Hyppää sisältöön

DP World Tourin kisa koronaviruksen omikron-muunnoksen kourissa – seuraavat kiertueen kisat poistettu ohjelmasta

Jobu Openin yllä leijui lauantaina kisan keskeyttämisen ja peruuttamisen uhka

DP World Tour on poistanut ohjelmastaan Etelä-Afrikan kisat. Kolmeen kierrokseen supistetun Joburg Openin ylläkin leijuu peruuttamisen uhka mikäli kisaa ei saada päätökseen lauantaina.

European Tourin muutettua rahakkaan kumppanin vuoksi nimensä DP World Touriksi alkoi epäonnisesti tummia pilviä kerääntyä kisajärjestelyjen ylle.
Johannesburgissa meneillään olevassa Joburg Openissa 26 pelaajaa on tuloslistan mukaan vetäytynyt kesken kisan pelaamisesta. 

Syynä on Etelä-Afrikassa nopeasti leviä koronaviruksen omikron-muunnos, joka on aiheuttanut melkoisen paniikin kisapaikalla. 
Kilpailu päätettiin jo perjantaina supistaa kolmen kierrroksen mittaiseksi. Toinen kierros saatiin valmiiksi vasta lauantaina aamulla.

Kun finaalikierros käynnistyi, se jouduttiin ukkosen ja salamoinnin johdosta keskeyttämään pian puolenpäivän jälkeen. Kärkiryhmät ovat ehtineet pelata vain muutaman reiän.

Mikäli lauantaina kisaa ei saada valmiiksi, yksi ratkaisuista on jopa koko kisan peruuttaminen.

DP World Tourin  ja Sunshine Tourin yhteiskisoja on ohjelmistossa Johannesburgin lisäksi kaksi. Sekä Etelä-Afrikan avoimet kuin myös Dunhill Championship ovat peruuttamisuhan alla. Virallista ilmoitusta DP World Tour ei ole vielä antanut, mutta ne on poistettu nettisivuilla kisaohjelmasta.

Joburg Open on ensimmäinen ympäri maailmaa järjestettävistä kisoista, joista kolme ensimmäistä saa osallistumisoikeuden St Andrews Old Coursella pelattavaan Open Championshipiin, joka on järjestyksessään 150. Muita karsintakisoja ei ole vielä nimetty.

Suomalaispelaajia ei Joburg Openissa ole mukana.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa