Hyppää sisältöön

Matilda Castrénin ja Anna Nordqvistin terä tylsyi toisella yhdeksiköllä –USA käänsi kolme peliä loppureiíllä edukseen

Jennifer Kupcho ja Lizette Salas käänsivät ottelun edukseen voittamalla neljä viimeistä reikää

Matilda Castrén ja Anna Nordqvist hävisivät ottelunsa Jennifer Kupchoa ja Lizette Salasia vastaan luvuin 3/1. USA voitti nelinpelit pistein 3-1. Eurooppa johtaa luvuin 6,5-5,5.

Matilda Castrénin ja Anna Nordqvistin upeasti alkanut kolmas yhteinen ottelu oli varsin kaksijakoinen. Kolmen reiän jälkeen kaksi-up tilanteeseeen nousseet pohjoismaalaiset olivat vielä seitsemännen jälkeen samassa tilanteessa tehtyään Castrénin fantastisen lähestymisen seurauksena päivän toisen birdiensä. Henki oli päällä ja ilman suomalaislaseja peliä seuranneillekin tuli olotila, että tässä pelissä on kaikki ainekset selvään eurooppalaisvoitttoon

Castrénilla ja Nordqvistilla oli mahdollisuus karata kolmen reiän johtoon seuraavalla. Toisin kuitenkin kävi.

Bunkkeriin hautautunut pallo antoi pelille uuden suunnan

Vaikka Jennifer Kupcho ja  Lizette Salas tekivät  tälle reiälle bogeyn (par-5), tilanne kääntyi viheriön ympärillä toiseksi. Castrén oli lyönyt kolmannen lyöntinsä korkeassa kaaressa  vain 8-10 metrin päähän lipusta, mutta hiekkaan hautautuneeksi. Nordqvist ei päässyt pahasta paikasta ulos, parivaljakko hävisi reiän lopulta tuplalla.

Ote siiirtyi pikkuhiljaa USA:n joukkueelle joka olisi voinut tasoittaa ja mennä johtoon jo aiemmassa vaiheessa. He missasivat viheriölllä ainakin  kolmasti (10,12.13) selkeitä voittomahdollisuuksiaan. 
14:lla tapahtui kenttäpelissä Castrénille ja Nordqvistille epäonnistumisia joita ei näytetty. Kansainvälinen lähetys keskittyi hämmästyttävän paljon kolmeen muuhun ryhmään.
Syyksi on vaikea kuvitella mitään muuta kuin sitä, että näissä kussakin oli yksi englantilaispelaaja.

Par-nelosella Castrén ja Nordqvist pääsivät vasta viidennellä viheriölle. USA tasoitti pelin parillaan. 

Heti perään 15:lla Kupcho upotti birdieputin pitkältä matkalta siirtäen maansa johtoon. Kun 16:lla eurooppalaiset tekivät bogeyn ja olivat ennen kahta viimeistä kaksi down, oli ottelu käytännössä taputeltu.
Kupchon ja Salasin hurmosta lisäsi kentältä kantautuneet huudot kahden USA:n muun parivaljakon edukseen kääntämästä pelistä.

17:s jäi viimeiseksi pelatuksi väyläksi. Castrén ja Nordqvist tekivät varman parin, Kupcho upotti birdieputin sinetöiden loppuluvuiksi 3/1.

Matilda Castrenin ja Anna Nordqvistin 28 tunnin  ja kolmen kierroksen mittainen yhteinen taival tuotti kaksi hienoa voittoa ja lukeutuu suomalaisen golfin suuriin virstanpylväisiin

Matilda Castrenin ja Anna Nordqvistin 28 tunnin ja kolmen kierroksen mittainen yhteinen taival tuotti kaksi hienoa voittoa ja lukeutuu suomalaisen golfin suuriin virstanpylväisiin

GETTY IMAGES

 

Yhdeksän reiän jakso kuusi yli parin

Seitsemänen reiän jälkeen ennen viimeiseksi jäänyttä 17:tta Castrén ja Nordqvist eivät tehneet yhtään birdietä, eivätkä voittaneet reikiä. Birdiepaikkoja oli käytännössä vain USA:n parilla. Eurooppalaiset  pelasivat yhdeksän reiän jakson kuusi yli parin häviten tähän jaksoon neljä reikää. 17:s oli viides häviöreikä seitsemännen jälkeen ja neljäs perättäinen.
Vaikka USA:n pelaajat huudattivat yleisöä ottelua kääntäessään parilla pitkällä putilla, olivat tappion syyt kuitenkin omassa päädyssä.

Pelaamalla kuusi yli yhdeksän reikää tulee Solheim Cupissa lunta tupaan ennemmin tai myöhemmin. Ensimmäisen kierroksen startista kolmannen päättymiseen aikaa oli kulunut 28 tuntia, joka varmasti otti sekä Castrénin että Nordqvistin voimille. Ote pääsi kirpoamaan. Nordqvist ja Castrén saavat lepovuoron iltapäivän nelipallopeleistä.

Euroopan ainoan pisteen toivat Leona Maguire ja Melissa Reid, jotka voittivat luokattomasti pelanneen maailmanlistan ykkösen Nelly Kordan ja Ally Ewingin luvuin 5/4. Jenkit tekivät kyseenalaisen kilpailun ennätyksen häviämällä lähinnä Kordan typerryttävien epäonnistumisten johdosta 12:sta ensimmäisestä reiästä kahdeksan.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa