Hyppää sisältöön

Kiira Riihijärven ote pitää Floridassa – paikka LPGA:n karsintafinaaliin käden ulottuvilla

Kiira Riihijärvi on pelannut kaksi viimeistä kierrosta todella vahvalla otteella LPGA:n karsinnan toisessa vaiheessa

Kiira Riihijärvi (-4) nousi sijalle 25. ennen sunnuntain finaalikierrosta. Tiia Koivistolla (+2) on kirittävää 45:n ensimmäisen joukkoon nousemiseksi neljä lyöntiä.

Plantation Country Clubin kahdella kentällä pelattavassa LPGA:n toisessa karsintavaiheessa 179:sta pelaajasta tuloslistan ensimmäisellä puoliskolla olevat 90 pelaajat kiersivät lauantaina vaikeampaa Panther Coursea. 
Kiinan 19-vuotias Ruoning Yin (-13) piti johtopaikkansa pelattuaan tuloksen 69,-3. Yin on pelannut vakuuttavan virheetöntä pelia, kisan toistaiseksi ainoa bogey tuli kisan 53:lla reiällä.
Panther Coursella 90:sta pelaajasta paras tulos oli 66,-6.

Neljän kierroksen mittaisen kisan avauspäivänä Panther Coursella tulokseen 76 hiipunut Kiira Riihijärvi paransi lauantaina peräti seitsemällä lyönnillä (76-69) ollen päivän 13:ksi paras. Avauspäivän jälkeen tilanne näytti hankalalta, sijoituksen oltua kaikista pelaajista 135.
Virpiniemi Golfia Suomessa edustava tuore ammattilainen pääsee mainioista asemista finaalikierrokselle Bobcat Courselle, jolla hän teki perjantaina kolmannneksi parhaan tuloksen 67,-5.

Riihijärvi jakaa 25:tta sijaa neljän muun pelaajan kanssa yhteistuloksella -4. Tasan 45 pelaajaa on kolmen päivän jälkeen tulosten -13 ja -2 välissä. Kun joulukuun alussa käynnistyvään peräti kahdeksan kierroksen mittaiseen finaaliin pääsevät 45 parasta ja saman tuloksen omaavat, on Riihijärven asema sunnuntaille erinomaista parempi.

Tiia Koivisto (72-74-72,+2) tarvitsee huippukierroksen noustakseen neljän lyönnin takaa sijalta 74:s rajan oikealle puolelle.

Koiviston starttiaika Bobcat Courselle on 15.00. Riihijärvi lähtee ratkaisevalle kierrokselleen 19.10.

Tulospalvelu
 

Etsi luettavaa