Hyppää sisältöön

Hellekesän huippukohde – Viehättävä Yyteri Golf on kuin ulkomailla olisi

Yyteri Golfin 12. reikä on kentän vaikein par 3. Viheriön edessä olevat katajat vaikeuttavat avausta. Viheriölle pääsy palkitaan puiden välistä pilkottavalla merimaisemalla.

Yyterin hiekkaranta on harvinainen luonnonihme Suomessa. Kuusi kilometriä pitkälle hiekkarannalle osuu myös Yyterin kiva golfkenttä.

PORISSA SIJAITSEVAN Yyterin golfkentän pysäköintialueella on jo jonkin verran autoja perjantaina puoli kahdeksan aikaan. Pelaajat ovat aikaisin liikkeellä, sillä poikkeuksellinen hellejakso on vaikuttanut suomalaisten golfarien tapaan pelata. Helteen vuoksi keskipäivällä pelaaminen voi muuttua auringonpaahteessa tukalaksi, joten pelaaminen painottuu monella kentällä aamuun ja iltapäivään.

Iltapäivälehdet ovat keksineet termin käristyskupoli, eikä ihme, sillä ilman lämpötila kohoaa päälle 20:n jo aikaisin aamulla. Yyteri onkin näillä helteillä hyvä  lomanviettopaikka, sillä golfin lisäksi aikaa voi kuluttaa Suomen pisimpiin kuuluvalla hiekkarannalla. Itse asiassa hiekkaranta on koko Pohjoimaismaiden mittakaavassa ainutlaatuinen.

Rannalla riittää erilaisia aktiviteetteja surffauksesta sup-lautailuun. Ja aina välillä voi käydä vilvoittelemassa vedessä, jossa näissä lämpötiloissa viihtyy pitkiä toveja.

Melko tyypillinen avauslyöntipaikka Yyterissä. Kapeuden vuoksi rautamailaa kannattaa suosia uloslyönneissä.

Melko tyypillinen avauslyöntipaikka Yyterissä. Kapeuden vuoksi rautamailaa kannattaa suosia uloslyönneissä.

Jussi Miettinen

VAIKKA KENTÄN virallinen nimi on Yyteri Golf Links, kuvaa kangasmetsässä kulkeva puistokenttä Yyteriä paremmin. Kentällä on nimittäin vain kaksi reikää, ensimmäinen ja viimeinen, jotka kulkevat dyynien äärellä.

Muut reiät kulkevat pääosin matalakasvuisen mäntymetsän lomassa hiekkapohjaisessa kangasmaastossa, ja maisemat ovat niin epätyypillisen suomalaiset, että varsinkin näillä helteillä voisi aivan hyvin kuvitella olevansa ulkomailla pelaamassa.

Onneksi aamulla puut suojaavat hyvin auringonpaisteelta. Ne tarjoavat suojaa myös muilta pelaajilta, eikä kierroksen aikana kentällä törmää juurikaan muihin pelaajiaan muuta kuin kuin kentän puolivälin taukokioskilla.

Metsän, puiden, doglegien ja esteiden vuoksi kenttä edellyttää malttia. Suurin osa väylistä kannattaa avata rautamailalla tai korkeintaan väyläpuulla, ellei sitten lyö harvinaisen tarkkoja draiveja.

Pituuden vuoksi draiveria ei edes pahemmin tarvita, sillä esimerkiksi keltaisilta kenttä on noin 5 300 metriä pitkä.

Kenttä vaatii järkevää pallon sijoittamista myös lähestymisissä, mikä palkitaan paremmalla tuloksella. Vaikka pallot löytyvätkin yleensä hyvin metsästä, puita kasvaa niin tiheään, että kenttä rankaisee pahasti vinoon päätyneestä pallosta vähintään lyönnillä.

Silmille pistävää Yyteri Golfissa on myös väylien tasaisuus. Ykkös- ja päätösreiällä on jonkin verran pinnanmuotoja, mutta muuten kenttä on silmiinpistävän tasainen. Toisin sanoen väylältä pääsee jatkamaan lähes aina hyvästä, tasapainoisesta lyöntiasennosta.

 

”Kenttä on erilaisuutensa ja kauniin luonnon ansiosta äärimmäisen kiehtova elämys.”

 

MONELLA LÄNSIRANNIKOLLA sijaitsevalla golfkentällä on ollut tänä vuonna haasteita nurmen kasvun kanssa. Yyterissä pahin on alkaa olla takana päin, vaikka muutamalla viheriöllä oli hieman ongelmia ruohonkasvun kanssa.

Mikäli pelaaja on tottunut nopeisiin griineihin, kannattaa ennen kierrosta viettää jonkin verran aikaa harjoitusviheriöllä tutustumassa Yyterin viheriöiden vauhteihin.

Muutama heikkokuntoinen viheriö ei kuitenkaan häirinnyt, sillä kenttä on erilaisuutensa ja kauniin luonnon ansiosta äärimmäisen kiehtova elämys. Saman oli todennut ryhmäämme liittynyt mies Nordcenteristä, joka oli kiertänyt kentän ensimmäisenä kerran edellisenä päivänä, mutta palasi intoa puhkuen takaisin heti seuraavana aamuna.

Yyterin virkistyshotelli on puhkeamassa omistajanvaihdosten jälkeen uuteen kukkaan. Kiinteistön käyttöaste on ollut kova tänä kesänä. Hotellin rakenteilla olevalta kattoterassilta aukeaa kauniit maisemat.

Yyterin virkistyshotelli on puhkeamassa omistajanvaihdosten jälkeen uuteen kukkaan. Kiinteistön käyttöaste on ollut kova tänä kesänä. Hotellin rakenteilla olevalta kattoterassilta aukeaa kauniit maisemat.

Jussi Miettinen

AAMUKIERROKSESTA YYTERISSÄ on myös se hyöty, että kun kierros on ohi puolenpäivän aikaan, on aikaa viettää aikaa hiekkarannalla ja Asuntomessuilla, jotka ovat auki vielä tämän viikon sunnuntaihin saakka.

Porin keskustasta ajaa kentällä noin 20 minuutissa. Pitemmältä matkalta tulija voi majoittua Porin keskustassa tai Yyterin virkityshotellissa, joka sijaitsee viiden minuutin päässä kentältä ja hiekkarannan ja meren äärellä.

Hotellin omistus vaihtui hiljattain, ja se käy parhaillaan läpi laajaa peruskorjausta. Hotelliin on esimerkiksi rakennettu yksi lisäkerros, johon tulee maisemabaari, saunaosasto ja sviittejä. Asuntomessujen aikaan, se on yksi messujen oheiskohteista. Terassilla voi piipahtaa ihailemassa upeita maisemia ja nauttimassa virvokkeen tilapäisessä kahvilassa.

 

YYTERI GOLF

  • Par 72 | Avattu: 1990
  • Kokonaispituus eri tiiltä: 5 716 / 5 395 / 4 741 m
  • HCP-rajat: 54, ryhmä 108
  • Arkkitehti Reijo Louhimo
  • Vaikeusaste 3/5
  • yyterigolf.fi / gogolf.fi/yyterigolf
  • Karhuluodontie 85, Pori

 

Etsi luettavaa