Hyppää sisältöön

Eurooppa voitti Solheim Cupin – Suzann Pettersen nousi ratkaisijaksi

Kapteeni Catriona Matthew  pääsi kultatuoliin Gleneaglesissa Euroopan voiton ratkettua

Skotlannissa pelattu 16:s Solheim Cup muodostui kaikkien aikojen tasaisimmaksi ja jännittävimmmäksi. Ratkaisijan viitan sai ylleen viimeisen reiän putillaan taistelun ratkaissut Suzann Pettersen.

Todellista draamaa, vaihtelevia tilanteita ja huipennus kolmepäiväiselle taistelulle viimeisen kentällä olleen parin  kaksinkamppailuun 18:n viheriöllä. Parempaa käsikirjoitusta ei USA:n ja Euroopan välinen ottelusarja olisi voinut saada.

Eurooppalaisittain tarina päättyi onnellisesti, äitiyslomalta vastikään kilpagolfiin palannut Suzann Pettersen sai kunnian upottaa putin, joka ratkaisi luvuin 14,5-13,5  voiton kotijoukkuelle. 

Pettersen oli monella tavalla oikea hahmo sankariksi, sillä hän on joukkueen ylivoimaisesti kokenein ja menestynein pelaaja. Norjalaiselle kaksinpelin hävinnyt Marina Alex puolestaan oli yksi USA:n kuudesta ensikertalaisesta.

Edellisesn kerran joukkueiden kohdatessa Euroopassa 2015 , USA nousi viimeisenä päivänä lähes toivottoman oloisesta tilanteesta 6-10 voitttoon samoin luvuin 14,5-13,5. 

Tämänkertainen ottelusarja ajaa Saksassa pidetyn Solheim Cupin ohi tasaisuutensa vuoksi. Piste-ero joukkueiden välillä oli neljän ensimmäisen kierroksen aikana   maksimissaan yhden pisteen suuruinen.

Suzann Pettersenille ottelukerta USA:ta vastaan oli Solheim Cupissa jo yhdeksäs. Kun peliura aikanaan päättyy, norjalainen on itseoikeutettu kapteeni joukkueessa.

Suzann Pettersenille ottelukerta USA:ta vastaan oli Solheim Cupissa jo yhdeksäs. Kun peliura aikanaan päättyy, norjalainen on itseoikeutettu kapteeni joukkueessa.

getty

Vaikka Pettersen upotti ratkaisevan putin 18:lla, Euroopan parhaat pelaajat olivat kaikki neljä otteluaan voittaneet Ranskan Celine Boutier, sekä hänen parinssa nelinpeleissä/nelipalloissa, Georgia Hall.

Hall pisti sunnuntaina kovan kovaa vastaan otellessaan USA:n ehdotonta ykköspelaajaa Lexi Thompsonia vastaan. Thompson otti alussa johdon (2up), mutta englantilainen tuli lopussa väkisin rinnalle ja ohi.

USA:n pistenikkareina toimivat Kordan sisarukset  Jessica ja Nelli, jotka voittivat kolme ottelua ja pelasivat yhden tasan.

Skotlanti on ollut Euroopan joukkueelle Solheim Cupissa menestyksen kehto. Voittoprosentti on tasan sata, sillä eurooppalaiset juhlivat USA:n kukistumista myös vuosina 1992 ja 2000 pidetyissä ottelusarjoissa.

Voitot Solheim Cupissa ovat nyt 10-6 USA:lle.

Kilpailun tulosseurannan löydät täältä.

Etsi luettavaa