Hyppää pääsisältöön
Markku Ignatius on kutsuttu Tammer-Golfin toiminnanjohtajaksi.
Juha Tuukkanen

Ignatius turhautui jarrumiehiin Espoossa ja muuttaa Tampereelle toiminnanjohtajaksi: "Tammerin tilaisuus sattui sellaiseen heikkoon hetkeen"

Kun Markku Ignatiusta pyydettiin Tammer-Golfin toiminnanjohtajaksi, hänen ei tarvinnut pitkään miettiä tehtävän ottamista vastaan. Vaakakupissa painoi paljon se, että Tampereella hän päässee rakentamaan uutta kenttää tai ainakin laajennusta Suomi-golfin ikonin kanssa.

Markku Ignatius on kutsuttu Tammer-Golfin toiminnanjohtajaksi. Ignatius siirtyy uuteen tehtävään Gumböle Golfin toimitusjohtajan ja Espoon Golfseuran toiminnanjohtajan paikalta. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Ignatius, 57, ehti työskennellä Gumböle Golfissa kuusi vuotta. Kolme vuotta sitten hänestä tuli myös naapurissa sijaitsevan EGS:n toiminnanjohtaja, kun kentät aloittivat tiiviin yhteistyön.

Kentät kehittivät Espoo Golf -markkinointinimen, jolla myytiin yhteisiä pelioikeuksia. Yhteisen vetäjän ja kokonaisvaltaisen yhteistyön avulla haluttiin karsia myös kuluja.

Ignatiuksen mukaan yhteistyö ei aina kuitenkaan sujunut auvoisasti.

"Kolmessa vuodessa päästiin hyvään alkuun. Mutta kaikessa, kuten tässäkin, on ollut mukana omat jarrumiehet. Nyt viimeisen vuoden aikana nämä muutosvastaiset voimat ovat ottaneet osansa myös minusta, ja tämä Tammer-Golfin tilaisuus sattui sellaiseen heikkoon hetkeen", Ignatius avasi päätöstään GoGolfille.

Ignatius joutui Gumböle Golfissa melkoiseen pyöritykseen, sillä kentän talous on kaikkea muuta kuin vakaalla pohjalla. Yhtiöllä on edelleen kosolti velkaa, jota kertyi uuden klubitalon rakentamisesta ja kentän laajentamisesta 18-reikäiseksi.

Kentän kaatuminenkin oli lähellä, kun alunperin viisi yhtiön osakasta vaati Gumböle Golf ry:tä lunastamaan eurolla heidän omistamansa Gumböle Golfin osakkeet. Samalla osakkeiden sisältämä yli 10 000 euron velkaosuus olisi siirtynyt yhdistyksen kontolle.

Tämän tapauksen myötä myös oikeussalit tulivat tutuiksi.

”Kuudessa vuodessa ehti mennä 3 vuotta aina välimiesoikeudesta korkeimpaan oikeuteen taistelussa Gumbölen konkurssiuhkaa vastaan. Se voitettiin ja nyt on golfbuumin myötä tilanne, että ensi kertaa Espoossa pitää Gumbölen ja EGS:n pelioikeuksia jopa rajoittaa määrältään", Ignatius iloitsee.

Vaikea kausi EGS:ssa

Tämä kausi oli vaikea EGS:n kentän kunnon suhteen. Keväällä uudistettiin ongelmallisia viheriötä Espanjasta tuodulla siirtonurmella, mutta remontti meni mönkään. Ignatius arvelee yhdeksi epäonnistumisen syyksi sen, että viheriöt avattiin liian aikaisin pelaajille.

"Minusta oltiin tekemässä vastuunkantajaa pieleen menneelle uudistukselle, ja olen valmis senkin roolin ottamaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että hallitus uskalsi edes yrittää. Olen aina ollut kehittäjäpersoona ja siinä roolissa lähden myös Tammeriin”, toteaa Ignatius.

Tänä syksynä samoille viheriöille tehtiin voimakkaita hoitotoimenpiteitä, jotta ne olisivat tulevina vuosina paremmassa kunnossa.

"Toivottavasti jälkipolvet saavat neljästä uudistetusta viheriöstä kaiken irti", Ignatius sanoo.

Vaikka välillä taival kahden kentän vetäjänä on ollut raskas, päätös lähteä Espoosta ja muuttaa itselle uuteen kaupunkiin oli kaikkea muuta kuin helppo.

Ignatiuksen mukaan vaakakupissa painoi se, että Tammer-Golfissa puhaltavat uuden kenttäprojektin myötä muutosten tuulet.

"Rohkeasta päätöksestä kun nyt on vuorokausi kulunut, se alkaa kirkastua todellisena mahdollisuutena tehdä taas jotain uutta ja merkittävää ja samalla uudistua itsekin”, Ignatius sanoo.

"Uskon pääseväni luomaan jotain sellaista, mitä Suomessa ei välttämättä hetkeen tehdä: golfkenttä julkisten liikenneyhteyksien päähän."

"Mukava loppusuora golfuralle"

Tammer-Golf sijaitsee muutaman kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Nykyisen kentän alueelle ollaan kuitenkin rakentamassa lähivuosina asuntoja ja raitiotielinja. Tammer-Golf haluaa rakentaa uuden kentän lähelle nykyistä kenttää ja osittain samalla maalle.

Uuden golfkentän suunnittelijaksi on pestattu entisen huippupelaajan Mikko Ilosen suunnittelutoimisto Ilonen Design. Mahdollisuus työskennellä Suomi-golfin ikonin kanssa auttoi osaltaan Ignatiusta tekemään ratkaisua.

"Jos pääsen "Kilon" kanssa tekemään golfkenttää tai sen laajennusta, niin se on ihan mukava loppusuora golfuralle", Ignatius sanoo.

Ignatius on työskennellyt aiemmin Helsingin Golfklubin toiminnanjohtajana sekä St. Laurence Golf Oy:n toimitusjohtajana. Hänet valittiin vuonna 2020 Vuoden golfjohtajaksi.

Ignatius aloittaa työt Tampereella viimeistään maaliskuun alussa. Tammer-Golfin paikka tuli avoimeksi sen jälkeen, kun yhdistyksen aiempi toiminnanjohtaja Markus Junni siirtyi Tampereen lähellä sijaitsevan Golf-Pirkkalan toimitusjohtajaksi.