Hyppää sisältöön

Finaalipaikka Urheilugaalassa on Pickala Golfin yhteinen voimavara: ”Tämä oli tunnustus koko lajille”

Pickalan kolmella kentällä pelattiin kaudella 2021 yhteensä yli 115 000 kierrosta

Pickala Golf hyödyntää saamaansa tunnustusta ja näkyvyyttä sisäisessä markkinoinnissa, kuin myös kaupallisesti viestinnässä vetovoimastrategiansa työkaluna.

Pickala Golfin klubitalolla seurattiin torstaina suurin odotuksian Urheilugaalan televisiolähetystä ja vuoden parhaan urehiluseuran valintaa.

Koronarajoitusten vuoksi golfyhteisön toimitusjohtajan Janne Pelkosen, Oy:n puheenjohtajan Jukka Utriaisen, Ry:n puheenjohtajan Timo Eskelin,  palvelupäällikkkö / toiminnanjohtaja Sanna Haaviston,valmennuspalveluista vastaavan Minea Blomqvist-Kakon , sekä kahden seuran juniorin lisäksi paikalla oli vain Yleisradion toimittaja

Pickalaliset jännittämässä Urheilugaalan etenemistä. Kuvasta puuttuu kuvaaja Jukka Utriainen

Pickalaliset jännittämässä Urheilugaalan etenemistä. Kuvasta puuttuu kuvaaja Jukka Utriainen

Jukka Utriainen

Hän oli valmiina näyttämään tunnelmia ja kuulostelemaan pickalalaisten ajatuksia, mikäli valinta kohdistuisi ensimmmäistä kertaa tapahtuman historiassa golfseuraan.

Valituksi tuli lopulta urheilun yleisseura Tamperen Pyrintö, Pickala Golf ja Puijon Pesis ”jakoivat” toisen sijan.

”Tuulettelimme tietysti vahvasti Sami Välimäen saamille tunnustuksille. Torstai oli suomalaiselle golfille todella merkityksellinen päivä. Nämä menestykset auttavat koko golfväkeä  lajin markkinoinnissa ja rohkaisevat jatkamaan lajin eteen tekemäämme työtä”, summaili   Pickala Golf ry:n puheenjohtaja Timo Eskeli. 

”Jo se, että raati nosti meidät kolmen finalistin joukkoon oli historiallista  golfin osalta ja kunniaksi lajille. Golfliitolle kiitos siitä, että he ehdottivat juuri meitä parhaan urheiluseuran sarjaan. Näkyvyydestä ja saamastamme tunnustuksesta saatu etu koituu koko golfyhteisölle”, hän jatkoi.

Perusteena Pickalan valinnalle liiton ehdokkaaksi oli ensisijaisestii sen  saamat korkeimmat pisteet pelaaja ensin -kyselyssä liittyen koronakauden poikkeuksellisiin tilanteisiin ja pelaamisen organisointiin.

95-vuotias Kavo Laurila on Pickala Golfin vanhin aktiivijäsen. Hän pelasi kauden 2020 aikana pitkälti yli 200 kertaa 9-18 reikäisiä kierrroksia

95-vuotias Kavo Laurila on Pickala Golfin vanhin aktiivijäsen. Hän pelasi kauden 2020 aikana pitkälti yli 200 kertaa 9-18 reikäisiä kierrroksia

Teemu Tyry

”Parhaamme teimme siltä osin ja lopputulos oli onnistunut. Toimimme alalla yhdessä sovittujen järjestelyjen mukaisesti, turvallisuus ja vastuullisuus kärkinä. Emme myöskään jääneet tuleen makaamaan, pyrimme vuoden teeman mukaisesti innovatiivisiin ratkaisuihin ja aktivoimme jäsenkuntaamme käyttämään  Minni Blomqvist-Kakon ja Roope Kakon Golfschoolin palveluja. Pelaamisen määrä kierroksilla mitattuna on oma ja koko maan ennätys, 115 000.”

Pickalan pelaajien menestys kansallisissa kilpailuissa oli erinomaista. Liiton valintaa tuki varmasti myös sen valinta kotimaiseksi golfseuraksi muutama vuosi sitten.

”Sisäisessä markkinoinissa  ja eri sidosryhmien kanssa käytävässä viestinnässsä menestyksemme on merkittävä tekijä. Sekin on selvää, että strategiasisältömme perusviestiin, ”Suomen vetovoimaisin golfyhteisö”, finaalipaikka kaikkien kotimaisten urheiluseurojen kisassa on kuin piste iin päälle.”

Puheenjohtaja avaa ladut Pickalassa

Timo Eskeli

Timo Eskelille Pickalan saama huomio osui samaan ajankohtaan, jolloin hän päättää kuusivuotisen puheenjohtajakautensa, oltuaan sitä ennen kaksi vuotta seuran toiminnanjohtajana ja hallitustyössä yhteensä kymmenen vuotta.

”Pickalassa asiat ovat edenneet oikeaan suuntaan, lajilla kulkee erinomaisesti. Tämän jakson aikana olemme yhdessä toteuttaneet valtavasti asioita. Kiitoksen voiman olen oppinut huomaamaan ja pyrkinyt sitä myös osaltani levittämään, oli sitten kyseessä Pickalan työntejkijä tai vapaaehtoinen.

Speedgolfin hallitseva seniorimestari on asunut jo 15 vuoden ajan Pickalassa, ja pyrkinyt pitämään itsensä hyvässä fyysisessä kunnossa.

Timo Eskeli (kuvassa) , Mikko Rantanen ja Milla Hallanoro speedasivat Pickala Golfille kaikki kolme kultamitalia lajin SM-kisoista Linna Golfista

Timo Eskeli (kuvassa) , Mikko Rantanen ja Milla Hallanoro speedasivat Pickala Golfille kaikki kolme kultamitalia lajin SM-kisoista Linna Golfista

”Tavoitteeni on osallistua syksyllä lajin MM-kisojen seniorisarjaan Naganosssa  mikäli korona sen sallii.”

Edellisvuonna  Pickalassa pelattiin vuoden jokaisen kuukaudena aikana. Nyt tammikuu on käynnistynyt erittäin talvisena.

Ry:n puheenjohtaja Timo Eskeli houkutteli kuvan kaunistuksiksi Sanna Haaviston (vas.) , sekä Minni Blomqvist-Kakon

Ry:n puheenjohtaja Timo Eskeli houkutteli kuvan kaunistuksiksi Sanna Haaviston (vas.) , sekä Minni Blomqvist-Kakon

Puheenjohtaja oli perjantaina työpäivän jälkeen menossa avaamaan lumikelkallaan Pickalan kentille latupohjia.

15 vuoden aikana pelaajien ja kierrosten määrän kasvuun on vaikuttanut huomattavasti Pickalassa ympärivuotisesti asuvien määrän lisääntyminen.

Finaaliin yltäminen maan parasta urheiluseuraa valittaessa lisää entisestään kiinnostusta reikämäärältään Suomen suurinta golfkeskusta kohtaan.

Pickala Golf

Etsi luettavaa