Hyppää sisältöön

Katkeaako Kim Koivun putki Tanskassa – Lauri Ruuskalla ja Oliver Lindellilla vahva startti

Kim Koivun taidot ovat olleet piilossa jo kahden vuoden ajan

Oliver Lindell (-4) ja Lauri Ruuska (-4) jakavat toista sijaa Esbergissa, Roope Kakko on kahdeksantena (-3).

Challenge Tourin keltanokkiin lukeutuva Ruotsin Tim Widing johtaa Esbergissa keskiviikkona käynnistynyttä kisaa. Sama mies, joka oli kärjesssä Itävallassa pari reikää ennen kolmannen kierroksen loppua. Sillon hän tuli diskatuksi myöhästyttyään päätöspäivän yhteislähtöstä varhain aamulla.

Vierumäellä rajusti alle odotusten odotusten pelanneet suomalaiset saivat hyvän startiin kisaan. Kärkipäältään tasaisessa kisassa seitsemästä suomalaisesta kolme on kärkikymmenikössä, viisi cut-rajan oikealla puolella. 
Kymmenessä kisassaan kahdeksan kertaa jatkoon päässyt Roope Kakko on  kahdeksantena ja jälleen asemissa, joista ponnistaa terävimpään kärkeen myös kisan päättyeessä lauantaina. 
Otteiltaan kuluvalla kaudella huomattavan epätasaisa olleet Oliver Lindell ja Lauri Ruuska pistivät keskiviikkona parasta osaamistaan esiin tulokselllaan 67,-4).

Kim Koivun vaikea paluu omalle tasolleen
 

Cut-rajan oikealla puolella sijalla 34:s on Kim Koivu (par). Jatkoonpääsy olisi Koivulle torstain kierroksella  monella tavalla vapauttava.
Viimeisen kahden vuoden aikana hän on pelannut 21 kisaa, ja päässyt vain kerran viimeisille kierroksille (53.) Kontrasti on hurja, kun muistetaan se tapa, jolla hän nousi haastajakiertueen kuumimmaksi tähdeksi 2018.

Koivu ei todellakaan ujostellut, vaan haki kauden avauskisasta Keniasta 14:n sijan. Seuraavalla viikolla hän voitti Kiinassa CT:n osakilpailun. Henki oli päällä vielä kolmessa top 20-kilpailussa keväällä.
Koivu ehti karsiutua viidesti peräkkäin alkukesästä, kunnes hän löysi uudelleen tykitysvaihteen.

Voitot Vierumäen ja Sveitsin kisoissa tulivat kahden viikon välein loppukesästä. 16:sta kilpailustaan hän oli siis voittanut kolme,  sääntöjen mukaan kortti ET:lle aukeni saman tien. Kalenterivuosi sai hulppean huipennuksen Kim Koivun sijoitutttua kuudessa seuraavassa ET:n kisassa kahdesi kymmenen joukkkoon.

CT-kauden käynnistyessä hän oli maailmanlistalla 1937:s, Hongkongin ET-kisan yhdeksännen sijan jälkeen 180. Kilpailuja tähän jaksoon mahtuu  24. Yhdelläkään suomalaisella ei vastaavaa ole listallaan.
Koivu kuitenkin putosi kärkitaistoista, lopulta kisakentiltäkin lähes yhtä nopeasti, kuin sinne nousi. 
Varsinainen tulokaskausi 2019 oli hyvin vaikea. Kahta väläystä (16. ja 11.) menestys oli heikkoa. 
Loukkaantuminen esti täyspainoisen harjoittelun, valmentaja David Silvan kanssa loistavia tuloksia tuonnut yhteistyö päättyi Koivun aloitteesta.

Koivu piti taukoa, otti valmentajakseen Timo Rauhalan ja alkoi etsiä uutta polkua kilpagolfiin. Palaset eivät loksahtaneet kohdilleen, vuoden 2020 aikana Koivu palasi Silvan vetämän Season Golf Academyn hoteisiin.
Meneillään oleva kisa on Koivulle kauden yhdeksäs. Keskimääräinen sijoitus on 102:s, eikä viikonlopun peleihin ole vielä ollut asiaa.

Maailmanlistalla sijoitus on samaa luokkaa (1605.) kuin ennen unelmakautta 2018.
”Olen lyönyt palloa hyvin harjoituksissa, nyt pitää saada vietyä sama kentälle”, Koivu kertoi tunnelmistaan medialle ennen Vierumäen kisaa, jossa hän karsiutui yhdellä lyönnillä.

Torstai on taas toivoa ja odotuksia täynnä suomalaismenestyksen kannalta.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa