Hyppää sisältöön

Kaksi golfopettajaa avaa golfin sisäharjoittelupaikan Kirkkonummelle

Ari Koski ja Teemu Sallinen avaavat golfin sisäharjoittelupaikan Kirkkonummen Masalaan.

Kirkkonummen Masalaan avataan ensi lokakuussa uusi golfin sisäharjoittelukeskus. Hankkeen takana on kahden golfopettajan perustama yritys.

Kirkkonummen Masalassa sijaitseva LähiTapiola Sports Center laajenee ensi syksynä. Laajennusosaan valmistuu myös golfhalli, jonka toiminnasta ryhtyy vastaamaan Teemu Sallisen ja Ari Kosken perustama Inside Golf Oy.

Sallinen ja Koski ovat golfopettajia, jotka pyörittävät kesäisin Espoossa sijaitsevan Löfkulla Golfin opetustoimintaa. Tiedotteessa kaksikko kertoo, että he olivat etsineet jo jonkin aikaa paikkaa talviharjoittelutilan rakentamiseen.

LähiTapiola Sports Center on kokonaisuudessa 10 000 neliön tila. Golfkäyttöön tästä lohkeaa 400 neliötä, johon mahtuu kolme simulaattoria, 10–15 lyöntipaikkaa ja lähipelialue.

”Golfprot eivät yleensä hirveästi itse investoi omaan työpaikkaansa, mutta me Teemun kanssa päätimme investoida. Nyt meillä on tila, missä voimme opettaa, mutta pystymme samalla tarjoamaan myös muille
golfopettajille tilan, johon he voivat tulla opettamaan omia asiakkaitaan”, Ari Koski kertoo tiedotteessa.

”Tätä voisi ajatella nykyajan pilvipalveluna, eli me rakennamme opetustilan, johon muut prot voivat tulla harjoittamaan ammattiaan. Me pidämme huolen, että tilassa on kaikki fasiliteetit viimeisen päälle
kunnossa”, Teemu Sallinen jatkaa.

Golfhallin avajaisia on tarkoitus viettää lokakuun viimeisenä viikonloppuna.

Etsi luettavaa