Hyppää sisältöön

Jack Nicklauksen ohje Patrick Cantlaylle: ” Pidä hauskaa kentällä”

Patrick Cantlay on saanut useasti neuvoja uransa  varrella Jack Nicklaukselta

Patrick Cantlay tyrmäsi vastustajansa Memorial Tournamentin päätöspäivänä tuloksella 64,-8. Tiger Woods kiri yhdeksänneksi.

Patrick Cantlay loisti Jack Nicklauksen kutsukilpailun finaalikierroksella ja saavutti uransa toisen voiton PGA Tourilla. Ykköstila ei ollut kenellekään yllätys, sillä jo US Mastersissa (9.) sekä PGA Championshipissa (3.) 27-vuotias kalifornialainen on pelannut tavalla, joka ennakoi yhtä, ehkä useampaakin voittoa kuluvan kauden aikana.

Cantlay lähti päivään neljä lyöntiä jäljessä kisan kolme ensimmäistä päivää hämmästyttävän hyvin pelannutta Martin Kaymeria jäljessä. Molemmat pelasivat 11 ensimmäistä reikää hyvin, kunnes Kaymer teki kaksi bogia ja Cantlay siirtyi kisan johtoon katsomatta enää taakseen.

Loppureiilllä Kaymerin kanssa viimeisissä ryhmissä pelannut Adam Scott rakensi hurjan kirin ja nousi kahden lyönnin päähän Cantlaysta.

Cantlayn kierrostulos 64 on paras, jonka kisan voittaja on päätöspäivänä Memorialissa pelannut. Esitys ei jättänyt ketään kylmäksi, niin upeasti Cantlay löi avauksiaan ja otti lähestymisissään rohkeasti linjaa lipulle pitkiltäkin matkoilta.

Amatöörinä Cantlay oli maailmanlistan ykkönen reilun vuoden verran. Hän hätkähdytti maailmaa jo kaudella 2012 pelaamalla PGA Tourin Travelers Championshipissa  tuloksen 60, joka on edelleen amatöörien ennätys. 

Loppureiilllä Kaymerin kanssa viimeisissä ryhmissä pelannut Adam Scott rakensi hurjan kirin ja nousi kahden lyönnin päähän Cantlaysta.

Tiger Woods voitti Pebble Beachissa pelatun US Openin vuonna 2000 15 lyönnillä, 2010 sijoitus oli neljäs.

Tiger Woods voitti Pebble Beachissa pelatun US Openin vuonna 2000 15 lyönnillä, 2010 sijoitus oli neljäs.

GETTY IMAGES

Tiger Woods oli laskenut kärjen ennen sunnuntaita liian kauas edelleen. Sunnuntaina hän hätkähdytti kansaa ja mediaa ollen 12 pelaamansa reiän jälkeen seitsemän alle. Loppureiíllä Tiger teki kaksi bogia, tulos 67 nosti hänet US Openin kenraaliharjoituksessaan yhdeksänneksi.

”Patrick Cantlay muistuttaa monissa asioissa minua”

Kilpailun isäntä Jack Nicklaus tutustui Patrick Cantlayyn jo vuonna 2011, jolloin tämä palkittiin loistavista yliopistopeleistään Nicklauksen nimeä kantavalla pystillä.

”Meille on rakentunut toimiva suhde ja ystävyys. Kun Patrick tuli kisaani ensimmäistä kertaa, hän otti yhteyttä ja kysyi, ehtisinkö kertoa oleelliset asiat kentästä ja siitä, kuinka sitä on hyvä pelata”, Nicklaus muisteli TV-lähetyksessä.

”Hän on kentällä varsin samanoloinen kuin minä aktiiviaikoinani.  Patrick keskittyy omaan tekemiseensä niin perusteellisesti, että hänet mielletään hyvin vakavamieliseksi”, Nicklaus antoi esimerkin.

”Jack Nicklaus istui perjantain kierroksen jälkeen lounaspöytääni ja muistutti siitä, että kierroksen aikana  on hyvä katsoa myös ympärilleen ja nauttia olostaan. Seurata ihmisiä kentällä ja katsomossa, huomata kuinka he pitävät hauskaa. Tämän positiivisen tunteen voi rakentaa myös itselleen, pitää hauskaa ja voittaa turnauksia”, Patrick Cantlay kertaa Nicklaukselta saamistaan elämänohjeistaan tuoreimman. 

Kilpailun tuloslistan löydät täältä.

Etsi luettavaa