Hyppää sisältöön

Ilari Saulo ja Casper Simberg 11:nsia EM-kisoissa – saksalaispelaajalle paikka The Openiin

Ilari Saulo kuvattuna Seinäjoen SM-kisoissa

Keimola Golfin Ilari Saulolta ( 70-71-71-72,par) jäi iso vaihde uupumaan Sveitsin Zurichissa päättyneissä EM-kisoissa. Simberg loisti avauspäivänä.

Suomalaisnelikosta Ilari Saulo, Casper Simberg, Rasmus Karlsson, Jesse Waaralinna kolme ensimmäistä pelasivat kaikki neljä kierrosta, Waaralinna (+7) karsiutui ennen finaalikierrosta.

Simberg aloitti hurjasti (66-5) jakaen avauspäivän jälkeen kärkipaikkaa. Karlsson oli toisella kierroksella paras (68-3) ja puolimatkan krouvissa hyvissä asemissa. Lopullisella tuloslistalla Simberg oli. 11:s , Karlsson 22:s.

Vahvaa ja tasaista kautta pelaava Ilari Saulo sortui tasaisuuteensa. Parhaan ja heikoimman tuloksen välinen ero oli vain kaksi lyöntiä (70-72), alle 70:n hän ei päässyt. Sijaluvuksi tuli  Simbergin tavoin 11:s.

 11 lyöntiä Sauloa ja Simbergia jättänyt voittaja Mathias Schmid sisällytti viikkoonsa kaksi huippukierrosta 66-64,  joiden avulla hän ratkaisi voittonsa ja saa paikan kauden 2021 Open Championshipiin.

Tulokset, EM-kisat miehet

Etsi luettavaa