Hyppää sisältöön

Golfmatka Georgiaan – Tbilisi on kuin uusi Berliini

Golfkentältä aukeaa näkyvät laaksossa sijaitsevaan yli miljoonan asukkaan Tbilisiin.

Georgia ei tule ensimmäisenä mieleen, kun miettii golfmatkaa. Maan pääkaupunki Tbilisi kannattaa kuitenkin ehdottomasti lisätä käyntikohteiden listalle, vinkkaa Golf Unlimited -yrityksen Kasper Linja-aho.

ALPPIMATKAILIJOILLE GEORGIA on ollut jo pitkään trendikohde, koska Kaukasusvuoret huitelevat 5 km korkeudessa ja kilpailu puuterilumesta ei ole ihan yhtä kovaa kuin Alpeilla. Tässä jutussa avaamme hiukan kohdetta golfmatkailun näkökulmasta.

Pääsin tarkastamaan Georgian ensimmäisen täysimittaisen golfkentän Tbilisi Hillsin syyskuun lopulla, kun sain kutsun kentän avajaisiin. Kutsujana toimi hyvin tuntemani Perry Einfeldt, joka siirtyi Georgiaan suoraan Bulgarian Lighthouse Golf & Spa Resortista johtamaan uutta kenttää Tbilisin kulmille. Ja intoa ei suinkaan vähentänyt se fakta, että kentän suunnittelusta oli vastannut Lassi Pekka Tilander, jonka viimeaikaiset luomukset ovat olleet kerrassaan upeita.

Georgia, joka minun kouluaikoinani kulki vielä nimellä Gruusia, sijaitsee Kaukasiassa Itä-Euroopan ja Aasian rajalla. Maa rajautuu pohjoisessa Venäjään, etelässä Turkkiin, Armeniaan ja Azerbaidžaniin ja lännessä Mustaanmereen. Suuri Kaukasus kohoaa maan pohjoisrajalla, joka suojaa myös Tbilisiä tehokkaasti kylmiltä pohjoisilta ilmamassoilta.

Sijainnista johtuen on historian saatossa hieman sapelit kalisseet, ja lähihistoriaan on sisältynyt pientä vääntöä suuren ja mahtavan Venäjän kanssa, mutta viimeiset 10 vuotta on mennyt rauhanpiippua poltellessa. Georgiassa ovatkin olleet pitkään sekä eurooppalaiset ja amerikkalaiset toimijat varmistelemassa, että rauhankyyhkyt lentävät luotien sijaan.

Tbilisi Hills on maailmanluokan golfkenttä.

Tbilisi Hills on maailmanluokan golfkenttä.

Steve Carr

PÄÄTIN TEHDÄ oman käyntini Tbilisiin samalla formaatilla, jonka mukaan vedämme myös ensi keväänä alkavat tulevat golfmatkamme sinne: keskiviikkoiltana matkaan, aamuyöstä perillä Tbilisissa, 4 päivää golfia, kaupunkielämää ja nähtävyyksiä, minkäjälkeen maanantaina takaisin Härmään.

Järkeviä lentoreittejä Suomesta on kaksi: joko pompulla Riikan tai Istanbulin kautta Tbilisiin. Kevään reissuilla käytämme AirBalticin lentoja, koska reitti on hieman nopeampi ja heillä on uusin kalusto reitillä käytössä.

Yölentoa ei kannata pelätä, sillä perillä lentokentältä heilahtaa aamuyöstä hotellille nopeasti ja check-in jälkeen voi jatkaa nukkumaan suorilta draiveri kainalossa. Kun itse heräilin torstaina siinä  klo 12 aikoihin aurinkoiseen päivään pääkaupungin ytimessä, oli tehtävä heti kirkkaana mielessä: late breakfast, siirtyminen golfkentälle ja pelaamaan. Ulkona oli mukavat +26 astetta, ja matka keskustasta Tbilisi Hillsiin otti noin 20 minuuttia.

Saavuttaessa alueelle ensimmäiseksi huomio kiinnittyy maisemiin. Kentältä avautuu alaspäin katsottaessa laaksossa sijaitseva pääkaupunki sekä katsetta ylös nostettaessa läheisellä vuorella sijaitseva luostari, jossa nautimme munkkien kanssa aftergolf-viinit matkan aikana. Viiniähän näillä kulmilla on tehty tarinoiden mukaan 8000 vuotta, joten praktiikan pitäisi olla hallussa.

Lähellä kenttää, korkean kukkulan päällä sijaitsee luostari, jossa munkit valmistavat viiniä.

Lähellä kenttää, korkean kukkulan päällä sijaitsee luostari, jossa munkit valmistavat viiniä.

Steven Carr

Mutta itse asiaan eli golfiin. Kenttä sijaitsee satoja metrejä vertikaalia korkeammalla kuin laaksoon levittyvä pääkaupunki. Varsinainen klubitalo ei ollut vielä valmis, mutta ykkösteen viereen tehty väliaikainen klubitalo oli erittäin tyylikäs, ja sen välittömästä läheisyydestä löytyvät harjoitusalueet sekä upea range, joka oli muuten erittäin makeasti valaistu iltaisin.

Espresso huiviin, buggy alle ja kohti ykkösväylää, joka on näyttävä par 4 isoon alamäkeen. Ensimmäisen väylän jälkeen kenttä lähtee kiipeämään asteittain ylämäkeen etuysillä, ja korkeuserot ovat paikoitellen isohkoja, mutta joukkoon mahtuu myös tasaisempaa baanaa. Sporttisempi pelaaja, jolle kävelemisen fyysinen rasitus tuottaa itsessään nautintoa, pystyy kyllä pelaamaan kentän läpi ilman autoa, mutta sen jälkeen tietää todella ”olleensa”.

Jokainen väylä on oma selkeä kokonaisuutensa, ja kentän kunto oli aivan huikea – tuntui suorastaan pahalta, kun löi virheettömillä väylillä niin, että divotti irtosi.

Greenit ottivat vastaan pallot hienosti ja alusta oli kuin samettia kenkien alla. Jälkikäteen ajateltuna en ole monesti pelannut yhtä hienossa kunnossa olevalla kentällä. Takatiiltä kenttä näyttäytyy tietysti hieman erikulmasta, kuten tapana
on.

Tbilisi Hillsin golfkentällä riittää upeita reikiä. Tässä 4. väylä auringonnousussa.

Tbilisi Hillsin golfkentällä riittää upeita reikiä. Tässä 4. väylä auringonnousussa.

Steve Carr

Upeita väyliä riittää ja yksi niistä on  16:s, kentän signature-väylä. Se on verrattain lyhyt par 5 vahvalla doglegilla alamäkeen. Jos kyseisellä väylällä uskaltaa lähteä onnistuneen 200 metrin avauslyönnin jälkeen tavoittelemaan greeniä rotkon yli oikaisten (vaaditaan noin 190 metriä ilmassa ei-niin-isolle greenille), niin saattaa löytää itsensä puttaamassa kotkaa.

Aiemmin jutussa mainittu vuoren päällä oleva luostari näkyy upeasti viimeisiltä väyliltä miltei kokoajan. Tällä kentällä jaksaa helposti pelata 4 päivää, koska kenttä on kerta kaikkiaan upea. Paikalliset pelaajat eivät kenttää paljoa kuormita, koska jäseniä juuri aloittaneella kentällä ei ole vielä tungokseen asti. Monet paikallisen golfseuran jäsenistä ovat brittejä, ranskalaisia ja jenkkejä, jotka työskentelevät kansainvälisissä johtotehtävissä Tbilisissa.

Toki jäsenistöstä löytyy myös paikallisia pelaajia, joiden vieraanvaraisuus teki suuren vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Pääsin tapaamaan suurimman osan jäsenistä matkani aikana pelatussa avajaisturnauksessa, ja olipa paikalle myös lentänyt Lähi-idässä työskenteleviä golf-fanaatikkoja, jotka halusivat bongata kentän ensimmäisten joukossa.

Väliaikaisella klubilla vietettiin vielä virallinen iltajuhla, jonka toteutus, ohjelma ja tarjoilut olivat ensiluokkaisia.

Tbilisin ravintolaelämä on vilkasta. Kaupunki tuo mieleen monessa mielessä Berliinin.

Tbilisin ravintolaelämä on vilkasta. Kaupunki tuo mieleen monessa mielessä Berliinin.

Kasper Linja-aho

PÄIVÄN PELIEN jälkeen oli mukava tutustua itse kaupunkiin. Ulkomaiset matkailujulkaisut ovat kehuneet Tbilisia uutena Berliininä, eikä väite ole tuulesta temmattu: joki jakaa 1,2 miljoonan asukkaan kaupungin kahtia, rosoisen trendikkäitä kaupunginosia on molemmin puolin jokea, ravintola- ja baaritarjonta on todella runsasta ja erittäin kohtuullisen hintaista.

Kävellen jaksoi kiertää useimmat nähtävyydet, ja käyttämämme uudehko ja moderni hotelli sijaitsee aivan keskellä ydintä. Taksi keskustan alueella maksoi aina matkasta riippumatta 5 laria (alle 2 €) ja sen virkaa toimitti siis mikä tahansa keskustassa liikkuva auto. Perille pääsi kuitenkin aina ilman ongelmia, joskin kinkkisemmät osoitteet kuski kyseli muilta tiellä liikkujilta.

Eräänlainen virtuaalinavigaattori oli siis kyseessä. Kävin matkan aikana tarkastamassa muutkin potentiaaliset hotellit tulevaisuutta ajatellen, mutta totesin ennakkovalintani menneen hyvin nappiin hinta-laatu suhteeltaan.

Paikallinen ruoka oli tosiaan herkullista ja tein pienen pyhiinvaellusmatkan paikallisen tuttavani vinkkaamana kaupungin parhaaksi kehuttuun georgialaiseen ravintolaan, jota ei löydä sattumalta, koska se on piilotettu erittäin hyvin erään kaupunginosan sisäpihan rakennuksiin – mitään kylttiä tai opasteita ravintolaan ei ollut.

Kaupungilla vanhat rakennukset ja uusi infra sekoittuvat makealla tavalla yhteen. Instagramiin kuvia päivittävät matkailijat ovat varmasti seitsemännessä taivaassa täällä. Kulttuuripuolella löytyy oopperaa, musiikkitaloa, kansallisbalettia ja yössä juhlittiin villisti Berliinin tyyliin lukuisilla klubeilla.

Monissa ravintoloissa paikalliset bändit musisoivat iltaisin, mikä antoikin kivasti lisämakua illallisille. Visiitti paikalliseen kylpylään oli vähintäänkin erikoinen elämys. Tarina kertoo, että vanhan kaupungin vahvasti rikkipitoinen vesi on houkutellut kylpyihin kävijöitä jo vuosisatojen ajan.

Matkan ohjelmaan sisältyi tutustuminen paikalliseen bränditehtaaseen.

Matkan ohjelmaan sisältyi tutustuminen paikalliseen bränditehtaaseen.

Kasper Linja-aho

RETKI PAIKALLISEEN Sarajishvili brandy -tehtaaseen (perustettu 1884) oli myös mielenkiintoinen, ja tuotteiden tasting-tilaisuus laadukas.

Paikalliset ihmiset olivat mielestäni vieraanvaraisia ja kaikesta paistoi läpi tekemisen meininki. Mediaani-ikähän Georgiassa on 37 vuotta, joka näkyi tietysti positiivisena toimeliaisuutena. Tuliaisia pystyi halutessaan metsästämään joko paikallisista putiikeista tai modernimmista ostoskeskuksista, joita löytyy keskustan alueelta. Yöllä huomio kiinnittyi yhden kaupungin kukkuloista päälle rakennettuun tv-torniin, joka etäisesti muistutti pariisilaista esikuvaansa.

Kukkulalle olisi päässyt ihmettelemään tornia rinnehissillä, mutta itse jätin väliin tämän elämyksen ja suuntasin tarkastamaan lisää ravintolatarjontaa.

KASPER LINJA-AHO, GOLF UNLIMITED

Georgia ja Tbilisi ovat ehdottomasti golfreissun arvoisia. Golf Unlimitedin ensimmäinen ryhmä suuntaa kohti Tbilisi Hillsiä 17.-22.4. 2019. Tutustu matkaan tarkemmin.

Etsi luettavaa