Hyppää sisältöön

Finnish Openin voitti meni Ruotsiin – Saku Halonen kilpailun paras suomalainen

Christopher Feldborg Nielsen vei nimiinsä Timberwise Finnish Openin.

Timberwise Finnish Openissa eivät suomalaiset juhlineet. Saku Halonen oli parhaana suomalaisena 12:s.

Ruotsalaisen Christopher Feldborg Nielsenin (-10) bogiton 64 lyönnin kierros oli muille liikaa lauantaina päättyneen Timberwise Finnish Openin päätöskierroksella. Uuden kenttäennätyksen pelannut Feldborg Nielsen pääsi juhlimaan uransa neljättä Nordic Liiga -osakilpailun voittoa lopulta neljän lyönnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Joakim Wikströmiin (-6). Kolmas oli Björn Åkesson (-5).

Kilpailun parhaaksi suomalaiseksi ylsi amatööri Saku Halonen (+2), joka oli lopulta jaetulla 13:nnella sijalla. Muita suomalaisia ei mahtunut top 20:een.

Toiseksi viimeisessä ryhmässä kentälle lähtenyt Feldborg Nielsen otti kilpailun komentoonsa ensimmäisen yhdeksän reiän aikana, kun hän pelasi sen neljä alle parin. Sama meno jatkui takaysilläkin, jonka Sjöbo Golfklubbia edustava pelimies pelasi myös neljän birdien turvin -4. Alex Hietalan nimissä aiemmin ollut kenttäennätys kirjataan nyt lukemiin 64 lyöntiä.

Feldborg Nielsen oli puheliaalla tuulella kierroksensa jälkeen.

”Minulla oli hyvä fiilis koko kierroksen ajan, ja tulos tuli vähän itsestään siinä. Tämä kenttä on niin hieno, että täällä oli ilo pelata”, 9 000 euron ykköspalkinnon mukaansa saanut Feldborg Nielsen kiitteli.

”Pitää myös kiittää kilpailun pääsponsoria Timberwisea ja Jaakkoa (Mäkitalo), jotka ovat laittaneet hienon kilpailun pystyyn. Tämä oli toinen kertani täällä, ja on hienoa voittaa täällä.”

Halonen armeijan harmaista kisaan

Saku Halonen pelasi ensimmäisen ja viimeisen kierroksen alle parin.

Saku Halonen pelasi ensimmäisen ja viimeisen kierroksen alle parin.

Juha Hakulinen

Kilpailun parhaaksi suomalaiseksi noussut Halonen ei jäänyt harmittelemaan, vaikka perjantain kierros vaati 76 lyöntiä. Ensimmäisen ja viimeisen kierroksen Master Golfin kasvatti pelasi 71 lyönnillä.

”Se kuuluu golfiin, että välillä tulee huonoja kierroksia. Ei niitä auta jäädä liikaa murehtimaan. Mutta muuten pelasin hyvin, etenkin putti oli hyvää. Ja oli kiva pelata, kun kenttä oli niin hyvässä kunnossa. Vähän kylmä meinasi vaan välillä tulla”, Halonen kertoi viileän viikon päätteeksi.

Timberwise Finnish Open oli Puolustusvoimien Urheilukoulussa varusmiespalveluksensa loppusuoraa suorittavalle Haloselle ensimmäinen maistiainen Nordic Liiga -tason kilpailuista. Kolmen päivän urakasta jäi paljon oppeja tulevaisuuteen.

”Jäi hyvä fiilis. En ole aiemmin näin korkeatasoisissa kilpailuissa pelannut, mutta oli hienoa huomata, että näissäkin pystyy pärjäämään”, reilun parin viikon päästä armeijasta kotiutuva Halonen sanoi.

Timberwise Finnish Open oli selkeä menestys, ja kilpailu on pelaajien mielestä yksi kiertueen parhaista.

Tulospalvelu

Lähde: Suomen Golfliiton tiedote

Etsi luettavaa