Hyppää sisältöön

Finau otti huiman loppukirin ja voiton viiden vuoden tauon jälkeen

Tony Finau otti maanantaina uransa toisen PGA Tour -voiton.

Tony Finau voitti viiden vuoden tauon jälkeen PGA Tourin kilpailun ja nousi FedEx Cupin kärkeen. Ruotsin Alex Noren sijoittui neljänneksi ja varmisti pelipaikan myös toisessa finaalikisassa.

Tony Finau on voittanut PGA Tourin kauden ensimmäisen finaalikilpailun, The Northern Trustin. Voitto tuli uusinnan jälkeen Liberty Nationalin kentällä New Jerseyssä. Uusinnassa 31-vuotias päihitti Australian Cameron Smithin ensimmäisellä uusintareiällä.

Voittoon riitti tällä kertaa par-tulos.

Finau nousi uusintaan huikean loppukirinsä ansiosta. Hän pelasi päätöskierroksen kuusi viimeistä reikää viisi alle parin jättäen kisaa pitkään johtaneen Jon Rahmin kahdella lyönnillä taakseen.

Lopussa hyytyneen espanjalaisen olisi pitänyt tehdä päätösreiälle birdie, mutta hän sortui bogiin jääden kolmanneksi. Ruotsin Alex Noren jakoi neljättä sijaa Justin Thomasin ja Tom Hogen kanssa.

Finaulle voitto oli vasta uran toinen PGA Tourilla. Pitkään golfin huipulla pelannut Finaulta on odotettu niitä enemmän, jopa major-voittoa, mutta atleettinen golfari ei ole pystynyt viemään asioita loppuun.

Kolmessa edellisessä uusinnassa Finau oli kokenut karvaan tappion, viimeksi helmikuussa Genesis Invitationalissa Max Homalle. Silti usko omaan tekemiseen ei ole horjunut.

”Minulla on erittäin vahva itseluottamus, minulla täytyy olla”, hän sanoi voiton jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

”Tämä peli on todella vaikea ja kaverit ovat vain niin hyviä. Jos et usko, että voit voittaa heidät, se tekee taistelusta mahdottoman. Siksi minun on vain jatkettava uskomista itseeni.”

Finau on vahva pallon lyöjä, joka onnistui tässä kisassa myös puteissa. Sunnuntaina, kun sade piiskasi New Yorkia ja päätöskierros siirtyi maanantaille, Finau oli pysynyt koko päivän hotellihuoneessa ja harjoitellut lyhyissä jaksoissa puttia matolla.

”En sanoisi, että löysin jotain puttiini, mutta tiesin, että puttasin kivasti”, hän kertoi.

Päätöskierroksella Finaun tulos oli päivän paras, ja puttaamalla hän voitti strokes gained -tilastojen mukaan keskimääräistä pelaajaa 2,3 lyönnillä.

Voittonsa myötä Finau nousi FedEx Cupin kärkeen ja maailmanlistalla yhdeksänneksi.

Viisi parasta FedEx Cupissa

  1. Tony Finau 3 348
  2. Jon Rahm 2 763
  3. Cameron Smith 2 739
  4. Patrick Cantlay 2 302
  5. Justin Thomas 2 218

Edellisen kerran Finau voitti vuonna 2016 Puerto Rico Openin.

Ruotsin Noren puolestaan varmistin neljännellä sijalleen sen, että pelit jatkuvat myös toisessa finaalikilpailussa. Hän nousi 43:nneksi, ja vielä hänen pitäisi nousta 13 sijaa päästäkseen kauden päättävään Tour Championshipiin, jossa jaetaan peräti 70 miljoonaa dollaria.

Seuraavaksi vuorossa on BMW Championship, jonne pääsee mukaan FedEx Cupin 70 parasta pelaajaa. Viimeisenä jatkoon pääsi muuan Phil Mickelson.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa