Hyppää sisältöön

Fred Couples kertoo luottovälineistä

Fred Couples kertoo uran luottovälineistä podcast haastattelussa. Bägissä on ollut kaikenlaista mielenkiintoista.

Seatlen alueen pienet griinit tekivät hänestä hyvän rautapelaajan ja lähestymislyöntien pituuskontrolli on ollut pelin vahvuus koko uran ajan.

Freddie käytti juniori vuosina naisten mailoja, eikä vaihtanut miesten settiin kuin vasta collegessa. Tästä voi osittain juontaa miehen todella pehmeä rytmi.

Couples pelasi tiensä PGA Tourille 80-luvun alussa ja käytti ensimmäiset vuotensa Wilsonin blade rautoja kuten monet muut tourpelaajat. Vuosi 1986 oli kuitenkin uran kehnoin ja sai hänet kokeilemaan Pingin cavity back rautoja. Tämän jälkeen Freddie onkin pelannut vain cavity back mailoilla. Mistään lapioista ei kuitenkaan ole kyse. 90-luvulla Freddien pelaamat Tommy Armourin ja Lynxin setit olivat pienilapaisia ja työstettäviä mailoja. Nyt bägissä ovat olleet Bridgestonen J40 Dual Cavity raudat jo useamman vuoden ajan. Varret ovat Aerotech Steelfiber 110X. Myös pallo on Bridgestonen Tour B XS. 

Couplesin mailasopimukset koskivat usein vain rautasettiä. Draiveria tai väyläpuita koskevat sopimukset olivat rentoja eri mailamallien suhteen, sillä hän ei halua tehdä kompromisseja pelivälineiden kanssa.

Pitkän uran aikana mailat ovat vaihtuneet vähemmän verrattuna muihin tourpelaajiin, sillä Fred ei tykkää vaihtaa mailoja ilman selkeää syytä.

Tällä hetkellä bägistä löytyy Callawayn neliön muotoinen FT-i puukolmonen, jota Fred on käyttänyt jo viisitoista vuotta. Couples kertoo varren olevan Harrisonin tekemä, eikä sitä enää valmisteta. Hän ehti kuitenkin hankkia varakappaleen jos jotain tapahtuu luottopelille.

Getty Images

Hyvä puukolmonen on Couplesin mukaan kaikista vaikein maila löytää. Viimeisen 25 pelivuoden aikana bägissä on ollut vain kolme eri puukolmosta. Niistä ensimmäisenä toimi Tom Watsonin vaimon draiveri, joka oli bägissä kymmenkunta vuotta. Freddien mukaan hyvä puukolmonen on monipuolinen maila, jolla pitää onnistua pehmeästi laskeutuva korkea fade ja pituutta hakeva draw.

Draiveri on viisi vuotta vanha SLDR 460 Fujikura Speeder 6.2 varrella. Maila on toiminut hyvin jo reilut viisi vuotta, eikä sitä ole syytä vaihtaa.

Uran aikana putterit ovat vaihtuneet bägissä useammin kuin muut mailat. Nyt Couples on käyttänyt bettinardin puttereita jo seitsemän vuotta ja sama bettinardin hänelle tekemä malli on ollut bägissä neljä vuotta. Putterit ovat aina olleet hyvin klassisen mallisisa. Coupelsin mukaan häneltä ei löydy oikeaa liikettä face balance malleille. 

Getty Images

Viime vuosien aikana selän kunto on kokenut heikkoja jaksoja. Välillä svingaaminen tuntuu vaikealle ja siksi pitkät raudat ovat saaneet tehdä tilaa hybrideille. Viimeisen kolmen vuoden aikana rautakolmonen ja nelonen ovat vaihtuneet hybrideiksi.

Kuuntele tunnin mittainen podcast kokonaisuudessaan sivustolta golfwrx.com.

Etsi luettavaa