Hyppää sisältöön

Keith Mitchell (62-64) pitää kenttää pilkkanaan – Abraham Ancerille albatross Las Vegasissa

Keith Mitchell on voittanut kisan muita pelaajia putteri kädessään kahden päivän aikana keskimäärin lähes 7

29-vuotias Mitchell on pistänyt tähdet polvilleen The Summit Clubilla johtaen ennen viikonloppua viidellä. Abraham Ancer teki albatrossin 227 metrin matkalta

Avauspäivän jälkeen 78 miehen kisassa toisena ollut Keith Mitchell onnistui pitämään jalan kaasulla The CJ Cupin toisella kierroksella.
Birdejä on kahden kierroksen aikana syntynyt 17, näiden lisäksi yksi eagle ja bogey. Yhteistuloksella -18 Mitchell johtaa viidellä nelikkoa Seonghyeon Kim, Adam Scott, Jordan Spieth ja Harry Higgs.

Tähdille The Summit Club on helposti scoorattava. Avauspäivänä  tuloksen 61 tehnyt Robert Streb käytti toiseen 72 lyöntiä pudoten keskikastiin. 
Perjantain hurjimman nousun esitti konkari Adam Scott, seitsemän viimeistä reikää kahdella eaglella yhteensaä kahdeksan alle. Hän nousi jakson aikana 48 sijaa toiseksi.

Mitchell on pelannut ammattilaisuransa aikana minitoureja sekä Korn Ferry Touria. Uran toistaiseksi ainoa voitto on West Palm Beachin kupeessa pelattavasta Honda Classicista maaliskuulta 2019. Tuolloin hän jätti supertähdet Brooks Koepkan ja Rickie Fowlerin lyönnillä taakseen. Vastaavasti majoreissa Mitchell on ollut vielä kevyttä kauraa, kahdesti 43:s , neljä karsiutumista.

“Olen tehnyt kovasti töitä kisaa edeltävien päivien aikana pelini eteen, ja sain siitä nyt palkinnon”, Mitchelle fiilisteli perjantain kierroksensa jälkeen.

Rory McIlroy muistutti meneillään olevan kisan ensimmäisen kierroksen jälkeen siitä, kuinka leveä taso PGA Tourilla on.

”Kun katselee nimilistaa tulee vakuuttuneeksi siitä, että kolme neljäsosaa pelaajista voi voittaa meneillään olevan kisan. Keith Mitchell ei lukeudu niihin pelaajiin, jonka suuri yleisö poimisi voittajasuosikkien joukkoon ennen kisaa. Jo ensimmäisellä kerralla kun pelasin Keithin kanssa, havaitsin kuinka loistava pelaaja hän on”, McIlroy suitsutti.

Viikonloppu on Mitchellille epäkiitollinenkin haaste. Suuren johdon menettäminen nopeastikin on erittäin yleistä, etenkin kentällä, jolla on lentokeli.

Päivän näyttävimmän lyönnin esitti 227 metrin matkalta voittotilinsa kuluvalla kaudella PGA Tourilla avannut Abraham Ancer oheisella albatrossilla. Meksikolainen on yhdeksän lyöntiä Mitchellia jäljessä.

Tulospalvelu

BIG BIRD ALBATROSS!! FLECHA AZUL WILL BE FLOWING IN VEGAS TONIGHT!!! #TeamAncer pic.twitter.com/RptF9xaZNk

Etsi luettavaa