Hyppää sisältöön

Himoksesta on kehittynyt vaikean alkutaipaleen jälkeen täysverinen golfkeskus

Himos Golf on saanut kenttäänsä kehitettyä ja kääntänyt käyrät nousuun imagonsa ja pelaajamäärien suhteen

Kentän mainio kunto kahden edellisen kauden aikana, sekä siihen tehdyt parannukset ovat nostaneet Himoksen suosiota green fee -pelaajien kohteena.

Himoksessa on golfia pelattu jo vuodesta 1989.

Uuden 18-reikäisen kentän avajaisia vietettiin kaudella 2013. Ensimmäisellä kaudella pelaajille tarjottiin vielä varsin keskeneräistä ja tuloksenteon osalta hankalaa kenttää. 

Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, Himoksen osalta vieraspelaajien viidakkorumpu levitti mollisointuisia viestejä, joiden vaikutus on kestänyt pitkään.

Toiminnanjohtaja Markus Lahtinen nostaa tämän itse haastattelussa avoimesti esiin. 

”Jälkeenpäin on tiedostettu se, että avaaminen olisi pitänyt jättää seuraavaan vuoteen. Maine kentän keskeneräisyydestä  ja pelaamisen vaikeudesta ensimmmäisellä kaudella olivat taakkanamme seuraavinakin vuosina, vaikka kentän kunto on kehittynyt vuosi vuodelta”,  kaudesta 2014 Himoksella työskennellyt Lahtinen taustoittaa.

Markus Lahtinen ennakoi, että alkavalla kaudella golfiin Himoksella yhdistetään entistä useammin tasokas mökkimajoitus

Markus Lahtinen ennakoi, että alkavalla kaudella golfiin Himoksella yhdistetään entistä useammin tasokas mökkimajoitus

Teemu Tyry

Himoksella on tehty töitä hartiavoimin kentän kehittämisen eteen ja tulosta on tullut. 

”Viimeisen kahden vuoden aikana kenttä on ollut erinomaisesssa kunnossa ja palvelu pelaa. Pelaajien palautteita ja pisteiden nousua kärkipäähän Pelaaja ensin -kyselyssä on ollut mieluisaa lukea. Ensimmäisellä kaudella saimme risuja nimenomaan vaikeasta pelattavuudesta. Tilanne on kääntynyt päälaelleen, Nykyään Himos on harrastajille mieluisa pelattavuutensa ja lyhyytensä johdosta.

75 prosenttia tuloista green feen kautta

Himoksella kaikki osakkeet ovat yhtiön hallussa. Neljäsosa tuloista kertyy pelioikeuksien myynnistä, loput 75 % tulevat vieraspelaajilta. Himoksella toteutetaan varsin markkinaehtoista ansaintamallia.

Jari Koivusalon suunnittelemalla Himos Golfin kentällä käynnistyy pian kahdeksas pelikausi.

Jari Koivusalon suunnittelemalla Himos Golfin kentällä käynnistyy pian kahdeksas pelikausi.

Himos Golf

”Tästäkin johtuen teemme kaikkemme asiakkaiden viihtyvyyden eteen. Muutamassa vuodessa Himos on opittu tuntemaan laskettelun lisäksi myös golfkeskuksena. Meillä käy erittäin paljon kaveriporukoita, perheitä ja ryhmiä, jotka löytävät kentän ympäristöstä laajan valikoiman mökkimajoitusta.” 

Himoksella  löytyy liikuntaan ja vapaa-aikaan liittyviä aktiviteettejä seurueen jäsenille, jotka eivät pelaa. Kolmen ison musiikkifestivaalin ja golfin yhdistäminen ovat myös alueelle suuntaaville mahdollisuus.

”Alkavalla kaudella vaihdamme ysien järjestystä, joka helpottaa ravintolapalveluidemme saatavuutta. Etu on myös se, että ysien par-luvut ovat jatkossa 36-36, aiemmin ne olivat 35-37”, Lahtinen kertoo.

Himoksella on saatu käännettyä positiivinen kierre käyntiin ja tulevalla kaudella ennätykset saattavat taas paukkua.

”Liikevaihdon ja pelaajien määrän osalta teimme edellisvuonna ennätykset. Toiminta on vankalla pohjalla ja kenttä kerää kehuja. Olemme nyt ja tulevaisuudessa huomattavasti parempia kuin aiempi maineemme. Tervetuloa yllättymään iloisesti”, Markus Lahtinen toteaa lopuksi

GoExpo Golfin messutarjoukset ovat voimassa perjantaihin kello 23.59 asti.

Himos messutarjous, 2x green fee on hinnaltaan 49 euroa. Yhdistelmätarjouksena on poimittavissa kierros Himokselle sekä Muuramen kentälle, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä .

Himos Golf

Etsi luettavaa