Hyppää sisältöön

Hovland voitti hyvin erikoisen kisan, teki kolme eagleä samalla par 4:llä

Viktor Hovlandilla on huomenna hyvä mahdollisuus ottaa toinen voitto PGA Tourilla.

Norjan Viktor Hovland voitti Tiger Woodsin isännöimän Hero World Challengen mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen.

Viktor Hovland otti uransa viidennen voiton ammattilaisena erittäin mielenkiintoisten tapahtumien jälkeen Hero World Challengessä.

Hovland, jonka voittotulos oli -18 (68-69-67-66), vei kilpailun lopulta lyönnillä ennen Scottie Scheffleriä.

Kilpailua ylivoimaisesti kolmen kierroksen jälkeen johtanut Collin Morikawa jäi viidenneksi ja haaveet nousta maailmanlistan ykköseksi siirtyivät eteenpäin.

24-vuotias norjalainen varmisti voittonsa rei’illä 14–16, jotka hän pelasi yhteensä viisi alle parin. Hän aloitti hurjan sprintin tekemällä eaglen bunkkerista lyhyellä par 4 -reiällä ja heti perään toisen puttaamalla par 5:llä. Birde 16:nnelle nosti hänet jo tulokseen 20 alle parin ja kolmen lyönnin johtoon. 

Hovlandilla oli varaa lopettaa kierros kahteen perättäiseen bogiin ja silti pitämään johtonsa. Maailmanlistalla hän nousi uransa parhaaseen sijoitukseen seitsemänneksi.

Neljännellätoista reiällä Hovland teki harvinaisen tempun, sillä eagle oli hänelle kilpailun kolmas samalla par 4 -reiällä!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön PGA TOUR (@pgatour) jakama julkaisu

Muutenkin päätöspäivä oli hyvin erikoinen.

Viiden lyönnin johdossa päätöspäivään lähtenyt Collin Morikawa putosi paikaltaan jo etuysillä pelattuaan sen viisi yli parin. Lopulta Morikawan oli tyytyminen viidenteen sijaan.

Kierroksen aikana nähtiin poikkeuksellisen paljon epäonnistumisia ja onnistumisia.

Esimerkiksi kilpailun kärjessä käynyt Sam Burns teki takaysin puolivälissä perättäisellä reiällä triplan ja eaglen. Burns oli lopulta kolmas yhdessä Patrick Reedin kanssa, joka näytti pariinkin otteeseen taitojaan vasurilta lyötyään pallon Albanyn kentän väyliä reunustavilla joutumailla kasvavien puskien viereen.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön PGA TOUR (@pgatour) jakama julkaisu

20 pelaajan kutsukilpailua isännöi Tiger Woods. Kyseessä oli PGA Tourin epävirallinen kilpailu, joten sen tulokset eivät vaikuta kiertueen rankingiin eli FedEx Cupiin.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa