Hyppää sisältöön

Hyväntekeväisyyskiertue Naisten Pankki Open ennätystulokseen

Hyväntekeväisyyttä

Suomen laajin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open, keräsi yli 33000 euroa Myanmarin naisten koulutuksiin ja kyläpankeille. 26 kentällä pelattu kiertue huipentui viime lauantaina pelattuun osakilpailuvoittajien finaaliin Kytäjä Golfissa.

Naisten Pankki Open -kiertue haastoi golfarit jo kuudetta kertaa pelaamaan ammatteja kehitysmaiden naisten hyväksi. Kohdemaaksi vuonna 2017 valittiin Myanmar, jossa Naisten Pankki tukee naisten toimeentulon vahvistamista mm. säästö- ja lainaryhmien sekä ammatti- ja yrittäjyyskoulutusten avulla.

Naisten Pankki Open -osakilpailut olivat avoimia pariscramble-kisoja kaikille golfareille. Parin osakilpailumaksu oli 80 euroa, josta 50 euroa ohjataan Naisten Pankille.

”Kesän säät eivät useinkaan suosineet golfareita, mutta vuoden 2017 Naisten Pankki Open kiertueen osallistujamäärä 1326 pelaajaa sekä klubien määrä 26 tekivät kisastamme Suomen laajimman hyväntekeväisyyskiertueen”, kertoi Rauni Suhonen Naisten Pankin Golftiimistä.

“On hienoa, että niin monet kisoihin osallistuvat pelaajat, kisoja järjestävät klubit ja kierroksen ja sen näkyvyyden ja pelaajien palkitsemisen mahdollistavat yhteistyökumppanit ovat olleet mukana jo useamman kerran. Kehitysmaiden naisten auttamisesta on tullut mieluinen yhteinen hankkeemme. Yhteistyömme tulos tältä vuodelta on komeat 1118 ammattia eli 33565 euroa Myanmarin naisille. Kiitos kaikille!” Suhonen iloitsi.

Golfreseptin Markku Nord ja voittajapari Isto Puttonen ja Aake Perälä

Golfreseptin Markku Nord ja voittajapari Isto Puttonen ja Aake Perälä

Tuula Soikkeli / Naisten Pankki

Kiertueen finaaliin osallistui kaikkiaan 24 paria. Voittoon pelasivat Isto Puttonen (Hiekkaharju Golf) ja Aake Perälä (Hirvihaara Golf) tuloksella 47 bp, toiseksi sijoittuivat 46 pisteellä Tomi Vuorinen (Viipurin Golf) ja Tero Salmela (Viipurin Golf) ja kolmanneksi Pietari Järvinen (Vantaan Golfpuisto) ja Atte Solaranta (Karelia Golf) 43 pisteellä.

Finaalin voittajat palkittiin Golfreseptin järjestämällä pelimatkalla. Kohde on viiden tähden Finca Cortesin Hotel, Golf & Spa Marbellassa sisältäen neljän yön majoituksen ja kolme kierrosta golfia. Matkaan sisältyvät Finnairin lennot Malagaan ja Sixtin vuokra-auto.

Naisten Pankki Open 2017 -kiertueen pääsponsoreina toimivat Mercedes-Benz ja Golfresepti. Kiertuetta tukivat myös Fazer, Finnair, Golfpiste, Fennia, GoGolf, Messukeskus, Viking Line, Suomen Golfliitto sekä Sixt-autovuokraamo.

Kiertue jatkuu kaudella 2018 ja kiertueen kentät ja aikataulu julkistetaan maaliskuussa golf-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.

Lisätietoa kiertueesta:

www.facebook.com/NaistenPankki…

www.naistenpankki.fi/golf

Etsi luettavaa