Hyppää sisältöön

Kansallisen tason kärkinimet tulivat ja valloittivat Speedgolf Tourin avauskilpailun – Myllymäki alitti parin 51 minuutissa

Erik Myllymäki voitti Speedgolf Tourin avauskilpailun.

Speedgolf Tour pyörähti käyntiin keskiviikkoaamuna Tapiola Golfissa. Tulostaso oli kova, vaikka sää oli kylmä ja tuulinen.

Nokia River Golfia edustava ammattilaispelaaja Erik Myllymäki on voittanut loistavalla tuloksella Speedgolf Tourin kauden avauskilpailun. Hän juoksi 18 reikää 51 minuutissa ja pelasi tuloksen 71 lyöntiä.

Kovakuntoinen Myllymäki alitti parin sekä pelaamalla että juoksemalla. Speedgolfissa ihanneaika on 54 minuuttia ja Tapiola Golfin par 72, joten tuloksen 122 pelannut Myllymäki alitti speedgolfin parin neljällä lyönnillä.

Kierroksen aikana Myllymäki pääsi puttaamaan eagleä peräti viidellä reiällä, joista kaksi onnistui!

Toiseksi kilpailussa sijoittui Eetu Isometsä, joka on juoksuaikansa perusteella perinyt isänsä, hiihtäjäsuuruus Jari Isometsän geenit.

Isometsä vastasi nimittäin päivän kovimmasta juoksuajasta selvittäen Tapiola Golfin väylät ajassa 45.16. Juoksumatkaa Tapiolassa kertyi noin 7,5 kilometriä. Kun Isometsän ajan jakaa tasaisesti jokaiselle reiälle, hän käytti yhtä reikää kohti vain kaksija puoli minuuttia.

Lyöntejä Isometsälle kertyi 78, joten speedgolf-tulokseksi muodostui 123,16. 

Kisan kolmas oli Kytäjä Golfin Jari Pitkälä, joka oli päivän toinen 50 minuutin alittaja. Pitkälä hävisi kakkosijan vajaalla kolmella minuutilla juostuaan ja pelattuaan tuloksen 78+48,09=126,09.

Huipputuloksen pelasi myös Milla Hallanoro, joka sijoittui neljänneksi tuloksella 75+53=128,43. Hallitseva maailmanmestari Mikko Rantasen oli tyytyminen viidenteen sijaan (79+51,37=130,37).

Avauskilpailun perusteella speedgolfin taso on Suomessa laajenamassa. Vielä pari vuotta sitten Rantanen hallitsi kisoja suvereenisti.

Varsinkin Myllymäen ja Isometsän mukaantulo avauskisaan nosti tasoa selvästi, kun molemmat pelurit alittivat speedgolfin par-tuloksen.

Myllymäki ja Isometsä ovat kovia tekijöitä myös tavallisessa golfissa, eivätkä ole selvästikään jättäneet väliin myöskään juoksuharjoittelua. Aiemmin Isometsän lajivalikoimaan ovat kuuluneet myös hiihto ja salibandy.

Isometsän kovin meriitti on alle 21-vuotiaiden Suomen mestaruus vuodelta 2017. Myllymäki on pelannut pitkään Nordic Leagueta, josta hänellä on vyöllään mm. osakilpailuvoitto. 

Speedgolf Tour jatkuu noin kuukauden kuluttua Gumböle Speed Challenge -kisalla.

Kilpailun tulokset

Etsi luettavaa