Hyppää sisältöön

Miesten Suomen mestaruus ratkesi vasta uusinnassa – Hietalalle vuoden toinen SM-kulta

Alex Hietala oli tänään vahvassa vedossa.

Alex Hietala ja Lauri Ruuska ratkaisivat Suomen mestaruuden kohtalon uusinnassa, jossa pdemmän korren vei Hietala.

LAURI RUUSKAN loppukiri Aura Golfissa pelatuissa SM-kisoissa ei aivan riittänyt voittoon saakka. Päätöspäivän parhaan tuloksen 65 (-6) pelannut Ruuska nousi neljä sijaa ja uusintaan, jossa kisaa toisen päivän jälkeen johtanut Kullo Golfin Alex Hietala oli parempi.

Hietalan ja Ruuskan yhteistulos oli kymmenen alle parin, kun pronssimitalille sijoittunut Peuramaan Veeti Mähönen pelasi kaksi lyöntiä heikomman tuloksen.

Alex Hietala oli aiemmin tällä kaudella voittanut 21-vuotiainen Suomen mestaruuden. Lisäksi hänen palkintokaapistaan löytyy alle 18-vuotiaiden lyöntipelin SM-kulta.

Yleisessä sarjassa voitto oli 20-vuotiaalle ensimmäinen.

 

RUUSKA NOUSI Hietalan rinnalle ensimmäisen kerran 14. reiän jälkeen tehtyään kolme perättäistä birdieä rei’ille 12–14. Kun Ruuska lopetti kierroksensa birdieen, piti viimeisessä ryhmässä pelanneen Hietalan tehdä yksi birdie noustakseen uusintaan.

Hietala onnistui siinä. Hän teki tärkeän birdien reiälle 17. Kun hän teki päätösreiälle vielä parin, venyi kilpailun ratkaisu jatkorei’ille.

Miesten voittoisasta EM-kisajoukkueesta Ruissalossa nähtiin neljä pelaajaa. Heistä jokainen sijoittui 11 parhaan joukkoon.

Pronssia ottanut Mähönen oli heistä paras. Tapiola Golfin Santeri Lehesmaa sijoittui kuudenneksi, Aleksi Myllymäki kahdeksanneksi ja Jonatan Jolkkonen 11:nneksi.

Matias Honkala ja Sami Välimäki jättivät SM-golfin väliin. He ovat mukana ensi viikolla Linna Golfissa pelattavassa St Andrews Trophyssä Manner-Euroopan joukkueessa.

Lopputulokset

Etsi luettavaa