Hyppää sisältöön

Henrik Stensonin peli palasina – Viktor Hovlandilla on potkua jopa Mastersin voittoon

Henrik Stenson on päivittänyt sosiaaliseen mediaan viimeisten viikkojen ajan enimmäkseen kaupallisia tiedotteita nimeään kantavasta aurinkolasimallistosta

Skandinaavien toiveet Mastersissa kohdistuvat Viktor Hovlandiin, maanantaina 45 vuotta täyttänyt Henrik Stensonin mahdollisuudet nousta Ryder Cupiin ovat jo seitinohuet.

Jonas Blixt oli rookiena ja superyllätäjänä vuoden 2014 Mastersissa toisena yhdessä Jordan Spiethin kanssa. 

Peter Hanson kipusi 2012 kolmen kierroksen jälkeen Augusta Nationalilla johtoon. Neljäntenä päivänä koettelumukset käynnistyivät kahden ensimmäien väylän bogeilla.
Kolmas sija on kuitenkin ruotsalaisten kaikkien aikojen toiseksi paras sijoitus.

Henrik Stensonille käynnistyvä  Masters on 16:s. Menestystä on tullut vain tipoitellen, viides tila (2018) on varsin tuore. Tämän lisäksi hänellä on viisi sijoitusta 20:n joukkoon, sekä runsaasti epäonnistumisia niinäkin vuosina kun menestys on ollut keskimäärin hyvää.
Kierrokeskiarvo Augustassa (72,98) kertoo sen, että hän on normitasollaankin vähintään pari napsua kärkimiehiä jäljessä.

Kaksi viimeistä kalenterivuotta ovat olleet konkarille hyvin vaikeita. Maailmanlistalla hän on pudonnut  sijalle 117:s. Kauden seitsemästä kisasta vain yhdessä on tullut jatkopaikka. Floridassa Stenson näpäytti maaliskuussa tauluun uransa heikoimman kierrostuloksen (85).

Loukkaantumisista ei Stensonin kohdalla löydy mainintoja. Tilastojen mukaan hän on kahden viimeisen vuoden aikana menettänyt otteensa hälyttävästi kaikilla osa-alueilla. Vuosina 2018-2019 ruotsalainen oli Strokes Gained -tilastossa lähestymisissä (approaches) PGA Tourin ykkönen. Kuluvalla kaudella sijoitus samalla listalla on 126. Valitettavasti kaikilla muilla pelin osa-alueilla vielä heikompaa.

Komea ura on, jollei loppusuorallaan, niin ainakin kulminaatiopisteessä, jossa Henrik Stensonia uhkaa putoaminen isojen kisojen osanottajalistalta.
Open Championshipin voiton (2016) antama viiden vuoden lupalippu muihin majoreihin umpeutuu US Openin jälkeen.
Ryder Cupiin nykyisellä tahdilla ei ole mitään asiaa muussa kuin apulaiskapteenin roolissa. 
Stenson on ollut pelaajana mukana viisi kertaa (2006.2008, 2014, 2016 ja 2018).

Varsinaisen kapteenin roolikin saattaa muutaman vuoden kuluttua tulla kyseeseen. Tässä kisassa Padraig Harringtonin (2021) vuorooan odottelevat Stensonin lisäksi ensimmäisinä Lee Westwood sekä Ian Poulter.

Mastersisa nähdään etenkin ensimmäisinä päivinä yllättäjiä kärkipäässä. Henrik Stenson kauden seitsemässä kisassa alittanut parin yksittäisilä kierrroksilla vain tammikuusa Abu Dhabissa (2x), joten ruotsalainen yksittäinenkin hyvä kierros Mastersissa olisi ison peukutuksen arvoinen.

Torstain kierrokselleen Henrik Stenson lähtee Suomen aikaa jo kello 15.36.

Viktor Hovlandilla on näytön paikka

PGA Tourilla vajaan kahden vuoden ammattilaisuransa aikana jo kahdesti voittanut Viktor Hovland oli 2019 amatöörinä pelatessaaan Augusta Nationalilla 32. pelaamatta yhtään kierrosta yli parin. 
Kauden 2020 hän teki hurjan nousun maailmanlistalla 15:n joukkoon lukuisten kärkipään sijoitusten myötä.

Viktor Hovland saa kahtena ensimäisenä päivänä kiriapua Bubba Watsonilta ja Brooks Koepkalta

Viktor Hovland saa kahtena ensimäisenä päivänä kiriapua Bubba Watsonilta ja Brooks Koepkalta

GETTY IMAGES

Norjalalaisen kannalta oli todella harmillista, että marraskuussa pidettyyn Mastersiin ei paikkaa löytynyt,  vaikka kisaviikolla hän oli maailmanlistan 14.

Masters on Hovlandille todellinen näyteikkuna. Kello 17.06 hänet lähetetään matkaan samassa kolmikossa Brooks Koepkan ja kahdesti Augustassa voittaneen Bubba Watsonin kanssa.

Hovland lyö palloa tiiltä ja väyliltä jumalaisesti, keskimäärin jopa monia supertähtiä paremmin. Haasteita on vielä lähipelissä, sekä viheriöillä, että sen ympärillä. Kun kokemuta on vain yhdestä Mastersista, Hovland on kaikkien mahdollisuuksien mies.

Kolme viimeistä kisaa ovat sujuneet tavaonomaista vaatimattomammin. 
Players Championshipissa 23-vuotiaalle nuorukaiselle kävi ikimuistoinen kämmi avauspäivänä.

Hän siirsi epähuomiossa pallonsa merkkiä väärään suuntaan viheriöllä ja sai kahden lyönnin penaltin TV-katsojan (ystävänsä) viestittyä asiasta Hovlandille.
Voittotaistoon norjalainen ei Playersissa päässyt, sillä hän putosi penaltien johdosta yhdellä lyönnillä.

Ruutu näyttää erikoismaksullisena pakettina Mastersin 8.-11.4. 

Selostus on valinnan mukaan saatavilla suomeksi sekä englanniksi.
Suomenkielisestä selostuksesta vastaa Antti Vaalas, kommentaattorina toimii Karri Kakko.

The Masters

Etsi luettavaa