Hyppää sisältöön

Golf jäi ilman Olympiakomitean huippu-urheilun tukea

Mikko Korhonen pääsee haastamaan Valderraman ensikertaa kilpailussa

Suomen Golfliitto ei saanut Olympiakomitean huippu-urheilun tehostamistukea. Olympiakomitea ei vakuuttunut Golfliiton valmiudesta panostaa huippugolfiin.

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö julkisti torstaina uudistetun tukijärjestelmän mukaiset päätökset laji- ja urheilijakohtaisista tehostamistuista.

Kesäolympialajeille ja kesälajeille myönnettiin tukea yhtäänsä 3 223 760 euroa ja parakesälajeille 338 000 euroa. Golf ei saanut tänä vuonna euroakaan kyseisestä summasta.

Golfliiton uutisessa lajiryhmävastaava kommentoi päästöstä seuraavasti:

Kimmo Yli-Jaskarin mukaan golfin jäämiselle tuen ulkopuolelle löytyy kolme perustetta.

”Ensinnäkin menestyneimpien pelaajien ranking-sijoitukset maailmanlistoilla eivät golfissa tällä hetkellä riitä laji- tai yksilötukeen. Sen lisäksi Golfliiton huippugolfiin budjetoima suora 78 000 euron urheilijatuki on varsin vaatimaton panostus suhteessa liiton talousarvion kokonaisuuteen. Katsoimme myös, että liiton varaamalla rahasummalla ei ole sellaista vaikuttavuutta, jolla suomalaisia huippuammattilaisia voitaisiin tavoitteellisesti auttaa eteenpäin.”

Golfissa tilanne on monintavoin nurinkurinen, sillä parhaat pelaajat tienaavat leipänsä erittäin hyvin, tuen tarve sijaitsee alhaisemmilla tasoilla.

Suomen Golfliitto pyrkii kehittämään huippu-urheilua

Suomen Golfliitossa päätöstä ei otettu vastaan hyvin mielin. Juha Juvonen kommentoi Golf.fi:n artikkelissa päätöstä seuraavasti:

”Huippu-urheiluyksikön viesti on koko prosessin ajan ollut selkeä”, sanoo kilpaurheilupäällikkö Juha Juvonen Golfliitosta.

”Tukien myöntämisperusteissa keskeinen kriteeri on aiempi menestys olympia- ja MM-tasolla. Lajien menestysennustetta arvioidaan edelliskausien tulosten perusteella. Näillä kriteereillä golf ei yllä tuen piiriin.”

Juvonen myöntää, että Golfliiton nykyinen toimintamalli vaatii joiltakin osin tarkastelua.

”Panostuksemme on edelleen selkeästi painottunut nuorten pelaajien tukemiseen eli amatöörigolfiin. On mietittävä, kuinka parhaat ammattilaiset saadaan nykyistä selkeämmin mukaan liiton toimintaan.”

Juha Juvonen haluaa tuoda esille asian positiivisia puolia.

”Meillä on hyvä keskusteluyhteys Huippu-urheiluyksikön kanssa, onhan tämä tahtotila todettu myös Suomi Golfin strategiassa. Uskon, että löydämme keskustelujen ja sparrauksen kautta hyviä ja lajia kehittäviä toimintatapoja, jotka toivottavasti vievät meidät tuen piiriin tulevaisuudessa. Golf on monimuotoinen ja pitkälti omavarainen laji. Pystymme ylläpitämään laadukasta toimintaa nykyisilläkin resursseilla.”

Suomen golfareista parhaat pystyvät harjoittamaan ammattiaan täysipainotteisesti omakustanteisesti. Tukea tarvittaisiin enemmän naisten ja lupaavien ammattilaisten puolelle. Lupaavat ammattilaiset eivät kuitenkaan ole rankingien puolesta vielä olympiaedustajia, joka tekee asiasta nurinkurisen.

Päätös on sinänsä surullinen, sillä golf on maailmanlaajuisesti yksi kilpailuimmista urheilumuodoista. Suomalaisten menestys ammattitasolla on pitkään ollut Mikko Ilosen harteilla, mutta uusia lupauksia löytyy lukuisia alemmilta tasoilta, jotka saattavat olla valmiita menestymään jo vuoden 2020 Olympialaisissa.

Golf palasi olympialaisiin Rion vuoden 2016 kesäkisoissa. Laji on mukana myös Tokion vuoden 2020 ja Pariisin vuoden 2024 kesäolympialaisten ohjelmassa. Riossa Suomella oli täysi edustus: kaksi mies- ja kaksi naispelaajaa. Korkeimmalle sijoittui Mikko Ilonen jaetulla 21. tilallaan.

Lähde: Golf.fi-tiedote

Etsi luettavaa