Hyppää sisältöön

Jämi Snow Golf avaa kolme uutta väylää: ”Pelattavuus paranee entisestään”

Uudet väylät ovat käytössä jo 6.1. pelattavassa kilpailussa. Jämin ainutlaatuisella täysmittaisella yhdeksiköllä kausi jatkuu päivittäin maaliskuun lopulle

Hannu Narvin 2000-luvun alussa suunnittelemalla ja valmistuneella kentällä pelattiin varhaisen talven vuoksi jo joulukuulla. Tahti kiihtyy vuodenvaihteen jälkeen. 

Jämillä talvigolfin pelaaminen on tavanomaisesta poikkeava haaste ja luontokokemus

Jämillä talvigolfin pelaaminen on tavanomaisesta poikkeava haaste ja luontokokemus

Jyrki Järventausta

Yhdeksänreikäinen kenttä saa kolme uutta väylää, kolme vanhoista jää alueelle muuhun käyttöön.

”Uudet kolme ovat maaston ja pelattavuuden osalta vanhoja parempia sekä helppohoitoisempia”, kertoo Jämi Snow Golf ry:n tiedotuksesta vastavaa Jyrki Järventausta.

Uudistuksen jälkeen par-luku yhdeksälle reiälle on 35. Par-viitosia on kaksi, nelosia neljä ja par-kolmosia kolme.

”Odotamme alkaneesta kaudesta todella vilkasta. Kilpailut ajoittuvat viikonnloppuhin ja ne ovat avoimia. Viikolla kentällä on parhaiten tilaa. Paikallisten lisäksi Jämiin tulee pelaamaan ja reippailemaan joka vuosi pelaajia ympäri Suomen. Vilkkaimpinä päivinä pelaajien määrä  vaihtelee 50-100 välillä.”

Lumeen tampatun kentän hoitotoimenpiteistä, ensisijaisesti lumipeitteen tiivistämisestä tamppaamalla, tai poistamalla vastaaavat talkoovoimin Hannu Narvin lisäksi Heimo Äikäs ja Hannu Peltonen.

Kentän perustaja Hannu Narvi on vastannut myös uusien väylien suunnittelusta

Kentän perustaja Hannu Narvi on vastannut myös uusien väylien suunnittelusta

Jämi Snow Golf

”He pitävät hoidon tason rimaa kyllä varsin korkealla. Kelien muuttuminen, etenkin lumisade luovat kovimmat haasteet. Viisi senttiäkin kun lunta tulee, se vaatii melkoisesti aikaa kentän saaamiseksi pelikuntoon”, Järventausta muistuttaa.

Pelimaksut Jämin kentällä ovat hyvin kohtuulliset. Viikolla 15 euroa päivää kohden, viikonloppuisin 20 euroa. Vakituisemmille pelaavien kausimaksu 80 euroa ei sekään päätä huimaa.

Torstaina 6.1. pelattavan kisan (Teksas-scramble) kisamaksu on tavanomainen, 20 euroa.
”Uusien reikien myötä kenttä on entistäkin toimivampi. 18-reiän pelaaminen kisassa kestää 4-4,5 tuntia. Aika tuntuu sujuvan kuin siivillä, lumigolfiin liittyy erilainen luontokokemus, joka vie mennessään”, Järventausta tunnelmoi.

Korona-aikoja kun eletään, virallisia kokoontumisia ei ennen tai jälkeen kisan järjestetä.
GoGolf suosittelee lämpimästi Jämi Snow Golfin kentällä vierailua kolmen edessä olevan talvikuukauden aikana.

Vastaavaa 9-reikäistä täymittaisia väyliä tarjoavaa talvikenttää ei toimituksen tiedossa Suomessa tai muualla maailmassa ole.

Talvigolf, kotisivut 

Etsi luettavaa