Hyppää sisältöön

Mitä Philillä oli bägissä? Mestari teki johtoasemassa muutoksia settiinsä ennen päätöspäivää

Phil Mickelson onnistui lyömään pitkiä ja riittävän tarkkoja avauksia maksimimittaisella draiverilla.

Phil Mickelson pelasi itsensä golfin historiaan voittamalla PGA Championshipin kaikkien aikojen vanhimpana pelaajana. Mielenkiintoisia tarinoita löytyy hänen voittoisista välineistäänkin.

Phil Mickelson voitti PGA Championshipin sunnuntaina. Harva uskoi 50-vuotiaan mahdollisuuksiin ennen kilpailua, mutta ne, jotka laittoivat ennen kisaa rahaa likoon Mickelsonin puolesta, saivat panoksensa jopa 550-kertaisena takaisin.

”Lefty” näyttikin epäilijöille, ettei ole menneen talven lumia, ja vei nimiinsä major-voiton kaikkien aikojen vanhimpana pelaajana, kaikkien aikojen pisimmällä major-kentällä.

Yksi osa huimaa menestystarinaansa oli rohkeus tehdä kokeiluja välinepuolella.

Konkari ei ole ennenkään epäröinyt kokeilla erilaisia jippoja, mitä tulee mailoja. Tuloksiakin on tullut. Vuonna 2006 hän voitti Masters Tournamentin Augustassa kaksi draiveria bägissään. Toisella niistä hän löi fade- ja toisella draw-kierrettä.

Tällä kertaa hän osoitti ennakkoluulottomuutta valitsemalla bägiinsä draiverin, jossa oli peräti 48 tuumaa pitkä varsi. Se on sääntöjen sallima maksimi.

Phil Mickelson täräytti 16. reiällä päätöspäivän pisimmän pommin: 366 jaardia.

Phil Mickelson täräytti 16. reiällä päätöspäivän pisimmän pommin: 366 jaardia.

Getty Images

PGA Tourin pitkälyöntisin pelaaja Bryson DeChambeau on aiemmin kertonut kokeilleensa maksimimittaista draiveria harjoituksissa, mutta tarkkuus on kärsinyt liikaa, eikä hän ole tiettävästi ottanut sitä vielä peliin kisoissa.

Sen sijaan Phil onnistui kesyttämään pitkävartisen moukarinsa: hän voitti avauksissa yli puoli lyöntiä kierrosta kohti muiden osanottajien keskiarvoon nähden. Pallonlyömisessä eli täysissä lyönneissä hän voitti fieldin keskiarvoa peräti 3,5 lyöntiä per kierros.

Kun pitkä peli oli häikäisevää ja puttaaminen riittävän hyvää, Phil Mickelsonin voittomarginaaliksi tuli lopulta kaksi lyöntiä päätöspäivän pelikaveriinsa Yhdysvaltain Brooks Koepkaan ja Etelä-Afrikan Louis Oosthuizeniin nähden.

Loistava esimerkki Philin pitkistä avauksista nähtiin päätöspäivänä kolmanneksi viimeisellä reiällä, jossa hän löi koko päivän pisimmän draivin: 366 jaardia eli noin 330 metriä.

Selostajakaksikko Antti VaalasTimo Karvinen ehti ylistää honöörissä olleen Koepkan pitkää avausta, mutta Phil pisti paremmaksi ja petasi itselleen par 5 -reiällä huimalla avauksellaan loistavaan birdie-paikkaan lyömällä pitkän pommin keskelle väylää.

Lopulta Philin korttiin merkattiinkin 16. reiällä birdie, jonka ansiosta hän nousi kolmen lyönnin johtoon ennen kahta viimeistä reikää. Peli ratkesi käytönnässä siihen.

Kisan jälkeen Mickelson muistutti hauskaan tyyliinsä golfpersoona Brandel Chambleen haastattelussa, että Kiawah Islandin Ocean Course on kaikkien aikojen pisin major-kenttä, jossa onnistuminen edellyttää pommien lyömistä.

”Ja kuten tiedät, Brandel, minä lyön pommeja”, hän nauratti yleisöä.

Tuulen suunta vaihtui, Phil sääti settiään

Maila, jolla Mickelson pommejaan löi oli Callawayn Epic Speed Triple Diamond -maila, jossa oli 48-tuumainen varsi ja vain 5,5 astetta nostokulmaa.

Tavallaan hänellä oli bägissään tälläkin kertaa toinen draiveri, sillä hänen settiinsä PGA Championshipissä kuului myös TaylorMaden ”Original One” -minidraiveri, jossa on 11,5-asteinen lapa.  Tästä mailasta tosin käytettiin termiä puukakkonen.

Kolme ensimmäistä päivää Mickelson pelasi vain kahdella puulla, mutta sunnuntaiksi hän vaihtoi 16-asteisen driving ironin Callawayn puuneloseen.

Syy mailanvaihtoon johtui siitä, että juuri ennen h-hetkeä Philin caddiea Tim Mickelson huomasi, että veljen driving ironissa oli murtuma.

Tässä Phil Mickelsonin välineistö vuoden 2021 PGA Championshipissä.

Draiveri
Callaway Epic Speed Triple Diamond (Nostokulma 5,5°)
Varsi: Fujikura Ventus Black 6 X (47,9 tuumaa)

Puukakkonen
TaylorMade “Original One” Mini Driver (11,5°)
Varsi: Fujikura Ventus Black 7 X

Puunelonen (sunnuntai)
Callaway Mavrik Sub Zero (16,5°)
Varsi: Fujikura Ventus Blue 8 X

Driving Iron (torstai-lauantai)
Callaway X Forged UT (16°)
Varsi: MCA MMT 105 TX,

Raudat
Callaway X21 UT Proto (20,5 ja 25 astetta), Callaway Apex MB ‘21 (pienet urat) (6-PW)
Varret: KBS Tour V 125 S+

Wedget
Callaway PM Grind ’19 ”Raw” (Nostokulma / bounce)
Gap Wedge 50°/12, Sand Wedge 55°/12 ja Lob Wedge 60°/10
Varret: KBS Tour V 125 S+

Putteri
Odyssey Milled Blade “Phil Mickelson”
Grippi: SuperStroke Pistol GT Tour

Välineiden lähde: GolfWRX

  • Mainos: Callawayn ja TaylorMaden välineet on ostettavissa Golf Skystä.

Juttua korjattu: Phil Mickelson vaihtoi driving ironin puuneloseen, koska maila oli mennyt lämmittelyssä rikki. Aiemmin spekuloimme sillä, että Phil olisi saattanut vaihtaa mailaa siitä syystä, että tuulen suunta vaihtui päätöskierrokselle.

Etsi luettavaa