Hyppää sisältöön

Merkittävä muutos sääntöihin: Steve Strickerille saa valita puolet Yhdysvaltain Ryder Cup -joukkueesta

Steve Stricker pääsee valitsemaan kuusi pelaajaa USA:n Ryder Cup -joukkueeseen.

Yhdysvaltain joukkue rukkasi sääntöjä tynkäkauden vuoksi. Kapteenilla enemmän valtaa joukkueen valinnassa kuin aiempina vuosina.

Yhdysvaltain Ryder Cup -joukkueen kapteenilla Steve Strickerillä on tänä vuonna huomattavasti enemmän valtaa kuin edeltäjillään. Hän nimittäin saa valita peräti kuusi pelaajaa Yhdysvaltain Ryder Cup -joukkueeseen.

Kaikkiaan pelaajia joukkueeseen valitaan 12 ja aiemmin kapteeni on saanut valita joukkueeseen vain neljä pelaajaa.

Ryder Cup pelataan on tarkoitus pelata syyskuussa Whistling Straitsin kentällä. Koronapandemian vuoksi arvostetun golfturnauksen pelaaminen on kuitenkin vielä epävarmaa.

”Kun vuoden 2020 ohjelmaan tuli paljon muutoksia, tuli nopeasti selväksi, että meidän täytyy muuttaa valintakriteereitämme”, Stricker sanoi.

Kapteenin valintojen jatkamisen lisäksi Yhdysvalloissa päädyttiin jatkamaan karsinta-aikaa viikolla.

”Nämä muutokset johtuvat olosuhteista, mutta kokonaisuus huomioiden. Loppujen lopuksi uskomme, että niiden avulla voimme koota parhaimman mahdollisen joukkueen kilpailemaan Whistlingin Straitsiin syyskuussa”, Stricker sanoi.

PGA Tour pääsi käynnistymään eilen kolmen kuukauden tauon jälkeen. Suljetuin ovin pelattavassa kisassa kärjessä on avauskierroksen jälkeen Justin Rose tuloksella -7.

Mutta voitaisiinko Ryder Cup -pelata, jos sinne ei pääse yleisö kannustamaan suosikkijoukkuettaan. Pelaajat ovat olleet vahvasti sitä mieltä, että ilman yleisöä Ryder Cupia ei kannata järjestää.

Euroopan joukkueen kapteeni on Padraig Harrington, jolla on nykyisten kriteerien mukaan vain kolme valintaa. European Tourin ollessa tauolla saattaa olla, että myös hänelle annetaan enemmän valtaa joukkueen valinnassa.

Mikäl Yhdysvaltain joukkue valittaisiin nyt, se näyttäisi tältä:

  1. Brooks Koepka
  2. Dustin Johnson
  3. Patrick Reed
  4. Gary Woodland
  5. Xander Schauffele
  6. Webb Simpson
  7. Justin Thomas
  8. Tiger Woods
  9. Tony Finau
  10. Matt Kuchar
  11. Bryson DeChambeau
  12. Patrick Cantlay

Ei pöllömpi nippu, sillä joukkueen ”heikon lenkki” maailmanlistan sijoituksen perusteella on Gary Woodland, joka on rankingissa 18:ntena!

Lähde: Bunkered

Etsi luettavaa