Hyppää pääsisältöön
Bryson DeChambeaun menestystä pituuslyönnin MM-kisoissa voidaan pitää ällistyttävän kovana suorituksena
Getty Images

Bryson DeChambeaulla henki päällä puolivälieriin asti – Kyle Berkshire pituuslyönnin maailmanmestariksi

Maailmanlistan seitsemäs antoi neljän päivän aikana vakuuttavan näytön taidostaan lyödä palloa pitkälle. Hän putosi lopulta puolivälierässä Kyle Berkshiren voittamassa kisassa

Pituuslyönnin MM-kisojen neljänteneä päivänä mukana oli 16 bighitteria kisaan osallistuneista 80:sta. Kilpailun suurin vetonaula Bryson DeChambeau oli yllättänyt suurimman osan lajia seuraavista asiantuntijoista selviämällä vaivatta näiden joukkoon. 

Perjantai-illan finaalivaiheesssa DeChambeau selvitti vielä yhden rajapyykin, hän selvisi kahdeksan joukkoon ja toiseen kahdesta puolivälierälohkosta, joista kaksi parasta selvisi välieriin. Paras DeChambeaun kuudesta lyönnistä kantoi tässä jaksosssa 391 jaardin (355 m) päähän. Se toi lohkossa kolmannen sijan, edelle menivät Justin James (367 m) sekä sekä kuusi metriä DeChambeauta paremmalla tuloksella Martin Borgmeier (361 m).

DeChambeaun lopullinen sijoitus oli siis uskomattomasti jaettu viides.

Finaalin selvisivät omista välieristä aiemmat maailmanmestarit Kyle Berkshire (2019) sekä Justin James (2017).  Bryson DeChambeaun piiskurina ja apuvalmentana tämän kehittäessä kauden 2020 aikana lyöntiinsä pituutta ollut Berkshire oli lopulta kuuden pallon finaalissa kultamitalin arvoinen. Pisin lyönti päätyi 384 metrin päähän.

You Tube, kooste finaalipäivän tapahtumista

PLGA World Championship