Hyppää sisältöön

Bubba Watson altistui koronavirukselle – seuraa The Openia televisiosta

The Open on ollut Bubba Watsonille tekemätön paikka. Ei sijoituksia kymmenen joukkoon

Bubban ilmoitus The Openista vetäytymisestä on herättänyt sosiaalisessa mediassa ihmetystä ja keskustelua koronasäädöksistä golfkisojen yhteydessä.

Bubba Watson julkaisi twittter-tilillään sunnuntaina iltapäivällä Suomen aikaa ilmoituksen The Openista vetäytymisestään.
Hän on ollut tekemisissä koronatestissä positiivisen tuloksen saaneen henkilön kanssa. 
Watson on kirjoittamansa mukaan saanut koronarokotukset, sekä käynyt ennen Eurooppaa suuntautuvaa lentoa koronatestissä saaden siitä negatiivisen tuloksen.

Hän on kuitenkin jäämässä The Openista pois käytyään tilannettaan läpi The Openin järjestävän R&A:n asiantuntijoiden kanssa.

Luonnollista on, että Watson ei halunnut saattaa tartuntavaaraan kanssaan  matkustavia (pelaajia) tai koneen henkilökuntaa.
Tekstistä on vaikeasti tulkittavissa, olisiko Watsonilla ollut mahdollisuus osallistua kilpailuun, vai sulkivatko terveysviranomaiset häneltä portit.

Watsonin ja The Openin ”suhdetta” voidaan kuvailla pelaajan kannalta vähintään hankalaksi.
Hän on osallistunut kisaan 11 kertaa, eikä ole ollut 23:tta sijaa korkeammalla.
Karsiutumisia on viisi ja niitä kertoja, jolloin Watson on selkeästi turhautunut The Openin haastaviin olosuhteisiin on lukusia.

Ennakkosuosikkia tai edes mustaa hevosta hänestä ei millään ilveellä olisi pystynyt rakentamaan, vaikka edellisviikon PGA Tourin  kisassa sijoitus oli kauden paras, kuudes.
 

The Open

Etsi luettavaa