Hyppää sisältöön

Kyoung-Hoon Lee nousi Dallasin kisan sankariksi: ”Jännittämisen vuoksi en katsonut tulostauluja”

Kyoung-Hoon Lee on toinen perättäinen korealaisvoittaja Byron Nelsonin nimeä kantavassa kisassa

Korealainen sai ykköstilansa kautta paikan torstaina käynnistyvään PGA Championshipiin.

29-vuotias Kyoung-Hoon Lee nousi Dallasin kisan tähtien takaa viikonloppuna voittoon hurjalla yhteistuloksella 25 alle parin.

Viimeiselle kierrokselle kärjessä lähtenyt Sam Burns (71,-1) ei ollut parhaimmillaan, Lee otti edellisessä kisassa uransa avausvoiton PGA Tourilla napanneesta nuorukaisesta henkisen yliotteen, eikä luopunut johtopaikastaan ukkosen väliiin keskeyttämässä kisassa.

”Tämä oli pitkä päivä minulle, kaikille pelaajille, jotka joutuivat odottamaan tauon vuoksi loppureikien pelaamista. Olin jännittynyt, siksi en halunnut katsoa tulostaulua päivän aikana.”

Sam Burns lähtee kauden toiseen majoriin tuoreimpina sijoituksinaan ykkönen ja kakkonen. 

Dallasin oma sankari  Jordan Spieth ei hurjan avauspäivänsä jälkeen (63,-9) löytänyt huippuvirettä, sijoittuen kuitenkin yhdeksänneksi.

Myöskään Alex Noren ei saanut konettaan toimimaan kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen (65-64,-15). Viikonlopun kierrokset hän pelasi parissa (70-74) sijoittuen 21:nneksi.

Niinikään kotikaupungissaan pelannut Bryson DeChambeau (55.)  menetti otteensa toisen kierroksen puolivälin jälkeen. Hän hävisi Leelle 15 lyöntiä.

Ykköstila oli Leelle ensimmäinen PGA Tourilla. Nousua maailmanlistalla on tullut jo 213 sijaa (272-59), Arizonan kisassa hän oli jo aiheuttaa superyllätyksen sijoittumalla toiseksi vain lyönnin Brooks Koepkalle hävinneenä.

PGA Championshipiin hän lähtee yhtenä kymmenistä mahdollisista superyllättäjistä. 

Muistaa sopii se, että Aasian ensimmäinen major-voittaja on Korean Y.E. Yang, joka kukisti PGA Championshipin loppusuoralla 2009 Tiger Woodsin.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa