Hyppää sisältöön

Dustin Johnson suuntaa taas Saudi-Arabiaan – hakeeko Super Golf League jalansijaa Asian Tourin avulla?

Dustin Johnson on voittanut kaksi kolmesta pelaamastaaan Saudi Internationalista ja ollut kerran toinen

PGA Tour ei halua antaa jäsenilleen lupa pelata kisassa, joka on löytänyt uuden kumppanin European Tourin tilalle.

Saudi International tuli vauhdilla alkuvuodesta 2019 European Tourin ohjelmaan yhdeksi Lähi-Idän kolmesta isosta kisasta Dubain ja Abu Dhabin rinnalle.

Huhujen mukaan Saudi-Arabia olisi halunnut kerralla nostaa kisan palkintopotiltaan alueen suurimmaksi. Tästä ei päästy sopuun, mutta kilpailu sai tuntuvien starttimaksujen kautta joukon supertähtiä kolmen vuoden ajan mukaan tapahtumaan.

Uutta sopimusta ei järjestäjien ja ET:n välillä syntynyt, jonka jälkeen Saudi International oli hetken ilman kumppania.  PGA Tourin jäsensopimuksen mukaan pelaajat joutuvat pyytämään lupaa kilpaillessaan muilla kiertueilla.

Kisoihin ja tapahtumiin, jotka eivät lukeudu muiden kiertuedien ohjelmiin luvan evääminen on PGA Tourin helppo perustella.
Saudi-Arabian kisan järjestäjät saivat pian uudeksi kumppanikseen Asian Tourin joka koronaviruksen aiheuttaman pitkän tauon jälkeen on taloudellisesti ahtaalla. Viiden miljoonan dollarin virallisen potin tarjoava kisa, jossa on kahdeksan maailmanluokan tähteä mukana on houkutteleva paketti kolmatta viulua PGA Tourin ja ET:n taustalla soittelevalle Asian Tourille.

Nykyisen suunnitelman mukaan Saudi International pelataan totuttuun tapaan King Abdullah Economic Cityssa, Royal Greens Golf & Country Clubilla helmikuussa.

Sopimuksia valmiina isojen tähtien kanssa

Tommy Fleetwoodia houkutellaan paksuilla dollarinipuilla Saudi Internationaliin

Tommy Fleetwoodia houkutellaan paksuilla dollarinipuilla Saudi Internationaliin

GETTY IMAGES

Järjestäjillä on sopimukset kisan kaksinkertaisen voittajan Dustin Johnsonin lisäksi Graeme McDowellin, Abraham Ancerin, Lee Westwoodin, Tommy Fleetwoodin, Henrik Stensonin, Kevin Nan ja Jason Kokrakin kanssa.

Epäselvää on ainakin se, antaako PGA Tour pelaajilleen normaalin luvan osallistumiseen. Ja mikäli se haluaa evätä tähtien osallistumisen, käytetäänkö tähän millaisia painostuskeinoja. Ainakin epävirallisten tietojen mukaan PGA Tour näkee huippuja pitkään houkutelleen, Super Golf Leaguen varjon ja mörön tapahtuman yllä.

Oletettavaa on , että kisan palkintosummaa suuremmiksi nousevat jo pelkästään Johnsonin ja seitsemän muun tähden starttimaksut. Luonteva veikkaus on, että ennen Asian Tourin kisan käynnistymistä Saudi-Arabiassa tässä episodissa tullaan näkemään uusia käänteitä, joiden kulusta julkisuuteen kaikkea kerrotaan.

Huomionarvoista Saudi-Arabian aktiivisuudessa huippugolfin osalta on sekin, että kaudella 2020 LET:n kanssa lanseerattu Aramco Team Series on päättyvällä kaudella jo viiden kisan mittainen. Neljässä kilpailussa rahaa jaetaan pitkälti joukkueen tuloksen, myös amatöörin suoritukset laskien. Viides, miljoonan dollarin henkilökohtaiseen kisaan painottuva tapahtuma käynnistyy  viikon kuluttua Saudi-Arabiassa.

Super Golf League, Phil Mickelsonille tarjotaan 100 miljoonaa dollaria

Lähde: Golf Channel

Etsi luettavaa