Hyppää pääsisältöön
Bryson DeChambeaun (vas.) ilme kertoo oleellisen. Brooks Koepka (oik.) vei ottelua alusta loppuun asti
Getty Images

Brooks Koepka tyrmäsi Bryson DeChambeaun Las Vegasissa

The Match PGA Tourin riitapukarien välillä oli tuloksellisesti yhtä maalia, jossa Brooks Koepka vei ja Bryson DeChambeau vikisi.

12:n reikäiseksi mitoitettu Bryson DeChambeaun ja Brooks Koepkan reikäpeliottelu Wynn Golf Clubilla Las Vegasissa oli kahden supertähden kädenvääntö, jota maustamaan oli tilattu kaksi omien lajiensa legendaa.

Phil Mickelson lämmitteli ja isännöi tapahtumaa pelin aikana analyyttisin ottein, joka sai korvanappien kautta kaiken Leftyn kertoman  kuulleet tähdetkin välillä hämilleen. Jo ensimmäisellä reiällä viheriöbunkkerissa lyöntiinsä valmistautunut DeChambeau oli ihmeissään Mickelsonin jatkaessa analyysejään, tajuamatta että ne tulevat pelaajan korvaan, joka tässä tapauksessa viivästytti itse lyömistä.

Ennen taiston alkua pidetyssä mediatilaisuudessa hän veikkasi Brooks Koepkan ottavan johdon ottelun ensimmäisillä reiíllä, mutta DeChambeaun vievän lopulta voiton luvuin 2/1. Ensimmäinen veikkauksista meni oikein, Koepka voitti toisen reiän, mutta ei jäänyt odottamaan DeChambeaun rytminvaihdosta. 

Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Bryson DeChambeau jäi täysin jalkoihin voittamatta yhtään reikää. 
Koepka oli kuuden reiän jälkeen kolme up, peli päättyi lopulta jo yhdeksän pelatun reiän jälkeen murskaluvuin 5/3.

Loppusyksystä heikosti PGA Tourin kisoissa pelannut Koepka sai lentävän lähdön pelatessaan ensimmäistä kertaa tuoreen välinekumppaninsa Srixon / Clevelandin tuotteilla.

12:n reiän ottelun perusteella on turha lähteä ennakoimaan seuraavien kisojen tuloskuntoa Koepkan  ja DeChambeaun osalta. 
Kalenterivuoden viimeinen merkittävä kisa käydään jo seuraavalla viikolla Bahamalla, jossa Tiger Woods isännöi kentän laidalta Hero Challengea.
Mukana on 20 maailmantähteä, mukaanlukien Koepka ja ensimmäistä kertaa tapahtumaan osallistuva DeChambeau.

Mickelson selosti tulevia lyöntejä ja tilanteita loputtomiin,  koripallotähti Charles Barkleyn tehtäväksi jäi viihdepuolen pitäminen yllä. Kierroksen aikana käydyssä keskustelussa Brooks Koepkan kanssa Barkley ei arkaillut kertoa sitä, että vaikeuksien kohdatessa hän varsin usein kiertää sääntöjä selvitäkseen pälkähästä.