Hyppää sisältöön

Jari Pitkälä voittoon Speedgolf Tourin finaalissa Hyvinkäällä

Mikko Rantanen (vas)

Pitkälä voitti kiertueen kuudesta kisasta Mikko Rantasen tavoin kolme. Viiden yhteisen kisan yhteistuloksissa maailmanmestari Rantanen oli Pitkälän edellä.

Kahden miehen välinen kauppa. Näin voidaan perustellusti kiteyttää Speedgolf Tourin kilpailujen jännitys kärjen osalta. Kuudessa kisassa oli avoimessa sarjassa yhteensä 77 osallistumiskertaa, näistä kolme naisten suorittamia. Keskiarvo osallistujien määrässä jää hieman alle 13:n.
 

Kärkimiehet Jari Pitkälä ja Mikko Rantanen erottuvat aivan omaan luokkaansa. Molemmat voittivat kolme kertaa, joista Pitkälä kaksi viimeistä. 
Rantanen oli parempi kahden kierroksen SM-kisoissa Talissa, sekä selkeällä erolla myös viiden yhteisen kisan yhteistuloksissa.

Tour Championship pelattiin perjantaina Hyvigolfissa. Pitkälän kierrostulos (78) ja aika (50 min12 sek) riittivät pitämään yhdellä mailalla nopeammin edenneen (47 min 5 sekuntia), mutta neljä lyöntiä heikomman tuloksen tehneen Rantasen (82) takanaan.

”Oli ihana keli pelata, happirikasta ja nautinnollista. Avaukset puukolmosella ilman tiitä olivat päivän sana kuten edellisessä kisassa Kytäjällä. Kaikki avaukset olivat keskellä väylää, tämä loi pohjan vaivattomalle pelaamiselle.  Lämmin kiitos Hyvigolfille järjestelyistä”, Jari Pitkälä kiitteli palkintojenjakotilaisuudessa.

Henrik Honkalehto oli tuloslistalla lähes vakiopaikallaan, kolmantena.

Suomalaishuiput tähtäävät lajin MM-kisoihin, joita on korona-aikana sekä peruttu että siirretty.
”Nyt käynnistyy osaltani peruskuntoharjoittelu, joka kestää talven yli. Kun MM-kisojen ajankohta selviää,  käynnistyy myös tavoitteellinen treenaminen niitä varten”, Pitkälä kertoi jatkosuunnitelmistaan.

Speedgolf Finland, tulospalvelu

Etsi luettavaa