Hyppää sisältöön

Mitä bägissä – Justin Rosen draiveri on vuosimallia 2017

Kuva on Players Championshipista

The Mastersia johtava englantilainen on välinesopimusten osalta ”freeagent”, jonka varustuksessa on kolmen ison valmistajan tuotteita, sekä omaa nimeä kantava putteri.

Justin Rose oli pitkään Taylormaden sopimuspelaaja, joka vaihtoi pari vuotta sitten Honman talliin. Tämä yhteistyö jäi lyhyeksi.
Rose on sopimuksettomassa tilassa ja käyttää niitä välineitä, jotka kulloinkin parhailta tuntuvat.

Huomiota herättävää on se että Rosella on Mastersissa käytössään vuonna 2017 lanseeratu draiveri.
Myös kaksi muuta puumailaa ovat aiempien vuosien mallistoista.

Avauslyönnit ovat etenkin kuluvalla kaudella olleet Roselle akilleen kantapää. Strokes Gained -tilastoissa hän on 179:s, häviten keskimäärin 0,368 lyöntiä kierrosta kohden kisan muille pelaajille.

Augusta National on aina ollut villeille draivaajille ja taiteilijoille otollinen metsästysmaa, jossa tämän osa-alueen haavoittuvuus ei lyö heti korville.

Esimerkeiksi tästä käyvät Tiger Woods (4×1), Phil Mickelson (3×1), Bubba Watson (2×1), Angel Cabrera (1×1), sekä Augustan sarjamenestyjä, nytkin voittotaistossa oleva Jordan Spieth (1×1, 2×2).

Kahden ensimmäisen kierroksen aikana Rosen pisin avaus  (kaikki väylät) oli 293 metrinen. 
Tämän listan kärkimies oli Gary Woodland (327 metriä).

Väylillä 5 ja 15 kerätyistä draivien keskimitoissa kärkipaikalle (2×2 draivia) nousi  Cameron Champ (303 metriä).
Rose  (266 m) hävisi keskimäärin 37 metriä.

Avauksia hän löi väylälle 20/28 (71%), ollen niukasti keskivertoa parempi (69%).

Käytännössä pahin asia, mitä Augustaassa hyvinkin heikolla avauksella voi kolhuksi tulla, on  maski ja pelin jatkaminen olemattomasta karheikosta.

Justin Rosen bägissä 2021 Mastersissa:

Driver: TaylorMade M1 440 (2017) (9 astetta)
Varsi: Mitsubishi Tensei CK Pro Orange 70 TX

Spoon: TaylorMade M4 (15 astetta)
Varsi: Mitsubishi Tensei CK Pro Orange 80 TX

Puu-5: TaylorMade M6 (18 astetta)
Varsi: Mitsubishi Tensei CK Pro Orange

Raudat: Srixon ZX U (4), Mizuno MP-20 (5-PW), 1/2  tuumaa normaalia pidemmät varret

Swing weight: D3
Varret: KBS C-Taper 125 S+

Wedget: Titleist Vokey Design SM8 (52-12F), SM7 (56-08M), SM8 60-06K Proto
Varret: KBS Tour C-Taper 125 S+ (52), KBS Hi-Rev 2.0 (56, 60)

Putteri: Axis1 Rose Prototype

Pallo: TaylorMade TP5 (2021)

Lähde: GolfWRX

Tulospalvelu

Etsi luettavaa