Hyppää sisältöön

Levillä on vieläkin yötön yö: ”Itse tykkään tästä vuodenajasta eniten”

Revontulet houkuttelevat paljon ulkomaisia Suomeen. Monia voisi houkutella golfin pelaaminen revontulien alla esimerkiksi Levillä.

Levi Golfissa on kuhinaa myös kesällä. Ainakin jos kysyy toimitusjohtaja-pro -nimikkeellä operoivalta Tomi Tolsalta. Suurin ruuhka ajoittuu elo-syyskuun vaihteeseen, mutta Tolsa itse näkisi lomakauden olevan paras aika saapua Lappiin.

Tomi Tolsa vastaa puhelimeen kiireessä. Seuraava tunti on alkamassa viiden minuutin kuluttua. Ensin on ohjelmassa ryhmätreeniä, sen jälkeen tekniikkaopetusta. Tolsa painaa pitkää päivää, sillä sen lisäksi häntä velvoittavat toimitusjohtajan työt Levillä. 

Vuosi 2019 on ollut kentän osalta haastava alkuvuodesta. Vuosi 2018 oli Tolsan mukaan supervuosi. Nyt helteet ovat kuitenkin saaneet myös nurmikon kasvamaan. 

”Viime vuosi oli meille todellinen jackpot. Silloin kenttä oli tosi huikeassa kunnossa ja rikoimme kierrosmääräennätykset. Tänä vuonna kentän osalta oli alkuvuonna vähän vaikeampaa jääpoltteen takia, mutta nyt helteet ovat saaneet myös ruohon kasvamaan”, Tolsa iloitsee. 

Vaikka kenttä ei ole ollut ihan samanlaisessa vireessä kuin viime vuonna, on kausi mennyt Levillä ”kohtalaisen hyvin”. Levillä on 18 reikää rakennettuna upeaan suomalaiseen tunturimaisemaan. Hyvässä kunnossa ollessaan Levi Golf on ehdottomasti myös golfillisesti erittäin säväyttävä kokemus. 

”Ollaan noin kymmenen prosenttia perässä viime vuoden pelimääriä ja kovaa vauhtia kiritään kiinni. Tavoite olisi päästä samaan pelimäärään kuin viime vuonna, eikä se näytä ollenkaan mahdottomalta”, Tolsa heittää. 

Pääkaupunkiseudulla ilta laskeutuu jo kymmenen jälkeen kun eletään heinäkuun loppua. Levillä aurinkoa riittää edelleen lähes koko päiväksi. 

”Öisin on ehkä noin tunnin verran tällä hetkellä sen verran hämärää, ettei pelaaminen suju. Lähes koko päivän voi kuitenkin vielä pelata. Se on suuri valttikortti ja sen ihmiset haluavat kokea. Mielestäni tämä on aikalailla paras aika tulla Leville, sillä lämpö yhdistettynä pitkään päivään takaa miellyttävät olosuhteet golfin pelaamiseen.”

Levi Golf

Ruskaviikot ovat kesän kiireisintä aikaa

Lappiin lähdetään usein viettämään aikaa niinsanotuille ruskaviikoille. Ne alkavat elo-syyskuun vaihteessa kun puiden lehdet aloittavat taiteellisen värielämyksen muodostamisen. Ihmettelijöitä riittää niin Suomesta kuin ulkomailta. 

Myös golfillisesti ruskaviikot ovat Levillä kiireistä aikaa. 

”Silloin täällä on porukkaa todella paljon ja kenttäkin on usein parhaimmillaan. Ruskaviikot kestävät noin kolme viikkoa ja meillä on Ruska Maraton syyskuun seitsemännen päivän hujakoilla. Jos ei ole kokenut ruskaviikkoja, niin silloin on jäänyt yhdestä kauneimmista luonnonihmeistä vaille”, Tolsa täräyttää. 

Puhelu täytyy kuitenkin lopettaa, sillä toimitusjohtaja-pron aikataulut ovat kireitä kesällä. Onneksi valoisaa aikaa riittää ja talvella kerkeää ottaa iisimmin. 

”Opetuksia riittää aika kivasti. Alkeiskurssia varsinkin vedetään aika paljon. Levi Golfissa on tällä hetkellä hyvä boogie päällä”, Tolsa päättää! 

GoGolfin diilillä Levi Golfiin saa kahden henkilön golf ja majoituspaketin yhteishintaan 118 euroa! 

Etsi luettavaa