Hyppää sisältöön

Matilda Castrén taisteli viimeisellle reiälle voitosta – huippuesityksellä toiseksi Dallasissa

Matilda Castrén (66-66-68-69,-15 ) jäi lyönnin päähän uusinnasta Jin Young Kon voittamassa Volunteers of America Classicissa.

Matilda Castrén pelasi neljän päivän ajan loistavaa golfia huomiota herättävän tyynellä ja itsevarmalla otteella Old American Golf Clubilla.
Kahdella ensimmäisellä kierroksella hän jätti tuloksellisesti seinräruusuiksi Euroopan ehdottomiin huippuihin lukeutuvat Carlota Cigandan ja Anna Nordqvistin. Castren johti kilpailua tuloksin 66-66,-10.

Kahdella viimeisellä kierroksella Castrén taisti voitosta maailmanlistan kakkosen Jin Young Kon kanssa.

”Oli todella antoisaa seurata hänen peliään, Ko ei  juurikaan tee virheitä. Hän selvitti hienosti itsensä niistä tilanteista, joihin joutui hieman vaatimatttomampien lyöntiensä jälkeen. Ymmärrän erittäin hyvin sen, etttä hän on ollut yli kaksi vuotta maailmanlistan ykkösenä”,  Castrén totesi taiston tauottua LPGA:n sivuilla.

Viimeiselle  kierrokselle lähdettiin korealaisen johdettua lyönnillä. Neljällä ensimmäisellä kolme birdietä tehnyt Ko johti hetken aikaa Castrénia neljällä. 

Suomalainen näytti monipuolista osaamistaan ja luonteen lujuutta hivuttautumalla lyönnin päähän kotikaupungissaan pelanneesta mestarista, joka sai yleisöltä suurimmat kannustukset.

Missattu putti 15:lla  hyydytti kiriä

Castrenin ja Kon kaksintaisteluun nousi sisäätulossa hetkeksi mukaan ryhmän kolmas pelaaja, Saksan Esther Henseleit, joka kuitenkin putosi kuvasta toisella tuplallaan kentän 14:lla. 

15:n viheriö muodostui kulminatiopisteeksi taistelussa voitosta. Castrén  löi lyhyellä par-nelosella päivän heikoimman wedgensä alle sadan metrin matkalta.
Pitkän birdieputin jälkeen matkaa jäi reilusti alle metri pöydän putsaukseen.
Televisiokuvassa etäisyyttä näytti olleen vain 60-70 senttiä. Tältäkin matkalla pallo kaartoi alamäessä reilusti vasemmalle, eikä osunut edes reiän reunan. Yllättävä bogey laski Kon taas kahden lyönnin päähän.

Kentän viimeisellä par-viitosella (17.) Castrén nousi päivän kolmannella birdiellään lyönnin päähän ennen viimeistä. 

18:lla Ko hivutti birdieputtinsa pitkältä matkalta vajaaseen metriin.
Matilda Castrénilla oli viherön ulkopuolelta reilun neljän metrin birdieputti, joka olisi vienyt kisan uusintaan. Sen hän kuitenkin missasi jättäen parinsa jälkeen areenan lopullisen voittajan viimeiselle putille.

Jin Young Ko on kotiutunut erinomaisesti Dallasiiin, josta hän hankki monen muun korealaishuipun tavoin talon edelliskauden loppuvaiheilla

Jin Young Ko on kotiutunut erinomaisesti Dallasiiin, josta hän hankki monen muun korealaishuipun tavoin talon edelliskauden loppuvaiheilla

GETTY IMAGES

Ko saavutti uransa kahdeksannen LPGA:n ykköstilan. 25-vuotias Ko menetti maailmanlistn kärkipaikan Nelly Kordalle tämän voitettua Women´s PGA Championshipin. 
Kahden viimeisen päivän aikan Matilda Castrénin peli kesti Kon rinnalla erinomaista paremmin vertailun.
Jollei naisten aiempaa historiaa olisi tiennyt, yllättävän paljon etenkin sunnuntaina haparoineen korealaisen olisi voinut kuvitella olleen suurelle yleisölle vielä tuntematon haastaja ja Castrénin asemansa huipulla jo vakiinnuttanut tähti.

Toinen tila nosti Castrénia kaikilla listoilla

Vain kolme viikkoa sensaatiomaisen ykköstilansa jälkeen saavutettu toinen tila Dallasissa oli vahva osoitus Castrénin kypsyyydestä menestysä maalman parhaiden joukossa. Maailmanlistan kuudesta parhaast oli mukana kolme, LPGA:lla pelaavista eurooppalaisista valtaosa.

Nordqvistin ja Cigandan Castren voitti 14-15 lyönnin marginaalilla. Lähimmäksi suoamalaista pääsi  eurooppalaisista 22-vuotias Esther Henseleit, joka oli tuloslistalla neljäs.

Castren kuitaa toisesta sijastaan 115 000 euroa.
LPGA:n pistelistalla hän nousee 17:ksi.
Maailmanlistalla hän on tuoreimman menestysnsä jälkeen lähellä 50:tta sijaa, mikäli kisasta jaetaan pisteitä edellisvuoden määrä.
Sijoitus tulee olemaan varmuudella suomalaisten kaikkien aikojen paras.

Seuraavan keran hän pelaa jo alkavalla viikolla Ohiossa. Sen jälkeen on edessä lyhyt vierailu Suomeen, jonka aikana Castrén tähdittää Turussa Gant Ladies Openia

Tulospalvelu
 

Etsi luettavaa