Hyppää sisältöön

Hellbergiltä virheetön avauspäivä Paltamo Openissa

Niclas Hellberg johtaa miesten sarjaa ja Emilia Torvinen jakaa naisten sarjan kärkipaikkaa Paltamo Openissa.

Hirsala Golfia edustava Niclas Hellberg (-6) oli avauspäivän ykkösnimi keskiviikkona käynnistyneessä Paltamo Openissa.

Keskiviikko valkeni Paltamossa sateisena ja tuulisena, mutta aamupäivän aikana keli muuttui parempaan suuntaan. Aamun ryhmissä pelannut Niclas Hellberg selvitti kierroksensa ilman bogeja, mikä on aina huippusuoritus.

Hellbergin peli on jo pidemmän aikaa ollut hyvässä kunnossa, ja tämän päivän kierros oli jatkumoa hyvään sarjaan.

”Odotin itseltäni hyvää kierrosta, kun olen pelannut jo pitkään tosi hyvin. En nyt ehkä ihan 66:sta odottanut, mutta jotain sitä luokkaa kuitenkin”, kuusi birdieä kierroksellaan upottanut Hellberg sanoi.

Hellbergillä oli myös selkeä resepti tuulessa pelaamiseen.

”Totta kai se tuuli vaikutti aamulla, mutta pitää vain luottaa, että se tuulee, eikä alkaa arpoa sen kanssa.”

Yleisen sarjan kärkikolmikossa Hellbergin lisäksi ovat Alex Hietala (-5) ja Juhana Kukkonen (-4). Kaikkiaan 16 miestä onnistui alittamaan parin tänään.

Naisten kilpailussa parhaat tulokset kirjattiin Emilia Torviselle, Kia Sormuselle ja June Weckmanille (+5).

Torvinen oli tyytyväinen ensimmäisen päivän peliinsä. Hän oli 12 reiän jälkeen kierrostaan jo +6, mutta viimeiset 6 reikää hän nipisti yhden lyönnin alle parin.

”Aamulla tuuli ja sade häiritsivät peliä, mutta muuten ei ollut mitään ihmeitä. Avaukset olivat tänään ihan hyviä”, Torvinen tiivisti päivänsä kulun.

Tulospalvelu

Lähde: Finnish Tourin tiedote

Etsi luettavaa