Hyppää sisältöön

”Jos nimikirjaimesi ovat TH ja olet heittänyt kännykän Linna Golfin vesiesteeseen laita viestiä”

Käytettyjä golfpalloja myyvä Viljami Virta löysi kaksi vuotta esteessä olleelle kännykälle omistajan Facebookin kautta.

Kohteestaan eksyneitä golfpalloja ammatikseen keräävä ja myyvä Viljami Virta oli edellisviikolla ensimmäistä kertaa ”kalastusretkellä” Linna Golfissa.
Asiasta oli sovittu toimitusjohtaja Esa Honkalehdon ja kenttämestari Markku Leskisen kanssa.

”Tämä oli ensimmäinen kerta neljän vuoden aikana kun otamme palloja lammista sukeltavan henkilön esteistämme nostelemaan. Nuoren yrittäjän tarina on peukutuksen arvoinen, joten toivotimme Viljami Virran tervetulleeksi”, Honkalehto taustoittaa.

Linna Golfissa on kolme näyttävää ja palloja houkuttelevaa estettä 14:n vasemmalla puolella, 15:n oikealle puolella, sekä klubitalon edessä yhdeksännellä. 
Mikäli tosiaan kukaan ei ole vuosiin Linna Golfin esteitä palloista kolunnut, palloja on pohjalla ollut ”vieri vieressä.”

Virran saaliiksi tuli viimeksi mainitussa esteessä myös kännykkä. Ehkä sitä joku vielä kaipaisi, siksi hän laittoi otsikon mukaisen viestin Facebookiin.

”…menin veteen, kävelin rannasta joku 5m syvemmälle kunnes nostin sen vahingossa muutaman pallon kera. En yleensä nostaa mitään mikä ei tunnu pallolta, mutta nyt kävi tuuri”, Virta kirjoitti Facebookisssa Golfaamaan-ryhmän sivustolla kännykän löydettyä omistajansa.

Työntökärryjen rikkoutunut jarru onnettomuuden syynä

Omistaja löytyi varsin nopeasti, Timo Honkajuuri ilmoittautui ilolla kyseisen kapulan entiseksi omistajaksi.
Viljami Virran olettamus peliinsä pettyneestä kuumakallesta, joka olisi heittänyt kännynsä veteen, osoittautui kuitenkin vääräksi.

Timo Honkajuuri vietiin Aulangon kentälle jo 1950-luvun loppupuolella

Timo Honkajuuri vietiin Aulangon kentälle jo 1950-luvun loppupuolella

”Löin palloni esteeseen ja lähdin katsomaan josko sen läheltä rantaa saisin pelastettua. Työntökärryjeni  jarru oli rikkoutunut, joten jätin sen mielestäni turvalliseen asentoon rinteeseen, josta se ei lähtisi liikkeelle.”

”Kyykkiessäni rannalla pylly pystyssä huomasin silmäkulmassa, että nyt se lähti kohden vettä. Veteen asti se meni ja kaatui tietysti nokalleen.” 

”Kännykkä, lompakko ja auton avaimet putosivat kotelosta. Hain kiireessä  bunkkeriharavan, jolla sain ongittua lompakon ja auton avaimet ylös, mutta en kännyä. Tämä tapahtui jo toissakaudella, joten kännykän löytyminen kaksi vuotta myöhemmin on jopa yllättävää”, Timo Honkajuuri kertoi GoGolfille.

Peliuraa  yli 60 vuotta ja 2500 kierrosta

69-vuotias Honkajuuri lukeutuu maamme kokeimpiin golfareihin. 
”Perheeni asui hyvin lähellä Aulangon kenttää. Isäni Jaakko oli seuran perustajajäseniä. Vanhemmat eivät voineet jättää minua yksinään kotiin, joten pelaamisen aloitin seitsemän vuoden iässä vuonna 1959.”

80-luvun loppupuolella myös Hämeenlinnassa oli golfbuumi, Honkajuuri siirtyi ruuhkaiseksi käyneeltä yhdeksänreikäiseltä Hugolta uudelle Tawastin kentälle, jossa on edelleen jäsenenä.

”Esikoisen syntymän jälkeen oli peleistä muutaman vuoden tauko, muuten olen pelannut hyvin säännöllisesti. Eläköidyttyäni kierrosten määrä on kasvanut yli sataan vuodessa, työelämässä ollessani määrä jäi keskimäärin alle puoleen tästä. Kyllä niitä kierroksia varovaisestikin arvoiden on 2 500, ehkä enemmänkin.”

Parhaimmillaan Honkajuuren tasoitus oli 7,8. 
”Holareita ei vaan ole tullut, se hieman ihmetyttää. Holarittomien yhdistyksessä olen täysin palvelleiden emeritus-jäsenten luokassa”, hän kertoo.

Kännykkänsä Timo Honkajuuri käy hakemassa Linna Golfin caddiemasterilta seuraavan pelikerran yhteydessä tiistaina.

”Iso kiitos vielä Viljami Virralle. Kännykän säilytän golfmuistona. Nyt jo vähän jännittää se, onko kännyn taskussa ollut Tawastin range-kortti säilynyt matkassa, ja näkyykö siinä mahdollisesti sisällä oleva saldo”, Timo Honkajuuri pohtii haastattelun päätteeksi.

Etsi luettavaa