Hyppää sisältöön

Loistava Sami Välimäki ilmoittautui voittotaisteluun –  Shinkwinin avaus päätyi eväspussiin

Sami Välimäki johtaa suomalaisista tällä hetkellä Cyprus Openissa.

Kaikki neljä suomalaista onnistuivat pelaamaan Apfrodite Hillsin kentän alle parin Cyprus Openin avauskierroksella. Parhaiten onnistui Sami Välimäki, joka ilmoittautui voittotaisteluun mukaan 65 lyönnin kierroksella.

Tapio Pulkkanen ja Mikko Korhonen lähtivät tänään kierrokselle ensimmäisinä suomalaisina.

Pulkkanen teki kierroksella  kolme birdieä ja bogia sekä yhden eagle. Tulos oli kaksi alle parin ja sijoitus jaettu 43:s.

Korhonen onnistui välttämään etusysillä bogit, ja kolme birdieä nostivat hänet joksikin aikaa kymmenen parhaan joukkoon. Takaysillä Korhonen teki jälleen kolme birdieä, mutta vastaavasti kolme bogia. 40-vuotias Korhonen jaetulla 27. sijalla tuloksella kolme alle parin. 

”Oli mukavaa kyllä ja tuloskin on ihan jees. Baana aukeaa vähän paremmin, kun sitä pelaa enemmän. Aika epäselvä se oli vielä yhden kierroksen jälkeen. Avaukset lähinnä on vähän vaikeita hahmottaa”, Korhonen kertoi tiedotteessaan.

”Ihan hyvää lyömistä ja ok puttaamista tänään. Bogit tulivat vähän ”pehmeästi”, ja se tietty harmittaa aina. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä päivä”, hän jatkoi. 

Sami Välimäki oli televisiolähetyksen keskipisteenä tämän päivää eikä suotta, sillä hän pelasi kuumassa ryhmässä yhden päivän parhaista kierroksista. Tulos 65 (-6) nosti miehen kolmanneksi vain lyönnin päähän kärjestä.

Välimäki löi hyviä rautalyöntejä, ja mailavalinnat osuivat pääosin kohdalleen. Suurin osa lähestymisistä oli mitaltaan täydellisiä, ja ne päätyivät usein turvalliseen paikkaan lipun vasemmalle puolelle. 

Hyvää stediä lyömistä koko päivän, eikä suuria virheitä. Pari birkkua loppuun oli hyvä puristus”, Välimäki sanoi.

”Kenttä on ihan ok. Muutamia väyliä on rakennettu vähän erikoisesti, kun on ollut niin haastava ja ahdas paikka rakentaa. Mutta ihan pelattava kenttä”, hän kommentoi ensimmäistä kertaa European Tour -kisa-areenana toimivaa Apfrodite Hillsiä.

Kalle Samooja teki viisi birdieä ja kaksi tuplaa. Yksi alle tulos riittää jaettuun 68. sijaan. Tuplabogeista toinen tuli neljän putin seurauksena ja toisessa avaus lensi outiin.

”Olipa varsin erikoinen kierros. Hyvää menoa tavallaan. 17 greeniosumaa ja paljon hyviä lyöntejä ja paikkoja, sitten toki pari ”tulppaa” (tuplabogia)”, Samooja summasi.

”Näillä mennään ja huomenna aamusta vielä paremmille greeneille. En tiedä onko kastelun kanssa käynyt joku kämmi, mutta melkoista marmeladia on tarjolla”, lisäsi Samooja tiedotteessaan.

Kyproksen kilpailu alkoi tänään aikaisin aamulla. Pilvetön ja kirkas päivä suosivat pelaajia koko kierroksen ajan, ja kenttä sai haastatteluissa paljon kehuja.

Kilpailun kärkipaikkaa pitävät Mitch Waite ja Johannes Veerman, joka pelaa kaksi ensimmäistä päivää Samoojan kanssa.

Viimeisellä reiällä nähtiin erikoinen tilanne, kun Callum Shinkwinin avaus pallo päätyi pahvipussin sisälle. European Tourin twiittasi vitsikkäästi: pelataan niin kuin pallo makaa.

Shinkwin sai kuitenkin ottaa vapaan dropin ja päätti kierroksensa birdieen.

Huomenna Cyprus Openin toinen kierros alkaa aikaisin aamulla klo 6.35. Samooja lähtee suomalaisista ensimmäisenä klo 7.25 Johannes Veermanin ja Ross Fisherin kanssa. Välimäen starttiaika on klo 8.45. Hän. pelaa englantilaisten Sam Horsfieldin ja Andy Sullivanin.

Korhonen aloittaa toisen kierroksensa klo 11.20 pelikavereinaan Thobjørn Olesen ja Marcus Kinhult. Pulkkanen starttaa tuntia myöhemmin viimeisessä ryhmässä, jossa mukana on Marcus Armitage ja Clément Sordet

Tulospalvelu

European Tour on katsottavissa suorana Viaplaylta ja V Sport Golf -kanavalta. Lähetys alkaa klo 11.30.

Etsi luettavaa