepkan suuriin kisoihin painottuvassa voitoissa on se, että 2021 ykköstila tuli toistamiseen siinä ainosssa tavallisessa  The Waste Management Phoenix Openissa, jonka hän on USA:ssa voittanut.

Muut ovat US Open (2 voittoa), PGA Championship (2 voittoa ) sekä WGC FedEx St. Jude Invitational. Voittoja isoista kisoista Koepkalla on myös Japanista ja Aasiasta (PGA TOUR) sekä normikisoista Challenge Tourilta.

"Tavoitteeni alkaneella kaudella on pysyä aiempaa terveempänä, nousta voittojen kautta maailmanlistalla sekä saada viheriöiden lukemiseeen AimPoint-systeemin kautta lisää tehoa", maailmanlistalla yhdeksäntenä oleva Koepka luetteli.

Kun Brooks Koepkasta ja hänen menestysputkistaan majoreissa puhutaan, nousee mies edelleen omaan luokkaansa vuosina 2017-2021.

Yhteensä 17 kilpailua joissa: 

  • Neljä voittoa
  • Kolme kakkostilaa, kahdesti neljäs, kahdesti kuudes, kerran seitsemäs
  • Yhteensä siis 12 kertaa seitsemän joukkkoon 17 kisassa

Torstaina Las Vegasissa käynnistyvässä Shriners Children’s Openissa ykkössuosikin viittaa asetellaan vedonlyöntitoimistojen osalta tasaisesti Viktor Hovlandin, Abraham Ancerin, Scottie Scheffferin, Brooks Koepkan sekä edellisviikolla voittaneen Sam Burnsin ylle.

Edellisvuonna kisan voitti Skotlannin Martin Laird jo toistamiseen, kaksi ykköstilaa on myös toisella lyhyiden, mutta tarkkojen pelaajien joukkoon luokiteltavalla Kevin Nalla.

Kun voittajien listalta löytyvät myös Smylie Kaufman, Ben Martin sekä Webb Simpson vastapainona Bryson DeChambeaulle, on todennäköistä, että tälläkin kerralla kärkipäässä on tarkkuuteen pelinsä perustavia PGA Tourin jäseniä.

Tulospalvelu