Hyppää sisältöön

Jämi Snow Golfissa pelataan upeissa maisemissa: ”Kenttä on fantastisessa kunnossa”

Jämi Snow Golfin puttausalueet on saatu timanttiseen kuntoon
Jämillä toivotaan kauden parhaiden golfkelien olevan vasta tuloillaan. Kuva: Heikki Lehtonen

Jämijärvellä golfataan seitsemänä päivänä viikossa huippukuntoisella kentällä. Seuraava kisa on pelataan 20. helmikuuta

Jämi Snow Golfin viestinnnästä vastaava Jyrki Järventausta laittoi iloisen viestin ja tuoreen kuvan sekä videon Suomen ainoalta täysmittaiselta (9-reikää) lumen päälle rakennetulta golfkentältä.

Jämi snow golf

”Nyt on kenttä jämähtänyt pakkasten ansiosta täydelliseen lyöntiin. Puttialueet on saatu kovetettua, jalanjälkiä ei näy, sliti lähestymiset eivät pompi ylimääräisiä.”

Jämillä on pelattu talvigolfia lumella jo 2000-luvun alkupuolelta, jolloin edelleen mukana oleva Hannu Narvi käynnisti toiminnan.

Sääennusteet lupaavat aurinkoisia kelejä ja enimmäkseen kohtuullisia pakkasia lähiviikoiksi. Ulkosalla ei ruohopinnoille  Suomessa pelata vielä pitkään aikaan.

Edellisenä viikonloppuna Jämillä järjestettiin scramble-kisa, jossa oli mukana 21 kolmen hengen tiimiä.

”Ilahduttavasti pelaajia oli mukana myös kauempaa, Espoota myöten. Odotamme seuraaville viikoille ja maaliskuun loppuun asti melkoista ryntäystä kentällemme. Kokemustemme mukaan useimmat ensimmäistä kertaa pelaavat yllättyvät positiivisesti”, Jyrki Järventausta kertoo.

Henkilökohtainen kilpailu 20. helmikuuta

Jämi Snow Golf järjestää kauden aikana vielä ainakin kolme avointa kisaa, joista henkilökohtainen (scr+hcp) on vuorossa viikon päästä lauantaina.

Kenttä on säävarauksella avoinna maaliskuun loppuun asti seitsemänä päivänä viikossa.

Golaavu on Jämi Golfin luonnollinen kohtaamispaikka, jossa turvaväleistä pystytään pitämään vaivatta huolta

Golaavu on Jämi Golfin luonnollinen kohtaamispaikka, jossa turvaväleistä pystytään pitämään vaivatta huolta

Jämi Snow Golf

GoGolf suosittelee golfreissua Jämille kaikille niille, jotka haluavat pelata hyvin ainutlaatuisella kentällä ja saada harrastukseensa liittyen kokemuksen, joka jää ikuisesti mieleen.

Kunnon talvesta ja lumigolfista kannattaa nauttia seuraavien viikkojen aikana. Seuraavan talven kelejä kun on varsin vaikeaa ennustaa.

Talvigolf/ Jämi Snow Golf, Kilpailukutsu

Etsi luettavaa