Monipuolista laatua Pickala Golfissa
Merellinen Pickala Golf lyhyen ajomatkan päässä Helsingistä tarjoaa uniikin mahdollisuuden pelata golfia kolmella täysin erilaisella kentällä. Forest, Park ja Seaside tarjoavat juuri sitä mitä lupaavatkin ja vielä enemmän. Tämän lisäksi lähipeliä on mahdollista hioa kuuden väylän Par 3 kentällä, jossa voi pelata myös frisbeegolfia.
Omasta vierailustani Pickala Golfissa oli kulunut tovi ja lumouduin täysin jo ajotiellä, joka mukailee Seasiden merellistä siluettia. Golfkokemus, joka alkaa jo ennen kierrosta sopii minun makuuni täydellisesti. Aamun merkit olivat selvät. Aurinko porotti kuumasti eikä Pickalanselällä näkynyt tuulenvirettäkään. Purjehdustermein rasvatyyni sopi hetkeen parhaiten.
Näyttävä klubitalo on ottanut paikkansa vanhassa kartanossa, jonka seinät kätkevät sisäänsä mielenkiintoista historiaa. Kartano on toiminut muun muassa Rotermanin perheen kotina. Vuonna 1987 toimintansa aloittanut Oy Pickala Golf Ab tekee historialliselle paikalle tyylikkäästi kunniaa.
Pienen rangella tapahtuneen lämmittelyn jälkeen suuntasimme Seasiden ensimmäiselle lyöntipaikalle. Tutkailin siirtymällä väyläopasta ja jo pikaisella vilkaisulla oli selvää, että maltti olisi valttia. Vesi kulkee tiiviisti mukana kierroksella ja varsinkin etuysillä kannattaisi pitää jäitä hatussa ja valita fiksu vaihtoehto. Helpommin sanottu kuin tehty.
Väylä 3, Par 5 lyödään keltaisilta pelattaessa mäen päältä ja näkymä on upea. Kevyesti oikealle kaartava väylä, jonka taustalla komeilee kirkkaasti kimalteleva meri. Tässä paikassa ei voi muuta kuin ottaa draiveri käteen ja antaa palaa.
Etuysi haastoi lyöntiä ja hermokontrollia urakalla. Caddiemasterin kehotus ottaa muutama extrapallo mukaan ei ollut aivan tuulesta temmattu. Helteen kuivattama kenttä ei palloja pysäyttänyt ja useampi pallo rullasi tehokkaasti vesiesteisiin. Onneksi kuuntelen aina viisaampiani ja varasin palloja reilusti matkaan mukaan.
Etuysi päättyy sopivasti niin, että poikkeaminen ravintola Spoonissa onnistuu ilman suurempaa viivytystä. Juomavaraston täydennys ja aamupala numero kaksi olivat enemmän kuin paikallaan. Aurinko paahtoi jo täydellä teholla ja ravintolan ympäristössä kävi kova kuhina. Helteinen heinäkuu on todellakin täyttänyt kentät ja hyvä niin.
Takaysillä pelin luonne muuttuu toiseksi. Tarkkuutta ei sovi jättää tauolle, vaikka merenläheisyys poistuukin. Heti väylä 10 antaa aihetta miettimiseen. Varovaisempi pelaaja lyö fiksusti raudalla kahden veden väliin. Sankari ottaa bägin isoimman mailan ja tavoittelee viheriötä. Onnistuessaan molempi parempi.
Peli kulki ja kenttä rullasi rivakasti helteestä huolimatta. Muutamilla väylillä pääsin tutustumaan lähemmin jopa viheliäisiin griinibunkkereihin. Kirkkaasti hohtavat valkoisen hiekan bunkkerit olivat kuumia, esteettisesti näyttäviä ja imivät palloja armottomasti.
Varsinaiset haasteet odottivat kuitenkin viheriöillä. Liukkaat ja todella monimuotoiset viheriöt olivat upeita, mutta rokottivat säälimättömästi. Käytän tässä kohtaa kulunutta sanontaani: ”Miten voi kahden metrin putti mennä kolme metriä pitkäksi?”
Vaikka voimat alkoivat loppukierroksesta olemaan vähissä, antoi hieno väylä 18 tarvittavan buustin. Näyttävä näkymä lyöntipaikalta siivitti hyvään avaukseen ja toisella lyönnillä oltiin jo lähellä lippua. Kierros todella hienolla kentällä saatiin lopetettua tyylikkäästi. Tyylikkyyttä lisäsi klubin läheisyydessä käyskentelevä caddiemaster, joka tiedusteli pelit lopettaneilta pelaajilta fiiliksiä kierroksen jälkeen. Pieni, suuri asia, jolla on merkitystä.
Pelien jatkaminen padelkentällä oli meillä mielessä, mutta jätimme sen seuraavaan kertaan. Padelin sijaan valitsimme Ravintola Spoonin kattavan lounaan ilmastoidussa salissa, joka oli voittava ratkaisu siihen hetkeen. Lounas rullasi yhtä tehokkaasti kuin kierros täydellä kentällä. Iloiset ilmeet ja innostunut puheensorina täyttivät koko ravintolan. Tämä taitaa olla sitä #SpriritofPickalaa.
