Hyppää sisältöön

Kiira Riihijärvi pelaa ensimmäistä kertaa Aura Golfissa: ”Minulla on kyky pelata reilusti alle parin”

Kiira Riihijärven suurin elämys oli pelata maailman huippuamatöörien kisaa US Mastersin kotikentällä Augusta Nationalilla keväällä 2021

Kiira Riihijärven tavoite, LPGA:lle nouseminen ja siellä menestyminen pitävät maisterinpaperit elokuussa saavan tuoreen ammattilaisen Tampassa, Floridassa.

Kiira Riihijärvi päätti keväällä omalta osaltaan yliopistogolfin  ja summasi saavutuksiaan ja tuntemuksiaan sosaalisessa mediassa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Kiira Riihijarvi (@kiiraolivia) jakama julkaisu

University of Tampan edustajana hän voitti 13 pelaamistaan 43:sta kisasta, oli 30 kertaa kymmenen joukossa. Kahtena vuonna hänet valittiin koko USA:n parhaaksi pelaajaksi kakkosdivisioonassa. 
Maailmanlistalla Oulusta kotoisiin oleva Riihijärvi oli parhaimmillan 18:s.

Hyvin luonnnollinen kysymys hänen saavutuksiaan katsoessa kuuluukin, olisiko Riihijärven ollut parempi pelata ykkösdivisioonan yliopistossa, jolloin vastus olisi ollut kovempi?

”Opiskeluvuosieni aikana kehityin kovasti. Pääsin pelaamaan paljon ja hyvätasoisia kisoja. Menestyksen myötä olin mielentilassa, jossa lähdin voittamaan jokaista kilpailua. Tällä ajatuksella haluan jatkaa uraani myös ammattilaisena”, Symetra Tourille pelioikeuden omaava Riihijärvi määrittää.

Ikimuistoisimmaksi kokemuksekseen hän on useaan otteeseen nostanut keväällä maailman parhaat amatöörit Georgiaan keränneen Augusta National Women’s Amateurin.
Päätöskierros pelattiin The Mastersin kotikentällä Augusta Nationalilla.

”Meitä kohdeltiin kuin kuningattaria. Tapahtuma oli viimeisen päälle järjestetty ja kenttä paikan päällä koettuna uskomattoman hieno.”

Kiira Riihijärvi sai tuloksekseen 80,+8 ja sijoittui 28:ksi.

Vahvuutena tasaisuus sekä rautalyönnit

Useita vuosia maajoukkuettakin edustanut Riihijärvi sai amatööriuralleen Suomessa hienon lopetuksen.
Hän voitti 2019 ja 2020 SM-kilpailut ja häikäisi Finnish Amateur Openissa ( Erkko Trophy) elokuussa 2020 tekemällä Talin kenttäennätykseksi 62,-9.
Kolmen kierroksen kisassa hopean saavuttanut Anna Backman jäi yhdeksän lyönnin päähän.

23-vuotias Riihijärvi saa elokuussa maisterin paperit (Master’s Degree University of Tampa in Entrepreneurship), eikä hän arkaile nimetä vahvuuksiaan pelaajana tai tavoitteitaan.

”Olen pelaajana ja ihmisenä varsin tasainen. Omaan myös kyvyn tehdä varsin kovia tuloksia. Kenttäpeli on vahvuuteni, etenkin rautalyönnit. Wedgepeliä kykenen eniten parantamaan.”

Suomessa hänen valmentajanaan on toiminut jo pitkään Tommi Linna.
USA:ssa koutsauksesta vastaa myös jatkossa Vicki Goetze-Ackerman, jonka ansiolistalla on US Amateurin ykköstila, sekä pitkä ura LPGA:lla.

Suomessa Riihijärvi viihtyyy heinäkuun lopulle, jonka jälkeen harjoittelu ja kisaaminen Symetra Tourilla jatkuvat Tampasta käsin.

GETTY IMAGES

Jääkiekkosukua olevan Kiiran isä Heikki Riihijärvi pelasi Oulun Kärppien lisäksi muun muassa Jokereissa sekä Ranskassa, jossa Kiira Riihijärvi syntyi. Setä Juha Riihijärvi pelasi NHL:ää Edmonton Oilersissa sekä seitsemän kautta Malmössa.

”Isä on toiminut usein caddienä. Hän lähtee mukaani myös Aura Golfiin, jossa en ole koskaan aiemmin pelannut.”
”En osaa vielä ottaa mitään tulostavoitetta. Omaa hyvää peliäni lähden tavoittelemaan. Kun se toimii, uskon myös olevani tuloslistalla melko korkealla.”

Kiira Riihijärvi harjoitteli koko maanantain Tommi Linnan kanssa Muuramessa, josta hän siirtyy tiistaina Turkuun.

”Pelaan tiistaina yhdeksän reikää ja keskiviikkona pro-amin. Tosi upeaa on, että näin hieno kisa on Suomeen saatu aikaiseksi. Toivottavasti yleisöä tulee runsaasti paikalle”, Riihijärvi lopettaa haastattelun.

Gant Ladies Open

Kiira Riihijärvi
 

Etsi luettavaa