Hyppää sisältöön

Emily palaa Eurooppaan – läpäisi LET-karsinnat kahden lyönnin turvin

Emily Penttilä sai paikan Ladies European Tourilta.

Emily Penttilä oli ainoa suomalainen, joka mahtui 20 parhaan joukkoon Ladies European Tourin karsintafinaalissa.

Vuosia Yhdysvalloissa golfuraa rakentanut Emily Penttilä palaa vanhalle mantereelle. Vaikka viimeisenä päivänä peli ei kulkenut neljän edellisen päivän malliin, Penttilä läpäisi karsinnat kahden lyönnin turvin ja sijoittui jaetulle 12. sijalle La Mangassa käydyssä karsintafinaalissa.

Penttilän yhteistulos oli -1 (-71-71-71-72-75). Karsintafinaali pelattiin La Mangan North ja South Coursella.

Ennen finaalia hän pelasi myös esikarsinnan, joten kahteen viikkoon kierroksia kertyi yhdeksän. Melkoinen rutistus siis.

”Oli pitkät viikot, ja tuulisessa kelissä pelaaminen aina vaatii tarkkaa keskittymistä, mutta hyvin jaksoin. Ekana viikkona lähdin rakentamaan itseluottamusta ja rentoutta peli-ilon kautta, joka kivasti siirtyi tokalle viikolle”, Penttilä viestitti GoGolfille.

Karsintafinaalin 20 parasta pelaajaa saivat hyvän kategorian ensi kaudella Ladies European Tourille. Turnauksen voitti Yhdysvaltain Gabriella Then 11 lyöntiä paremmalla tuloksella kuin Penttilä. 

Yhdysvaltalainen oli ainoa, joka onnistui alittamaan 70 lyönnin rajan maanantain päätöskierroksella. Hän pelasi sen 67 eli kuusi alle parin.

Tänään pelatun karsintafinaalin viimeiselle kierrokselle pääsi Suomesta myös Linda Henriksson (yhteistulos +5) ja Elina Nummenpää (+7). Henrikssonin lopullinen sijoitus oli 32. ja Nummenpään 39:s. Tämäkin sijoitus oikeuttaa pelaamaan jonkin verran kilpailuja ensi kaudella.

Henriksson pelasi päätöspäivänä tuloksen 78 (+5). Neljä lyöntiä parempi tulos olisi tuonut paremman kategorian kiertueelle. Myöskään Nummenpää ei onnistunut parantamaan tänään tulostaan pelaten kierroksen 75 lyönnillä. Hän jäi hyvästä kategoriasta seitsemän lyönnin päähän.

Edessä muutto Eurooppaan

Penttilälle paikka Ladies European Tourilla tarkoittaa paluuta Eurooppaan monen Yhdysvalloissa vietetyn vuoden jälkeen.

Ruotsissa suoritetun golflukion jälkeen Penttilä muutti New Orleansiin opiskelemaan ja kilpailemaan yliopistosarjassa. Sen jälkeen hän on pelannut muun muassa Symetra Tourilla ja koettanut saada jalkaa LPGA-kiertueen oven väliin karsintojen kautta.

Viisi kertaa hän yritti saavuttaa paikan karsinnoista, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta.

28-vuotias Penttilä on tähän mennessä ehtinyt pelata Symetra Tourilla 74 kilpailua, joissa hän on sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon kaksi kertaa.

Nyt hänelle aukeaa mahdollisuus rakentaa uraa uudelta pohjalta, mutta tavoitteet ensi vuodelle on vielä asettamatta.

”Rehellisesti sanottuna ajattelin ensiksi juhlia korttia ja sitten viettää joulua sekä uutta vuotta perheeni kanssa, ja vasta ensi vuoden alkupuolella rupean miettimään tavoiteita ensi kaudelle valmentajani kanssa”, Penttilä totesi.

Koronapandemian vuoksi Yhdysvalloissa asuva Penttilä ei ole viettänyt aikaa koko perheen voimin pariin vuoteen. Siitä hän oli kuitenkin onnellinen, että jatkossa hän näkee läheisiään aiempaa useammin.

”Aika hetken huumassa mennään. Olen todella innoissani, että pääsen viettämään enemmän aika Euroopassa”, Penttilä viestitti.

GoGolfille Penttilä myös kertoi odottavansa innolla mahdollisuutta päästä vierailemaan itselleen uusissa maissa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa