Hyppää pääsisältöön
Maanosiensa valovoimaisimmat tähdet, Bryson DeChambeau ja Jonn Rahm jäävät koronaviruksen johdosta pois Tokion kisoista
GETTY IMAGES

Koronavirus jättää Jon Rahmin pois olympialaisista – korvaajan maailmanranking 365.

Tokion olympiagolf sai sunnuntaina kaksi suurinta kuvitetltavissa olevaa poisjääntiä. Bryson DeChambeaun lisäksi Jon Rahm sai, vieläpä toistamiseen, pannaa positiivisesta koronatestistä.

Maailmanlistan ykkönen joutuu jäämään toistamisesen pois golfin tärkeimpiin kuuluvasta tapahtumasta.
Jon Rahm talutettiin kisa-alueelta karanteeniin edellisen kerran Jack Nicklauksen The Memorial -kisan kolmannen kierroksen jälkeen kesäkuun alussa.
Tuolloin hän johti US Openin "kenraaliharjoituskisaa" kuudella lyönnillä.

Espanjan ainoa edustaja on Adrian Arnaus

Viikonloppuna ilmeni, että espanjalainen maailmanlistan ykkönen ja US Openin voittaja on toistamiseen viruksen kantaja. Rahm ei ollut vielä ehtinyt lentokoneeseen. Paitsi Rahmin itsensä puolesta, myös kisan kannalta tilanne on hyvin inhottava.
Espanjan olympiakomitea ehti jo ilmoittaa, että se ei ehdi monimutkaisen ja pitkän urheilijan  koronaaan liittyvän valmistautusmisjakson takia lähettää uutta pelaajaa Tokioon 

Maan toinen edustaja Adrian Arnaus on jo Tokiossa. Listan perusteella kakkonen, Sergio Garcia oli ilmoittanut kieltäytymisestään jo siinä vaiheessa, kun karsinta päättyi.
Kun Espanjasta ei toista pelaajaa tule,  seuraaviksi paikkaa tarjotaan ensimmäisille varamiehille.

Hong Kongin Shunyak Hak on näistä ensimmäinen. Kiinan kiertuetta enimmäkseen pelaavan Hakin ranking on 365.
Mikäli hän ei pääse  / ehdi kisoihin, kysely lähtee Uuden-Seelannin Mike Hendrylle.

Muotoseikkana on molemmilla se, etä kansallisen olympiakomitean pitää heidät nimetä kisaan osallistujiksi. Mahdollista toki on, että kilpailu pelataan vain 59 pelaajan voimin.
Suomen parivaljakko Kalle Samooja & Sami Välimäki on jo Japanissa,  jossa he ottavat ensimmäistä tuntumaa Kasumigaseki Country Clubin kenttään maanantaina. Kisa käynnistyy varhain torstaina Suomen aikaa.